Rakkautta & Anarkiaa 2017: Duunareita


Kivet lohkeilevat, pölynaamainen duunari ottaa huikkaa taskumatista ja bisnes pyörii. Tanskalainen Winter Brothers (Vinterbrødre, 2017) käynnistyy kuin dokumentaarinen kuvaus kaivosteollisuudesta. Työläiset ovat kovia karjuja, jotka ansaitsevat jokaisen lanttinsa hiellä ja lihaksillaan, aivan kuten stereotyyppisissä työväensankarikertomuksissa kuuluukin.

Asettelukuviensa jälkeen Hlynur Palmasonin ohjaus paljastuu varmaotteiseksi mustaksi komediaksi, josta ei kuitenkaan puutu draamaakaan. Sekä vakavien että hupaisten hetkien takaa kurkistaa syrjäseudun tragedia. Eritoten pääosaveljeksistä pöntömmän kohellus on surullista todistettavaa. Moraalisesta korruptoituneisuudestaan huolimatta hän on pikemminkin antisankari kuin syntipukki.

Winter Brothersin vitsit ovat usein sanoiltaan hiljaisia, mutta kuviltaan huutavia. Maskuliinisuutta mitataan niin pissauskisassa kuin alastonpainissakin. Huumorissa on kuitenkin kerroksia, jotka nostavat sen tavanomaista hassuttelua hienostuneemmalle tasolle. Viimeisen kolmanneksen aikana todellisuus ja fantasia yhdistyvät tavalla, joka saa epäilemään myös aiemmin nähtyä.

Valeska Grisebachin Western (2017) tarjoilee toisenlaisen, maanläheisen ja temmoltaan rauhallisen työläiskuvauksen. Kyse ei nimestä huolimatta ole Clint Eastwood -henkisestä paukuttelusta. Yhtäläisyyksiä länkkäreihin kuitenkin on, sillä vahvat ja hiljaiset miehet ovat pääosissa ja tarina sijoittuu tuntemattomalta vaikuttavaan Bulgariaan, jossa likainen tusina saksalaisia työntekijöitä pystyttää voimalaitosta kylän laitamille.

Touhu kääntyy ennakkoluulojen ja kielimuurien myrkyttämäksi köydenvedoksi. Verrattain juonettoman kertomuksen ydin on ruutitynnyrimäisten uhkakuvien ilmaantuminen. Itse voimalaitoksen pystyttäminen jää lähinnä sivujuonteeksi. Rasismia käsitellään hienovaraisesti.

Rooleissa nähtävät ensikertalaiset ovat hämmentävän vakuuttavia. Kuten Winter Brothersin ensikuvissa, on Westernin hahmoissa dokumentaarista realismia. Vaikka näyttelijöillä on karismaa, on heidän tavanomaisuudessaan jotain epäelokuvallista. Toisaalta Grisebachin ohjaus on kuitenkin niin filmaattinen valkoisine hevosineen ja kuvavalintoineen, ettei sitä tule sekoitettua journalistiseen työpaikkakuvaukseen.

Western

Winter Brothers



Comments are closed.