Hallittuja säröjä

Samana vuonna ilmestyneet muotielämänkerrat Coco ennen Chanelia (2009) sekä Coco Chanel & Igor Stravinsky (2009) edustivat erilaista suhtautumista elämäkertaelokuvaan. Ensimmäinen oli perinteinen henkilökuva, jossa historialliset faktat ja tinkimätön ajankuvaus nousevat tärkeään osaan. Jälkimmäinen taas yritti rakentaa Chanelista muotokuvaa, joka yritti tavoittaa lyhyttä ajanjaksoa ja päästä henkilökuvan toiselle puolelle. Yves Saint Laurent muistuttaa rakenteeltaan pitkälti Coco ennen Chanelia. Se edustaa ranskalaista perusepookkia ja taiteilijakuvauksia, joita maan elokuvateollisuus tuottaa kohtuullista tahtia.

Yves Saint LaurentYves Saint-Laurentin (Pierre Niney) matka muotimaailman huipulle oli meteorimainen. Hän nousi Diorin muotitalon taiteelliseksi johtajaksi vain 21-vuotiaana, mutta pysyi sen johdossa vain muutaman vuoden. Suureksi avuksi oman muotitalon perustamiselle nousi Pierre Bergé (Guillaume Gallienne), jonka imagonrakennustaidot sekä järjestelmälliset johtamissuunnitelmat tarjosivat hyvää vastapainoa suunnitteluun omistautuneelle Saint-Laurentille. Bergén ja Saint-Laurentin myrskyisässä parisuhteessa miesten väliset erot taas aiheuttivat välillä jopa julmia yhteenottoja.

Pierre Niney on löytänyt hienosti muotisuunnittelijan eleet ja hän on äänenpainojaan myöten kohteensa näköinen. Roolisuoritus ei silti muutu imitoimiseksi, vaan Niney on tavoittanut Saint-Laurentin melankolian ja haavoittuvaisuuden. Muotimaailman kapinallisen menestyksen takaa löytyy ujo mies, joka haluaa vain keskittyä luomistyöhön, eikä vaivata itseään muotitalon johtamiseen vaadittavalla politiikalla. Suunnittelijan monimutkainen suhde synnyinmaahansa Algeriaan sekä elämänsä naisiin nousee elokuvan alkupuolella esiin, mutta tarinan lähtiessä harhailemaan aiheestaan ne jäävät vaille huomiota.

Yves Saint LaurentYves Saint Laurent taipuu elokuvana enemmän Pierre Bergén puolelle kuin muotisuunnittelijan henkilökuvaksi. Kertojaääni annetaan Bergélle ja tapahtumat nähdään myöskin pitkälti hänen silmiensä kautta. Saint-Laurent jää ensimmäisen näytöksen jälkeen sivuhahmoksi omassa elämäkertaelokuvassaan. Pariskunnan suhde esittää säröjä kummankin miehen julkisuuskuvaan, mutta tekee sen yllättävän kaunistelevasti. Saint-Laurentin ailahteleva mieliala ja addiktiot korostavat hänen haavoittavaista taitelijakuvaansa ja Bergén kontrolloiva ote hänestä esitetään loppumattomana ymmärryksenä ja suojelunhaluna. Säröt ovat elokuvassa vain antaakseen syvyyden tuntua, eivät riskien ottamisen takia.

Yves Saint Laurent täyttää epookkielokuvan vaatimukset. Moitteettomasti näytelty ja perinteisen kauniisti lavastettu ja puvustettu elokuva näyttää hienolta. Yhdessä Pierre Bergén kanssa toteutetut muotinäytökset tuovat esille Saint-Laurentin alkuperäisiä muotiluomuksia, joita on hieno katsella. Yllättävästi elokuva keskittyy kuitenkin enimmäkseen Saint-Laurentin uran alkutaipaleelle sekä vuoden 1976 The Russian Ballet and Opera -kokoelmaan. Elokuva sivuuttaa nopealla montaasijaksolla Saint-Laurentin kuuluisimmat Mondrian-puvut ja huomioi vain nopealla viittauksella radikaalin naisten smokin ja valmisvaatteisiin liittyvät ideologiset ajatukset. Kun elokuva sivuttaa kokoelmat, jotka tekivät Saint-Laurentista muotimaailman vallankumouksellisen, painottuu elokuva yhä vahvemmin Bergén ja Saint-Laurentin parisuhteen myrskyihin.

Yves Saint LaurentYves Saint Laurentin ongelma on sen huomion harhaileminen. Pitkälti puvustuksellaan myyvä elokuva ei tarjoa mitään uutta tai kiinnostavaa näkökulmaa. Se on kiltti ja riskitön kuvaus myrskyisästä suhteesta. Toimiva ensimmäinen näytös jää raskaan lopun varjoon. Coco ennen Chanelia sentään keskittyi aiheeseensa, vaikka sen ote kovasti Yves Saint Laurentia muistuttaakin.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,8 / 4 henkilöä


Powered by Preview Networks