Espoo Ciné 2017: Naisia elokuvissa


Espoo Ciné korostaa tänä vuonna naistekijöitä. Vaikka ohjelmistossa komeilevat miehetkin, jopa neljäsosa elokuvista on naisten ohjaamia, mikä on erittäin hyvä suhdeluku alan kokonaistilanteessa.

Elokuvateollisuus on nimittäin kovin miehinen ala. Merkittävien ohjaajien listoilta löytyvät Sergei Eisenstein, Orson Welles, Jean-Luc Godard, Stanley Kubrick, Alfred Hitchcock, Steven Spielberg, Akira Kurosawa tai vaikkapa Aki Kaurismäki. Naiset eivät näillä listoilla komeile.

Kyse ei ole vain historiallisesta ilmiöstä. San Diegon yliopiston tutkimusten mukaan myös nyky-Hollywoodissa housujen sisältö ratkaisee. Tekijöistä joka viides on naisia, joista moni toimii leikkaajina ja tuottajina, ohjaajista vain joka kymmenes on nainen. Eivätkä haasteet rajoitu Yhdysvaltoihin. Kotimaisen elokuvan kultakaudelta naisten ohjaukset voidaan laskea yhden käden sormin. Vasta 2000-luvulla naisohjaajien määrä on ollut kasvussa, mutta edelleen he ovat vahvasti vähemmistössä.

Niinpä Espoo Cineen valittu kattaus naistekijöiden elokuvia on ihailtavan monipuolinen. Mukana on eri-ikäisiä ohjaajia eri maista. Lisäksi heidän aiheensa vaihtelevat laidasta laitaan. Suosittelen erityisesti tutustumaan Selma Vilhusen dokumenttiin viime aikoina kansainvälistäkin kiinnostusta herättäneestä teinityttöjen keppihevosharrastuksesta (Hobbyhorse Revolution 2017).

Mukana on mielenkiintoisia kuvauksia naisten elämänkohtaloista, kuten ranskalaisen Marie-Noëlle Sehrin ohjaus maailmankuulusta fyysikosta ja kemististä Marie Curiesta (Marie Curie: The Courage of Knowledge 2016). Stéphanie Di Giuston esikoisteos The Dancer (2016) puolestaan kertoo 1800- ja 1900-luvun taitteen tanssitaitelijasta Loïe Fullerista.

Yhtälailla ohjelmisto murtaa myyttiä, jonka mukaan naisohjaajia kiinnostaisivat vain naisiin liittyvät asiat. Danièle Thompsonin Cézanne and I (2016) kertoo Paul Cézannen ja Emile Zolan kohtaamisista Pariisin taiteilijapiireissä. Suomalaisen Inderjit Kaur Khalsan dokumentti War/Peace (2017) käsittelee 1960-luvun amerikkalaista poliittista kuohuntaa. Ja saksalainen Maria Schrader kertoo toisen maailman sodan ajoilta tunnetuksi tulleen pasifisti Stefan Zweigin matkasta Brasiliaan (Stefan Zweig: Farewell to Europe 2016).

Elokuvakentän onkin vihdoin monipuolistuttava. Samalla olisi aika luopua etsimästä teemoja ja tyylejä, joilla kategorisoida naisohjaajia. Heidät tulee huomioida yksilöllisinä tekijöinä, auteureina. Tavoitteena lienee aika, jolloin meidän ei tarvitsisi erotella ”nais”ohjaajia tai ”nais”tekijöitä ”ohjaajista” ja ”tekijöistä”, vaan termit viittaisivat taitelijoihin ilman sukupuolioletuksia. Tässä suhteessa Espoo Ciné on yksi hyvin tervetullut avaus, jolla sekä elokuvateollisuuden että sen yleisöjen juurtuneita asenteita voidaan päivittää kohti 2000-lukua.



Comments are closed.