Toivottavasti perjantai kolmastoista ei tuo muuta kuin onnea Kino Tapiolan uudelle tulemiselle. Kutsuvierasavajaisia juhlittiin eilen torstaina ja ilmassa oli aistittavissa tyytyväisyyttä ja ylpeyttä. Vaikuttivat monet avainhenkilöt myös huojentuneilta suuren urakan jälkeen. Päivät lienevät venyneet pitkiksi Jenni Ukkosen päälliköimän Espoo Cinén porukoille, kun itse festarikin pukkaa jo päälle täyttä höökää.
Ylpeyteen on todellakin aihetta, sillä kaksi vuotta aikaa ottanut remontti on tehty pieteetillä. Kun itsekin olen joskus joutunut reiskailemaan, sitä aina mielellään vakoilee myös muiden kädenjälkiä arvostelevalla silmällä. Kelpasi katsella nurkkia. Aarne Ervin alunperin suunnittelema uuden elämän saanut teatteri on ansaitun hieno ja varsinkin sen sydän, itse sali. Kun menet sinne, muista myös katsoa kankaan lisäksi kattoon. Komeasti kaartuu. Myös takaseinän pikkuaitiot houkuttivat. Vanhaa on kunnioitettu hyvällä maulla.
Mitään ei ole jätetty puolitiehen. Ei myöskään tekniikassa. Esitetty sukkelan hassu 3D-animaatio pelitti hienosti ja digitaaliprojektori näytti uuden tekniikan iloja erittäin toimivasti niitä arvostaville. Toisena esitettiin lyhytdokumentti Tapiolan rakentamisesta silloin aikoinaan. Varsin vängällä kertojaäänellä silattu dokkari oli paitsi mielenkiintoinen myös tahattomastikin hauska ajankuva, joka suorastaan velvoitti Tapiolan kehittämisen jatkamista, koska alunperinkin on oltu aikaa edellä ajatuksilla, jotka tuntuvat moderneilta edelleen.
Toivottavasti tapiolalaiset osaavat tätä kulttuuritekoa arvostaa säännöllisellä läsnäolollaan saneeratun teatterin pahnoilla. Nyt meillä on hienot kirjasto, kulttuurikeskus, uimahalli, hotelli ja elokuvateatteri, joka tarjoaa muun muassa muumeja lapsille ja karjukinoa isille. Ukkosen Jennin mukaan erityisesti lapset ja nuoret ovat uudelle teatterille tärkeitä. Se on mukava kuulla itse perheellisenä. Onhan se luksusta, että lähes kulman takana on elokuvateatteri. Ei tarvitse tehdä mitään erityistä lähtemistä.
Kun käyt Tapiolassa, mene siis elokuvateatteriin. Pitkää ikää ja menestystä Kino Tapiola!

Tampereen kansainväliset elokuvajuhlat eli tavanomaisemmin filkkarit ovat saavuttaneet kypsän 40 vuoden iän. Kantavaksi teemaksi on juhlavuonna valittu Ibero-Amerikan elokuva, mutta sijansa löytävät myös perinteiset kilpailusarjat, ranskalainen animaatio ja musiikki monissa muodoissaan. Yli 31 000 kokonaiskävijämäärän joukosta raportoi myös kentälle viideksi päivää uskaltautunut toimituskuntamme edustaja.
Glasgow Film Festivalin toinen viikko oli melkoisen ristiriitainen ja ajatuksia herättävä. Viikkoon mahtui nähtävää pienen budjetin musiikkielokuvista valtavirran jenkkikomedioihin – jälkimmäisestä esimerkkinä roller derby -tytöistä kertova Whip It! (2009). Voin muuten häpeilemättä suositella tätä Ellen Pagen, Juliette Lewisin ja Drew Barrymoren tähdittämää (ja Barrymoren ohjaamaa) elokuvaa, vaikka Page valitettavasti nähdään jälleen hänelle niin tyypillisessä roolissa: vihreätukkaisena, rajoja rikkovana ”erilaisena” nuorena.