Festareiden kolmas työvuoro lähenee loppuaan. Olen mukana esitys- ja majoitustilojen valvonnassa, mikä taisikin olla ykköstoiveeni kun vapaaehtoiseksi hain. Päivärytmi on mennyt täysin sekaisin yöttömän yön ja torstai–perjantaiyön välisen yövuoron myötä. Vapaa-ajasta kilpailevat muutaman tunnin nokoset ja jatkuvasti pyörivät elokuvat, joista ei haluaisi montaa missata.
Perjantaiaamuna töitten jälkeen vuorossa oli lippujen jonottaminen illalla esitettävään Chaplinin Kultakuumeeseen. Yhdeksältä alkavan lipunmyynnin eteen oli alkanut jo muutamaa tuntia aiemmin muodostua jonoa. Esitys tultaisiin taatusti myymään loppuun ja alati pienenevä lippupino sai sydämen pamppailemaan. Täpärälle lippujen saanti menikin, sillä jonossa seuraavana ollut ei saanut enää haluamaansa määrää lippuja.
Ennen illan spektaakkelia vuorossa oli Jim Jarmuschin uusi Limits of Control, joka saa varsinaisen ensi-iltansa Suomessa elokuussa. Ainakaan näin festaritunnelmissa en pintaa syvemmälle päässyt elokuvaan sisälle. Visuaalisesti elokuva on kyllä hieno ja ottaa kaiken irti tapahtumapaikkojen arkkitehtuurista, väreistä ja maisemista. Samaten ulkoasultaan muistettavia sivuhahmoja marssitetaan esiin jatkuvasti, mutta mitään sisältöä ei dialogissa tai kokonaisuudessa tunnu olevan. Mukana oleva muutaman kymmenen sekunnin Kaurismäki-pastissi tosin nauratti.
Elokuvan jälkeen oli torkkujen vuoro. Päivällisellä käynti jäi väliin, koska Kultakuumeeseen oli ehtinyt muodostua jo pitkä jono tuntia ennen näytöstä. Paikkalippuja ei ole ja jonon hännillä olevat voivat joutuvat esityspaikkana olevan teltan tukipalkkien taakse istumaan, joten soitin Jaakon paikalle jonottamaan. Väsymys, esityksen myöhästyminen, tunnin jonotus kylmässä tuulessa ja tyytyminen takarivin paikkoihin saivat fiilikset laskemaan.
Kaikki muuttui kuitenkin Peter von Baghin tunteikkaan puheen jälkeen. Alkamassa oli Kultakuumeen alkuperäinen, restauroitu leikkaus, jota Suomen valkokankailla ei ole nähty 80 vuoteen. Maestro itse kun leikkasi elokuvasta 1940-luvulla uuden version. Säestämässä oli Oulu Sinfonia ja kapellimestarina Timothy Brock. Kun itse elokuvakin oli alusta loppuun asti iätöntä komediaa ja puhdasta kultaa, oli kyseessä ainutlaatuinen esitys. Seitsemänsataapäinen yleisö herkesi useaan otteeseen taputtamaan ja tömistelemään penkkejä – ehkä esityksessä saavutettiin jotain aikalaistunnelmasta.
Elokuvan jälkeen oli vuorossa pikavisiitti vieraita ja vapaaehtoisia varten järjestetyille lavatansseille Porttikoskelle. Kovinkaan riehakkaasti ei voinut tarjoilusta nauttia, sillä seuraava työvuoro alkaisi kahdeksalta aamulla. Lisäksi kello 1.45 oli vuorossa Matti Ijäksen kulttiklassikkoelokuvan Katsastuksen dialogikaraoke-esitys. Eli elokuva pyörimään ja yleisö toistelemaan loistavaa dialogia. Mahtava idea, ja mahtava elokuvakin tietysti oli. Karaokepuoli jäi vain hieman puolitiehen, sillä mitään seremoniamestaria ei esityksessä ollut ja suomalaisen mielenlaadun tietäen vuorosanojen toistelu jäi humalaisimpien katsojien vastuulle.
Elokuvia olisi pyörinyt aamuun asti, esimerkiksi Maa on syntinen laulu esitettiin kello 6.45. Unentarve kuitenkin voitti elokuvantarpeen.