Night Visions Back to Basics 2017: Mestari Gary Sherman


Tämän kevään Night Visionsin kunniavieras oli yhdysvaltalaisohjaaja Gary Sherman. Hänen elokuvansa olivat jääneet minulla aiemmin näkemättä, mutta onneksi nyt päästiin korjaamaan asia. Retrospektiivin läpi istuttuani olen tullut siihen tulokseen, että vierasvalinta oli täysin perusteltu. Sherman on hitonmoinen, ja täysin turhaan unohdettu ohjaaja.

Tunnelma Night Visionsissa on ollut aina leppoisa ja fanit sekä tekijät ovat sulautuneet viettämään aikaa keskenään. Mestariksikin katalogissa tituleerattu Gary Sherman vieraili muun muassa Michael O´Shean ohjaamassa The Transfigurationin NV-ensinäytöksessä. O´Shean taas tupsahti vastavuoroisesti kiittelemään ja kommentoimaan Shermania Death Line (1972) elokuvan näytökseen.

Molemmat herrasmiehistä juttelivat myös antaumuksella faniensa kanssa ja vaikuttivat olevan mielissään saamastaan huomiosta. Tunnelma oli kuin Sodankylän filmifestivaaleilla konsanaan ja siitä voi kiittää vain järjestäjiä. Sattuipa paikalle myös O´Sheanin Cannesissa haastanut ohjaaja Juho Kuosmanenkin tapaamaan Transfigurationin ohjaajaa näytöksen jälkeen. Night Visions on toden totta tekijöiden kuin elokuvahullujenkin juhla! Siitä on pakko nostaa hattua tänäkin vuonna!

Keskiviikkona esitettiin Gary Shermanin ensimmäinen kokopitkä elokuva Death Line, joka tunnetaan myös pahamaineisella jenkkinimellä Raw Meat. Kahden nimen taustalla on leffan oikeuspuljailu, jossa leffan oikeudet myytiin tekijöiden selän takana huonomaineiselle AIP:lle. AIP leikkasi elokuvasta keskeisiä kohtauksia pois ja tärveli elokuvan kuuntelematta ohjaajaa laisinkaan. Samalla se paisutteli myyntipuheissaan elokuvaa vielä törkeämmäksi kuin mitä elokuva itse asiassa oli edes alkuperäisessä muodossaan.

Night Visionsissa elokuva nähtiin Suomessa ensimmäistä kertaa 35 milliseltä printiltä leikkaamattomassa muodossaan. Kopio oli Gary Shermanin omasta kokoelmasta, joka vaurioituikin ainakin hitusen näytöksen aikana filmiruudun palaessa yllättäen kesken leffan puhki. Tämän näytöksen jälkeen filmi lahjoitetaan BFI:lle. Sherman paljasti, että muun muassa Quentin Tarantino joutui nuolemaan näppejään kuullessaan, että Night Visions olisi viimeinen festivaali, jossa hänen 35 millinen kopionsa esitettäisiin hänen lainaamanaan.

Elokuvassa Lontoon metrotunnelista löytyy kannibalistisille tasoille taantuneita ihmisiä. Tunnelin kannibaalipariskunta on työläisten jälkeläisiä, jotka ovat jääneet loukkuun maanalaisen laajennustöissä 1800-luvulla. Elokuvassa on muokkailtu nokkelalla tavalla zombiemyyttiä omiin uomiinsa. Kauhu muuttuu elokuvassa yllättäen kuitenkin jopa traagiseksi. Elokuvassa on myös paljon huumoria ja erityisesti Donald Pleasance tekee ikimuistoisen roolisuorituksen suupalttina tarkastajana.  Onpa mukaan mahtunut myös yksi henkeäsalpaavan upea seitsemänminuuttinen otto, jollaisia pienen budjetin kauhuelokuvissa harvemmin näkee. Gary Sherman ylpeili kyseisellä otoksella paljon ja ihan syystäkin.

Sherman jakeli vuolaasti näytöksen jälkeen anekdootteja leffastaan. Erityisen huvittava tieto oli, että Sherman joukkoineen joutui huijaamaan kuvausluvat metrotunnelissa kuvaamiseen, koska viranomaiset eivät innostuneet Death Linen groteskeista visioista alkuunkaan. Puljulle toimitettiin Shermanin mukaan toisen elokuvan käsis ja Aldwichin aseman kuvauksiin saapuneet tarkastajat ohjattiin ryyppäämään pubiin sillä aikaa, kun kiusallisimmat ja elokuvan kannalta ratkaisevimmat kuvaukset saatiin hoidettua. Viranomaiset olivat tietenkin täysin raivoissaan nähtyään lopputuloksen.

Toinen kiinnostava anekdootti liittyi Donald Pleasanceen ja Christopher Leehen. Molemmat näyttelijät olivat Shermanille suorastaan onnenpotkuja, sillä lähinnä mainosalalla uraansa rakentanut tekijä oli liikkeellä pienibudjettisella elokuvalla, eikä hänellä olisi ollut sinänsä paukkuja saada erittäin suosittuja aikalaisnäyttelijöitä elokuvaansa. Kuitenkin Donald Pleasance innostui oitis saadessaan mahdollisuuden näytellä koomista roolia ja Christopher Lee taas suostui elokuvaan minimipalkalla, jotta pääsisi näyttelemään Plesancen kanssa. MI5-agentin roolissa hän pääsee myös tukkimaan nokkelasti aisaparinsa leipäläven!

Death Linen merkitystä voinee mitata monellakin tapaa, kun vertaa sitä aikalaistuotoksiin. Ohjaaja Michael O´Shean huomautti osuvasti keskustelun aikana, että Death Line ennakoi Texasin moottorisahamurhaajan perhekauhua ja tunneliotoksissa luotiin jonkinlaista pohjaa tuleville luolakauhuelokuville. Death Linen väkivalta on myös edelleen inhottavaa ja huumori hersyvää. Sherman paljasti näytöksen yhteydessä myös, että Guillermo del Toro on kertonut piilottaneensa omiin elokuviinsa lukuisia viittauksia Death Lineen, jotka vain tarkkanäköiset voivat huomata.

Sherman jätti elokuvien tekemisen yhdeksäksi vuodeksi AIP:sta aiheutuneiden huonojen kokemusten vuoksi. Tällä aikaa hän teki mainostöitä. Lopulta oli aika palata Yhdysvaltoihin ja kauhun pariin. Tuottajat saivat ylipuhuttua Shermanin mukaan elokuvatoimintaan ja syntyi kulttikauhuklassikko Dead and Buried / Kuolleet ja haudatut (1981). Suomessa Valtion elokuvatarkastamo ja Valtion elokuvalautakunta ehtivät kieltää elokuvan aikoinaan kokonaan. Elokuva oli ensiesitys leikkaamattomassa muodossa Suomessa valkokankaalla.

Tällä kertaa Sherman teki yhteistyötä Alienin käsikirjoittajien kanssa ja zombiemyyttiä lähestyttiin vieläkin omaperäisemmästä näkökulmasta. USA:n länsirannikolla sijaitsevan merenrantakaupungin Potters Bluffin zombieasukkaat terrorisoivat vierailijoita. Zombiet eivät ole kuitenkaan mitään mädättyneitä ruumiita vaan aivan perushemmon näköisiä jannuja. Kotikyläänsä palannut poliisi Dan joutuu keskelle omituista kierrettä, kun saa tutkittavakseen raakojen murhien ja katoamisten kierteen, jonka kohteena ovat kotikylässä vierailevat turistit.

Vaikka elokuvassa onkin työskennellyt efektimaakari Stan Winston, on elokuvan ohjaus kuitenkin psykologista jännitystä mukailevaa kuin puhdasta efekteillä tukeutuvaa. Winston tekee kuitenkin vakuuttavaa työtä nukeillaan ja erikoistehosteillaan, jotka tukevat tarinaa näyttävästi. Elokuvan värimaailmakin on tarkoin harkittu: esimerkiksi kylmiä värejä suosittiin ja punaista veren väriä vältellään elokuvassa lähes viimeiseen asti.

Hiukan verisempää Twilight Zonen jaksoa muistuttava elokuva olisi Shermanin omien sanojen mukaan jäänyt kokonaan tekemättä, mikäli tuottajat eivät olisi aikanaan saaneet tehtyä Alienia. Sherman myös paljasti rivien välissä, että vaikka ei kadukaan elokuvan tekemistä, oli tuotantoporras jälleen helvetillinen kokemus ja hän melkein jätti elokuvien teon tämän seurauksena.

Tuottajat antoivat ohjaajalle mahdollisuuden aloittaa uudelta pöydältä. Sherman yritti tehdä irtiottoa kauhuelokuvista elokuvallaan Poliisipiiri Vice Squad (1982), mutta hänet kuitenkin paalutettiin kritiikeissä takaisin kauhuelokuvan tekijäksi. Vice Squad on kovaotteinen toimintaeksploitaatioleffa, joka sijoittuu Hollywoodin nurjemmille syrjäkujille. Elokuva menestyi kriitikoiden kannalta epäsuosiollisesti, mutta merkittävää on, että Martin Scorsese yritti saada elokuvaa parhaan elokuvan kisaan siinä kuitenkin epäonnistuen. Vice Squadissa onkin paljon sitä samaa nihilismiä Yhdysvaltojen syrjäkujilta, mihin Scorsese itsekin oli ihastunut alkupään elokuvillaan.

Vice Squad kertoo prostituoidusta, jonka poliisi pakottaa apulaisekseen parittajan vangitsemisessa. Keikka menee kuitenkin pahalla tavalla pieleen ja alkaa ajojahti, jossa panoksena on ihmishenkiä. Poliisilla on vain muutama tunti aikaa saada murhanhimoinen mies kiinni, ennen kuin hän ehtii kostata hänet jallittaneelle prostituoidulle verisesti.

Elokuva perustui oikeisiin poliisitarinoihin Shermanin mukaan, jotka on sitten yhdistelty yhdeksi vetäväksi tarinaksi. Elokuvan käsikirjoittaja työskenteli poliisivoimissa kanssa. Shermanin muuttama elokuva onnistui saamaan myös käsikirjoittajan hyväksynnän paitsi yhdessä kohtaa. Lopussa sankaripoliisi ampuu kahdesti konnaansa. Tämä oli käsikirjoittajan mukaan murha, eikä sellaista tapahtuisi poliisipiirissä koskaan. Kuitenkin yleisön reaktion nähdessään hän hyväksyi muutokset. Myös Sherman kertoo ammentaneensa poliisitoiminnasta elokuvaansa vaikutteita paljon. Hän kävi jopa viranomaiskoulutusta, jonka turvin hän vietti aikaa putkassa oikeiden parittajien ja prostituoitujen kanssa.

Vice Squadissa on poikkeuksellisen niljakas meininki. Saippuasarjasta Tunteita ja Tuoksuja tunnettu Wings Hauserin näyttelee julmaa parittajaa niin antaumuksella, että hänen taustansa unohtaa elokuvasta lähes tyystin. Elokuvaan on onnistuttu houkuttelemaan myös Stanley Kubrickin luottokuvaaja John Alcott, joka on tallentanut Los Angelesin katuja realistisella tavalla. Sherman valotti myös näytöksen yhteydessä, että hän oli pakottanut Alcottin valaisemaan erään elokuvan ikonisimmista kohtauksista kokonaan kynttilänvalossa Barry Lyndonin tapaan! Leffaa varten katuja myös kasteltiin litratolkulla vettä, jotta kaupunki saatiin näyttämään sateen kastelemalla.

Vice Squad luo synkkää kuvaa prostituutioalasta, mutta ei tuomitse prostituoituja. Heidät näytetään pikemminkin hyvin itsevarmoina ja alaan maltillisesti suhtautuvina ihmisinä. Elokuva näyttää heidän arkeaan jopa hätkähdyttävällä maltilla ottaen huomioon, että päähenkilöt joutuvat sietämään aivan käsittämättömiin mittasuhteisiin meneviä asiakkaiden toiveita. Sherman kertoi minulle ihailevansa erityisesti Ingmar Bergmanin tapaa kuvata naishahmoja ja on pyrkinyt elokuvissaan hakemaan yhtä vahvoja roolihahmoja naisille.

Vaikka tunnelma elokuvassa on epätoivoinen, on siinä mukana myös paljon sysimustaa huumoria. Elokuva tuntuu hengästyttävältä taidonnäytteeltä siitä, että Sherman todellakin on kykeneväinen liikkumaan lajityypistä toiseen vaivatta.

Jutellessani Shermanille käytävällä hän myös pohti julkaisematta jääneen elokuvansa kohtaloa. Elokuva on 2000-luvulla valmistunut 39: A Film by Carroll McKane, jossa sarjamurhaaja filmaa uhriensa kuolemat kameralle. Ilmeisesti ohjaajan epävarmuudesta johtuen lähestulkoon kokonaan julkisia näytöksiä vaille jäänyt elokuva on herättänyt faneissa paljon kiinnostusta, mutta toisaalta voi olla, että odottavan aika käy pitkäksi. Sherman ei ilmeisesti halunnut esittää elokuvaansa edes Night Visions -festivaalilla, koska ohjelmistossa tai keskusteluissa siitä ei hiiskuttu sanallakaan. Sääli, sillä tämänlaiselle elokuvalle festivaali olisi ollut juuri oikea paikka yleisöreaktioiden testausmielessä. Kuitenkin järjestäjille iso kiitos siitä, että tekivät jälleen kulttuurityön tuomalla kiinnostavan vieraan paikalle!



Leave a Reply