Night Visions 2018: Realismia ja genrekonventioita


Tuotantoaikansa konventiot nousivat esiin kauhuelokuviin erikoistuneen Michael Reevesin viimeiseksi jääneessä elokuvassa Witchfinder General (1968). Elokuva luokiteltiin aikanaan kauhuksi sen kidutuskohtausten takia, mutta siinä yhdistyvät myös historiallisen elokuvan genre ja nykypäivän katsojan näkökulmasta camp-toiminta ja näyttely. Brittiläis-amerikkalaisena yhteistuotantona muun muassa American International Picturesin (AIP) rahoittamana pienellä budjetilla tehty elokuva luotti kyseisen studion tavaramerkeiksi muodostuneiden väkivallan, seksin ja toiminnan yhdistämiseen.

Niin kuin 1960-luvun historiallisissa spektaakkelielokuvissa myös Witchfinder Generalissa menneisyys, Englannin maaseutua 1640-luvulla riivaavat sisällissota ja noitavainot luotiin ylikorostetulla lavastuksella ja puvustuksella. Vincent Price tekee nimikkoroolissa oikeaan historialliseen henkilöön perustuvasta noidanmetsästäjä-lakimies Matthew Hopkinsista pehmeä-äänisen ja samalla uhkaavan.

Witchfinder General joutui väkivaltansa takia useissa maissa sensuurin leikkausten kohteeksi ja Suomessa sen esittäminen kiellettiin kokonaan. Nyt se kuitenkin pääsee Night Visionsin Suomen ensi-illasta lähtien myös rajatulle esityskierrokselle muualle maahan.

Emma Tammen ohjaama The Wind (2018) taas tarjosi autenttisuuteen pyrkivän historiallisen elokuvan, joka kasvaa vähitellen psykologisesta ja amerikkalaisen rajaseudun vaarojen aiheuttamasta kauhusta yliluonnollisten elementtien hyödyntämiseen. Tammi ja elokuvan käsikirjoittaja Teresa Sutherland halusivat pohjata tapahtumat päiväkirjojen, kuvien ja musiikin avulla uudisasukasnaisten todellisiin kokemuksiin hulluksi tekevästä yksinäisyydestä ja tuulenäänistä.

Tavallisesta arjesta tulee yliluonnillisen kauhun lähtökohta kuten Tammen elokuvan inspiraationa toimineessa Carriessa (1976). Tammen oli mahdollista elokuvansa pienestä budjetistaan huolimatta kokeilla erilaisia kuvauksellisiaratkaisuja 360 astetta kattavissa lavasteissa sekä lopulta leikkaushuoneessa, jossa elokuvan epälineaarinen tarinankerronta lopullisesti hahmottui.

Dokumentaarisen otteen scifiin tarjosivat käsivaralla hahmojaan seuraava Prospect (2018), sekä yhtä asuntoa tarkemmin ottaen sohvalla istuvaa Abbieta (Joshua Burge) tarkkaileva Relaxer (2018). Relaxer muodostui lähtökohdistaan, keskenään kilpailevien veljesten välisestä Pac-Man -haasteesta, huolimatta hyvin henkilö- ja dialogivetoiseksi draamaksi, johon yhdistyi selviytymis- ja katastrofielokuvan piirteitä.

Elokuva juoni vertautui hyvin katsojien tunnelmiin Night Visionsin legendaarisessa yö-maratonissa. Pienestä budjetistaan ja rajatusta tapahtumapaikastaan huolimatta Relaxerista kasvoi kuvauksellisten ratkaisujen ja yli dramaattiseksi eskaloituvan juonen avulla yksi festivaalin kiinnostavimmista elokuvista.



Comments are closed.