Rakkautta & Anarkiaa 2017: Arabikevään perintö


Vuonna 2010 Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä kuului kummia. Kansa protestoi kaduilla, vaati vapautta, äänestysoikeutta ja diktaattoreja roskakoriin. Arabikevääksi nimetystä vallankumousaallosta on liki seitsemän vuotta. Käteen jäi myönnytyksiä, niin sanotun islamilaisen valtion nousu ja masentava määrä sisällissotia.

Egyptissä demokratiaa juhlittiin jotakuinkin tasan ensimmäiseen äänestystulokseen saakka. Muslimiveljeskunnan presidentin naamaan kyllästyttiin nopeasti ja väkivaltaisia protesteja seurasi armeijan vallankaappaus. Näihin vuoden 2013 protesteihin sijoittuu Mohamed Diabin ohjaus Clash (Eshtebak, 2016).

Hankalaksi äityvien protestoijien säilömisautoon kokonaisuudessaan sijoittuva tuliverinen draama sisältää koomisiakin hetkiä, mutta ennen kaikkea se on tragedia. Ihmiset riitelevät keskenään ideologioiden nimessä, eikä viha muista huolehtia vastapuolen ihmisoikeuksista.

Clash osoittaa oivasti, miten myrkyllistä omassa kuplassa marinoituminen on. Kun eri ajatusmaailmoja edustavat protestoijat pakotetaan yhteen tilaan, seuraa sättimistä ja väkivaltaa. Tilanne kuitenkin rauhoittuu osin ulkopuolisen, yhteisen vihollisen ja osin jaetun tilan ja tilanteen myötä. Kun yhteistyö on ainoa keino olosuhteiden parantamiseen, alkaa myös vihollisiksi miellettyjen yksilöiden apu kelvata.

Pieni tapahtumaympäristö on elokuvan ehdoton vahvuus. Hienoista viimeisistä kuvista huolimatta tarinan jännite ja henkilökuvien kehittely kuitenkin lässähtävät jotakuinkin samaan aikaan kuin kivien viskominen vaunun ulkopuolella päättyy. Päätöslauselmassa riittää tunnelmaa ja sanomaa, mutta se tuntuu pakotetulta muutoin orgaanisesti etenevässä teoksessa.

Docventuresissakin esitetyn Cartel Landin (2015) ohjanneen Matthew Heinemanin dokumentilla City of Ghosts (2017) ei ole moisia ongelmia.

Aleppon tuntevat tätä nykyä kaikki. Syyrian sisällissodasta ja ISISin hirmuhallinnosta ovat kuitenkin kärsineet monet muutkin. Yksi näistä vähälle huomiolle jääneistä kaupungeista on Raqqa, 220 000 ihmisen koti, jota ISIS on terrorisoinut teloitusten ja kidutusten avustamana vuodesta 2014.

Raqqa is Being Slaughtered Silently -median ylläpitäjiin keskittyvä dokumentti juhlii paitsi kansalaisjournalismia, niin antaa myös karmean kuvan arjesta ISISin komennon alla. Päättömiä ruumiita, ruokajonoja, tuhoutuneita rakennuksia ja kadonneita ihmisiä. Materiaali esitetään tunteettomasti ja toteavasti. Kuvat syöpyvät syvälle mieleen.

Aktivistitoimittajien paetessa Turkin kautta Saksaan törmätään myös pakolaisia vastustaviin klanipäihin. Ilmiö on surullisen tuttu Suomestakin. Suomi ensin -liikkeen edustajia näkyy harva se päivä toreilla huutamassa megafoneihin. Kun verrattain hyvinvoivien länsimaalaisten viha rinnastetaan Raqqan tapahtumiin, ei lopputulosta tarvitse hirveästi selitellä.

Seurantadokumentiksi muotoutuvalle kärsimysnäytelmälle on vaikea kuvitella onnellista loppua. Parhaillaan presidentti Bašar al-Assadin nimeen taistelevat sotilaat räiskivät ISISin kanssa kovia kokeneessa kaupungissa. Kävi miten kävi, on todennäköistä, etteivät syyrialaiset saa maahansa sellaista johtoa, josta he haaveilivat Arabikevään alkaessa.

Clash

City of Ghosts



Comments are closed.