Vihaa ilman häpeää

Hurt Lockerin (2008) ohjaaja Kathryn Bigelow on ehtinyt todeta Zero Dark Thirtysta (2012) monenlaista. Hän on väittänyt olevansa epäpoliittinen elokuvantekijä, joka antaa lähteidensä puhua. Elokuvan ympärillä vellova kritiikki ei ole kuitenkaan antanut periksi, vaan syyttää ohjaajaa faktojen vääristelystä ja kidutuksen glorifioinnista.

Bin Laden -jahti on tiukasti filmattu pelikuvio. 9/11:n jälkeiset vuodet pikakelaava kerronta toimii, koska kohtaukset on kietaistu tiiviiseen nippuun. Yli kaksi ja puolituntinen elokuva ei selitä, lavenna tai tunnelmoi. Trimmatulla rumputulella tykitetyt kohtaukset takovat sivujuonet ojanperukalle.

Zero Dark ThirtySuoraviivaisuudella on hintansa. Henkilöhahmot eivät juuri kehity vaan ovat pieniä palasia suuremmassa tarinassa. He ovat elämänsä uralle uhraavia yksilöitä, joiden tilannetta yksinäinen loppukuva korostaa. Nämä miehet ja naiset eivät kysy miksi vaan missä ja milloin. Zero Dark Thirty katsoo maailmaa tällaisten ihmisten maailmankuvan läpi.

Bigelow'lle Maya (Jessica Chastain) on Yhdysvallat. Hän muuntautuu epäröijästä verisimmätkin keinot hyväksyväksi haukaksi. Karmeudet toteutetaan armottomasti, yksiulotteista oikeudenmukaisuutta korostaen. Toisin kuin Renditionissa (2007), nyt ei kysytä, kyseenalaisteta tai arvostella. Kidutus nähdään työkaluna ja vankeja suojelevat lakimiehet tuomion esteenä.

Zero Dark ThirtyElokuvaa ei otettu Washington DC:ssä ilolla vastaan, vaikka CIA vaihtelun vuoksi saakin jotain aikaiseksi. Tiedustelupalvelu lähetti harvinaisen lehdistötiedotteen, joka korostaa, että kyse ei ole dokumentista ja elokuvan kidutuskohtaukset ovat tehokkuudessaan epäaitoja.

Hermoja raastavien vesileikkien metodisuus kuvaa terrorismin vastaisen sodan luonnetta amerikkalaisten näkökulmasta. Elokuvan suhde niin kärsijöihin kuin kiduttajiin on kliinisessä raadollisuudessaan tuore. Tarina on vapautettu paitsi omantunnon tuskista, myös läpikuluneista voittokuvista.

Puheenvuoro ei anna armoa hyssyttelijöille tai ihmisoikeuksien perään huutelijoille. Bigelow on tehnyt niin elokuvallaan kuin kommenteillaan selväksi, että hänelle tässä taistelussa on kyse ennen muuta amerikkalaisten hyvinvoinnista. Kaikki muu, miljoonat viattomat uhrit mukaan lukien, ovat toisarvoisia. Jos vastapuoleen luottaa, se kostaa. Tämä vihollinen ei ole ostettavissa, vaan kyse on ideologioiden selviytymiskamppailusta.

Zero Dark ThirtyJälkiviisauden mukaan Yhdysvallat eli 1990-luvulla kulta-aikaansa. Vapaan maailman napa ei ole ollut entisensä WTC:n kaksoistornien romahdettua. Moraalinen johtajuus, jos sitä on koskaan ollutkaan, on sittemmin myös symbolisesti kadotettu. Mark Boalin (Hurt Locker, In the Valley of Elah) kirjoittamaa kujanjuoksua reunustaa käsittelemättömän suru.

Osama bin Ladenista muovattiin syyskuun terrori-iskujen jälkeen tähtilipun vihollinen numero yksi. Elokuvan toimeliaat henkilöt säkenöivät pinnan alla kytevää vihaa ja tarvetta vangita, alistaa ja tappaa. Taustalla lymyilevä pelonsekainen raivo kuuluu kauniisti Alexandre Desplat'n viipyileviltä sävellyksiltä.

Zero Dark ThirtyEpätoivoisen ihmismetsästyksen keskiö Maya on päämäärätietoinen nainen, jonka ainutlaatuisuus amerikkalaisessa elokuvassa on valitettavasti jäänyt kidutus-gaten jalkoihin. Hän on juuri sellainen nainen, jollaiseksi miessankari tyypillisesti kirjoitetaan. Esimiehille ryppyily menee välillä jo hieman naurettavaksi, mutta toisaalta täsmälleen samanlaisten purkausten vuoksi itsepäisiä miessankareita ihaillaan.

Zero Dark Thirty on moraalisesti vaikea teos. Sen arvomaailma ja faktoina pitämät seikat eivät täsmää todellisuuden kanssa. Jokaista elokuvasta nauttijaa voi syyttää selkärangattomasta viihteen suosimisesta ja epähumaanin kiduttamisen puolustamisesta. Elokuva ei ole niin aito kuin alkutekstit ja tekijät väittävät, mutta helvetti soikoon, vastaavia jännitysnäytelmiä ja oman tien kulkijoita ei ole koskaan liikaa. Vaikka ne sitten olisivatkin väärässä.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 4,2 / 11 henkilöä




Powered by Preview Networks