Median edustajana R&A:ssa päätyy helposti katsomaan aivan muita elokuvia kuin oli alun perin suunnitellut. Suosituimpien näytösten pressikiintiöt täyttyvät jo aamupäivällä, joten mattimyöhästen ei auta muu kuin ottaa plan B:t tai C:t käyttöön. Oma viehätyksensä siinäkin.
Maanantaina olin aikeissa katsoa norjalaisen Joachim Trierin elokuvan Oslo, August 31st, mutta koska sinne ei enää saanut lippuja, päädyinkin seuraamaan saksalaisen Cyril Tuschin dokumenttia Khodorkovsky. Plan B, jonka toteutumisesta olen oikein hyvilläni.
Venäjän poliittista lähihistoriaa erittäin ymmärrettävästi ja viihdyttävästikin valottavassa dokumentissa käydään läpi Mihail Hodorkovskin nousu yhdeksi maailman rikkaimmista liikemiehistä ja hänen vankeustuomioonsa mahdollisesti vaikuttaneet tapahtumat. Kerrontaa rytmittävät animoidut katkelmat, joissa Hodorkovskin piirretty hahmo näyttäytyy hämmentyneenä ja yksinäisenä.
Tuschi on haastatellut dokumenttia varten kymmeniä ihmisiä: entisiä päättäjiä ja poliitikkoja, asiantuntijoita, toimittajia sekä Hodorkovskin opiskelutovereita, liikekumppaneita ja perheenjäseniä. Hodorkovski myös kirjoitti Tuschille kirjeitä, joissa hän analysoi tilannettaan ja siihen johtaneita syitä älykkään pohdiskelevasti. Erään oikeudenkäynnin yhteydessä Tuschille tarjoutui viimein tilaisuus haastatella Hodorkovskia lyhyesti, mutta lasin läpi toteutettu, hätäinen juttutuokio ei loppujen lopuksi tuo juurikaan uutta huolellisesti rakennettuun henkilökuvaan.
On selvää, mille kannalle tutkiva dokumentaristi lopulta asettuu: Hodorkovskin vankeustuomioissa on ollut kyse joko kokonaan tai ainakin osittain poliittisesta pelistä. Tästä johtopäätöksestä huolimatta Tuschi pyrkii moniäänisyyteen ja ristivalotukseen kautta linjan. Hän istuttaa kaikki teot ja tapahtumat kontekstiinsa, minkä ansiosta Khodorkovsky on yhtä paljon elokuva Venäjän metamorfoosista Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kuin Siperiaan passitetusta oligarkista.
Maanantain toinen dokumentti oli vähintään yhtä viihdyttävä kuin Khodorkovsky, joskaan ei yhtä kunnianhimoisesti toteutettu. Rodman Flenderin Conan O’Brien Can’t Stop seuraa supersuosittua tv-koomikkoa live-esiintymisten kiertueella, jolle Conan tiimeineen lähti riitaannuttuaan entisen työnantajansa NBC:n kanssa. The Tonight Shown hyllytetyn keulakuvan eropakettiin kuului sitoumus olla esiintymättä kilpailevilla tv-kanavilla yli puoleen vuoteen. Artisti on kuitenkin hukassa ilman yleisöään, joten Conan päätti kokeilla siipiään live-hauskuttajana.
Ja hyvinhän se tietysti onnistui. Conan esiintyy loppuunmyydyille saleille eri puolilla Pohjois-Amerikkaa ja on yhtä hauska kuin aina ennenkin. NBC:stä raamit kaulassa lähtenyt tv-tähti myöntää avoimesti kiertueen terapeuttisen funktion: nousemalla äkkiä takaisin hevosen selkään hän pystyy paitsi kohentamaan kolhiintunutta itsetuntoaan myös työstämään tuntemaansa suuttumusta. Toisaalta dokumentista välittyy kuva maanisuuden rajoilla temmeltävästä taiteilijasta, jonka olemassaolon mielekkyys on riippuvaista esiintymisen tuottamasta euforiasta ja ennen kaikkea yleisön hyväksynnästä. Nauratan, siis olen.
Vaikka Conan on hauska lavalla, elokuvan ehdottomasti kiinnostavinta antia ovat takahuoneissa kuvatut kohtaukset. Koomikon ilmiömäinen assosiaatiokyky ja -nopeus kertovat harvinaislaatuisesta luovuudesta ja älykkyydestä. Taipumus alakuloon käy ilmi useaan otteeseen. Kiertueen loppupuolella Conan osoittaa selviä loppuunpalamisen merkkejä, mutta kiertueväsymyksestään huolimatta hänen on vaikea pyhittää vapaapäiviään levolle.
Conan O’Brien Can’t Stop on Conan O’Brienin ehdoilla tehty dokumentti. Se näyttää kyllä kohteensa vakavana, epävarmana ja loukattuna, mutta kovin syvälle julkisivun taakse ei edes yritetä päästä. Yhtä autolla-ajokohtausta lukuun ottamatta Conania ei kuvata koskaan yksin, vaan hänen ympärillään on jatkuvasti ihmisiä. Paljastavimmillaan dokumentti on tarkentaessaan Conanin entistä työnantajaansa kohtaan tuntemaan katkeruuteen. Se ilmenee tavoilla, jotka kertovat valtavasta pettymyksestä ja nöyryytetyksi tulemisesta.