Night Visions Back to Basics 2017: Ensitunnelmia dokumenteista


Tämä vuosi on monellakin tapaa Night Visionsille poikkeuksellinen. Ensinnäkin tapahtuma täyttää pyöreitä, jota mitä ilmeisimmin juhlistetaan syksyllä. Samalla kevään massiivisen ohjelmiston lisäksi tapahtumaan on saatu houkuteltua aikaisempaa enemmän ulkomaalaisia tekijävieraita. Omakohtaisesti myös kokemus oli hulppea. Olen katsonut tähän mennessä 7 elokuvaa, ja olen pitänyt kaikista! Tämä tarkoittaa joko sitä, että ohjelmisto on tänä vuonna erityisen hyvällä maulla valittu tai sitten olen vain onnistunut noukkimaan ohjelmistosta eniten makuani vastaavia elokuvia. Uskotaan ensimmäiseen.

Night Visions tunnetaan lajityyppielokuvistaan ja hurmeesta, mutta festivaalilla nähdään myös joka vuosi joukko erikoislaatuisia dokumentteja. Useimmiten tälle festivaalille tupsahtavat dokumentit käsittelevät laitakaupunkien ilmiöitä, musiikkikulttuuria ja elokuvaa. Festivaalin käynnisti monen muun elokuvan ohella Marty Langfordin dokumentti Doomed! The Untold Story of Roger Corman´s The Fantastic Four (2015).

Tämänlaisille toteutumattomien elokuvien dokumenteille pitäisi keksiä jo oma lajityyppinimitys. Katastrofaalisista tuotannoista on tehty ennenkin dokumentteja, esimerkiksi ohjaaja Terry Gilliamin epäonnistuneesta Don Quijote – filmatisoinnista dokumentti Lost in La Mancha (2002), Night Visionsissakin nähty katastrofaalisesti epäonnistuneen Richard Stanleyn The Island of Dr. Moreaun filmatisoinnista kertova Lost Soul: The Doomed Journey of Richard Stanley´s Island of Dr. Moreau (2014) ja nyt tämä. Paremman tittelin puuttuessa nimitettäköön näitä vaikka katastrofidokumenteiksi.

Eräänlainen katastrofi Roger Cormanin tuottama The Fantastic Four olikin. Jos et ole koskaan kuullut 1990-luvulla tehdystä filmatisoinnista, niin ei hätää. Elokuvaa ei koskaan virallisesti olekaan julkaistu vaan se tunnetaan lähinnä piraattibootleg-kopioiden kautta. Elokuva tehtiin aikakautena, jolloin sarjakuvafanien rahapusseja yritettiin ryövätä toinen toistaan halvemmilla sarjakuvafilmatisoinneilla (Batman oli tässä poikkeus). Ihmenelosten budjetiksi ristittiin miljoona dollaria, joka ei ole budjetti eikä mikään, paitsi b-elokuvan ammattilaisen, Roger Cormanin, kriteereillä.   Tekijänoikeussuhmurointien vuoksi elokuva ei koskaan edennyt valkokankaalle saakka.

Elokuva on kollaasi puhuvia päitä ja clippejä ääriharvinaisesta elokuvasta. Ainoastaan elokuvan olemassaolon täysin kieltänyt Marvel-legenda Stan Lee kieltäytyi haastattelusta. Eipä sinänsä, muut puhuvat suunsa puhtaaksi hänenkin edestään.

Dokumentti maalailee vähän liian paljon toiveita siitä, että tekijät uskoivat todella omaan juttuunsa ja olivat tekemässä rehellistä kulttiklassikkoa.   Tavallaan ymmärrettävistä syistäkin: heille Ihmeneloset olisi voinut olla ponnahduslauta parempiin elokuviin ja rooleihin, mutta nyt elokuva tekijänoikeuskiistojen vuoksi haudattiin maan alle.

Camp-arvot ovat luultavimmin pitäneet Ihmenelosten Corman-tuotoksen tähän päivään saakka harrastajien huulilla.   Dokumentti näyttää kuitenkin kiinnostavasti sitä puolta studioiden kulisseissa tapahtuvasta juonittelusta, josta moni varmasti haluaisi vaieta. Ja onhan se aikamoinen tribuutti sissi- ja nollabudjetin tekemiselle.

Festivaalin avaindokumentteihin lukeutui ”psykodokumentti” 78/52 (2017), joka käsittelee Alfred Hitchcockin Psyko-elokuvan suihkukohtausta. Miten kahden minuutin kohtauksesta voidaan saadakaan aikaan kokopitkä dokumentti? Tätä kuulemma ihmettelivät tuottajat ennen tuotannon käynnistämistä, mutta näin vain Alexandre O. Philippe on onnistunut tehtävässään.

Ennen näytöstä Philippe kyseli yleisöltä, onko joukossa ketään joka ei olisi nähnyt Hitchcockin Psykoa(1960). Kysymyksessä oli havaittavissa ironiaa, sillä Philippe tiedostaa, että sellaisia filmihulluja ei todennäköisesti olekaan, jotka eivät olisi Psykoa jossain vaiheessa nähnyt. Kun kuitenkin yksi käsi nousi ilmaan, hän naurahti ja totesi, että nyt tulet spoilaantumaan todella pahasti.

Psyko onkin 1960-luvun Hollywood-elokuvien ikonisimpia kruununjalokiviä, jotka muuttivat elokuvakerrontaa, elokuvakulttuuria ja väkivallan sekä seksuaalisuuden esitystapoja valtavirtaelokuvissa peruuttamattomilla tavoilla. Elokuvasta tuli välitön klassikko.

78/52 nimenä viittaa siihen, kuinka legendaarinen kohtaus ylipäänsä vaati kohtauksen rakentamisia ja leikkauksia. Dokumentti käsittelee Psykoa kulttuurihistoriallisena ilmiönä, elokuvateknisenä suorituksena ja fanikulttuurin kautta. Kaikissa tapauksissa elokuva sukeltaa suoraan syvään päähän ja kiinnittää huomiota pienempiinkin detaljeihin.   Elokuvassa on liuta elokuva-alan ammattilaisia, tutkijoita ja asiantuntijoita kertomassa omia näkemyksiään siitä, mikä elokuvan kohtauksesta tekee niin erityisen laajemmassakin mielessä.

Dokumentin kiinnostavimpia havaintoja on se fetisointi, kuinka täydellisenä ja harkittuna Psykon suihkukohtausta pidetään elokuvateknisenä suorituksena. Tekijät laskevat jopa leikkaukset per sekunti osoittaakseen, että mitään elokuvassa ei ole jätetty sattuman varaan. Philippe onnistuu kaivamaan jo loppuun kalutusta elokuvasta vielä roimakaupalla uutta.

Toisaalta elokuva harhailee välillä näyttämään liikaa tyhjänpäiväistä fanien hämmästelyä ja ihastelua, jonka olisi voinut jättää myös suosiolla leikkuuhuoneen lattialle. Dokumentti jää silti reippaasti plussan puolelle viihdyttävyydessään.

Jos dokumenttihammasta vielä jää kolottamaan, niin lauantaina 22.4. nähdään uusinnat ylläkäsitellyistä elokuvista. Lauantaina nähdään myös uusintaesitys The Mentors: King Of Sleazesta (2017). Festivaalilla nähdään!

Lisätietoja festivaalista: www.nightvisions.info



Leave a Reply