DocPoint 2021: Erilaisia arjen kuvia


Arkipäivä on totta kai aina kokijan vastuulla. Se mikä toiselle on arkipäivää, on monelle muulle utopiaa. Arkinen aherrus ympäri maailman näyttäytyy erilaisena riippuen monesti henkilöstä, varallisuudesta, asemasta yhteiskunnassa sekä lähipiiristä. Siksi onkin mielenkiintoista nähdä, minkälaisia vilahduksia eri arjesta DocPoint tarjoaa katsojille. Tässä esitellään kolme erilaista arjen näkymää kolmen erilaisen dokumenttielokuvan kautta.

Suomalaisen yhteiskunnan arkinäkymät ovat turvallinen paikka lähteä liikkeelle arjen erilaisuutta tarkastellessa. Näkymättömät (2021) kurkistaa kolmen tavallisen suomalaisen elämään näyttäen kuvia näiden päivän kulusta vuodenaikojen vieriessä ohi. Yksi on eronnut eläkeläinen, toinen yksinhuoltaja ja kolmas nuori nainen. Yhdistävä tekijä näillä kolmella on yksinäisyys.

Näkymättömät
Näkymättömät

Jokaiselta kolmelta puuttuu aikuinen seura. Onnenpilkahduksia nähdään yksinhuoltajan ja eläkeläisen kohdatessa ilon tunteita muiden ihmisten kautta. Se luo entistä suuremman kontrastin nuoren naisen ympärille, jonka elämä koostuu kotona istumisesta ja autolla ajamisesta.

Arjen raastavuus on vangittu hyvin arjen rutiinien toistaessa itseään päivästä toiseen maiseman vaihtuessa vuoden syklin mukaan ikkunana takana, vieden ajan mennessään. Yksinäisen elämässä aika on pysähtynyt, ja teot toistavat itseään päivästä toiseen odottaessa toisen ihmisen läsnäoloa.

Jos Näkymättömissä henkilöiden aika on pysähtynyt, pysähtyneisyys tai jopa takapakki näkyy saamelaisten elämässä suorapuheisessa Eatnameamet – hiljainen taistelumme (2021). Suomalaisen rivikansalaisen silmissä on tultu kauas ajasta, jolloin saamelaisia perinneasuja osineen kulttuuriomittiin lappilaisista matkamuistokaupoista ja näyttelijät joikasivat sketseissä. Dokumenttielokuva paljastaa, että eksploitaatiota tapahtuu edelleen, ja varsinkin valtion toimesta.

Kulttuurisen omimisen sietäminen, eksploitaatio ja valtion pakkoriisto on saamelaisille arkipäivää, niin karulta kuin se kuulostaa. Vihapuhe saamelaisia ja heidän kulttuuriaan kohtaan elää ja voi hyvin stereotypioiden kautta. Se on niin yleistä edelleen, että monet saamelaisnuoret riisuvat gáktinsa ja piilottavat oman identiteettinsä.

Eatnameamet – hiljainen taistelumme
Eatnameamet – hiljainen taistelumme

Saamelaisten halu turvata oma ja varsinkin lastensa tulevaisuus oman kansan mailla ja kulttuurin parissa ei kuulosta suurelta pyynnöltä, mutta sitä se päättäjille vaikuttaa olevan. Valtio ajattelee omaa etuaan muiden kustannuksella, ja muun muassa tämän takia Suomi sai noottia Euroopan tuomioistuimelta.

Suvi West ei kaunistele saamelaisten puheita, eikä pidäkään. Tähän julmaan tosiasiaan on herättävä, että suomalaisten kauhistellessa alkuperäisamerikkalaisten kohtelua Yhdysvalloissa sama tapahtuu meidän omassa maassamme saamelaisten kohtaamana alistamisena. Se on joka tasolla väärin, ja kansan pitäisi herätä ja nousta puolustamaan maassamme asuvaa alkuperäiskansaa. Ehkä sitten saisimme päättäjien päät kääntymään rahasta ja hyödystä ihmisoikeusasioiden suuntaan.

Raha palvelee tärkeää osaa myös kolmannessa arkipäivän tarkastelussamme, jossa loikkaamme Suomesta kauas Nepaliin šerpojen piiriin elokuvassa The Wall of Shadows (2020). Kolmihenkinen perhe koettaa selvitä arjesta vähin rahavaroin ja mahdollistaa poikansa unelman opiskella lääkäriksi, mutta raha ei meinaa riittää edes elämiseen. Isän on pakko johdattaa turisteja vuorten rinteillä tienatakseen tarpeeksi.

Suomessa oleva köyhyys on erilaista verrattuna šerpoihin, joilla ei ole minkäänlaista elektroniikkaa apunaan radiopuhelimia lukuun ottamatta. Kaikki tehdään käsin, ja kuormat kannetaan osittain jakkien avustuksella jos maasto sen sallii, mutta vuorelle omassa selässä.

The Wall of Shadows
The Wall of Shadows

Raha vallitsee perheen vanhempien puheissa alituisesti. He eivät haluaisi tehdä vuorelle kiipeämistä sen vaarallisuuden vuoksi, mutta se tuo rahaa. Vuorelle kiivetään, oli olosuhde rinteillä mikä tahansa, tai turistit voivat antaa huonon arvion työntekijästään. Turistien arvioinnin pelossa šerpat joutuvat suuntaamaan jopa pyhänä pitämänsä vuoren rinteille, vaikka tuntevat olonsa syntiseksi sen pintaan koskiessaan.

Turistien mukanaan tuoma eksploitaatio ei vain pakota šerpoja vaaralliseen työhön selviytyäkseen, vaan myös epäkunnioittavat heidän taitojaan säiden tuntemisesta ja uskonnostaan. Toisten lomamatkat tuovat rahaa, mutta sen kustannuksella kaiken on oltava ostettavissa, jopa pyhä vuori.

Kaikissa kolmessa elokuvassa yhteisenä kantavana teemana on oletus ja sen myötä toisen kustannuksella eläminen. Jos silmät avattaisiin, tarjottaisiin toiselle auttava käsi ja kuunneltaisiin, mitä toisella on sanottavana, selvittäisiin pitkälle. Valitettavasti raha ja uskomukset näyttävät ohjaavan liian montaa, eikä toisen asemaan haluta asettua joko välinpitämättömyyden vuoksi tai sen takia, että oman etuoikeutensa tajuaminen saattaisi tuskastuttaa liikaa.



Comments are closed.