X-Men valkokangas

En missään nimessä mene sanomaan, että arvosteluni lähtisi tämän elokuvan kohdalla nollasta. Olen ollut jo 15 vuotta elokuvan taustalla olevan sarjakuvan ystävä ja fani. Olen keräillyt X-Men-sarjakuvaa (Suomessa Ryhmä-X) vuodesta 1985 (tarkemmin sanottuna numerosta 10/85) aina vuoteen 1993 asti. Omistan vieläkin arkullisen Marvelin X-imperiumin tuotteita. Kuitenkin kun kuulin elokuvan olevan vihdoin tulossa, olen seurannut uutisia aiheesta lähinnä pelonsekaisin tuntein. Miten niin monisyinen ja monimutkainen maailma voitaisiin tuoda valkokankaalle onnistuneesti?

Vastaus kysymykseeni oli - yllättävän hyvin. X-Men on elokuvana ottanut ainoastaan muutaman teeman sarjakuvasta ja lisännyt muutaman tarinalinjan ja muutaman hahmon onnistuen suurelta osin valitsemaan näistä kiinnostavimmat. Lisäksi näyttelijävalinnat ovat elokuvassa erinomaisia.

X-Men-sarjakuvan ja -elokuvan perusajatus on, että on olemassa geneettisiä mutaatioita, jotka tekevät henkilöistä yli-inhimillisiä. Näitä henkilöitä kutsutaan mutanteiksi. Elokuvassa senaattori Kelly (Bruce Davison) haluaa luoda lain, jonka mukaan yli-inhimillisiä voimia omaavat mutantit rekisteröitäisiin. Tämä laki mahdollistaisi mutanttien kontrolloinnin. Rekisteröinti ja kontrolli ovat kuitenkin punainen vaate eräälle mutantille, Eric Lehnsherrille, Magnetolle (Ian McKellen), joka on joutunut kärsimään Auschwitzin kaltaisen kontrollin ja näkee tässä ilmiön toistumisen. Magneto hallitsee magneettisuutta ja on valmis tekemään mitä tahansa estääkseen senaattori Kellyn onnistumisen. Häntä vastustamaan kuitenkin nousee professori Xavierin (Patrick Stewart) johdolla mutanttijoukkio X-Men, joka haluaa uskoa ihmisistä parasta.

Sarjakuvaelokuvan paluu

X-Men-elokuvaa ei lähetty tekemään kevyesti - budjetti elokuvalla oli melkoisen järeä. Siitä suurin osa pistettiin erikoistehosteisiin, jotka ovatkin laatutyötä. Osa raaskittiin kuitenkin pistää ohjaajan palkkioon ja muutamaan laatunäyttelijään. Ohjaaja Bryan Singer on mies, jonka isommat Hollywood-ohjaukset ovat järeää työtä. Epäillyt oli vuoden 1996 elokuvatapahtuma, eikä pari vuotta myöhäisempi Mallioppilaskaan ollut mitenkään hassumpi. X-Men on varsin erilainen projekti, mutta ei mikään häpeilemisen aihe ohjaajalle.

Dramaattisiin päärooleihin kiinnitetyt Patrick Stewart ja Ian McKellen ovat kuin osiinsa tehdyt, eikä paljon heistä jää australialainen Hugh Jackman, jonka Wolverine on Ian McKellenin Magneton ohella elokuvan monipuolisin hahmo. Anna Paquin Roguena ei myöskään ole hassumpi. Tarinan osalta käy lähinnä sääliksi muita X-Men-ryhmän hahmoja Kyklooppia (jota esittää puiseva James Marsden), Stormia (lähinnä hilpeyttä herättävä Halle Berry) ja Jane Greytä (Famke Janssen), jotka jäävät varsin luonnosmaisiksi ja ohuiksi. Sama kyllä koskee elokuvan pahiksia - Magnetoa lukuun ottamatta. Elokuvaan on lisäilty faneille tunnistettavaksi X-Men-sarjakuvista hyvin tuttuja hahmoja, jotka tekevät pieniä cameo-esiintymisiä. Kuitenkin tämä lisää fanin katselunautintoa.

Sitten Batmanin ei sarjakuvaa ole siirretty valkokankaalle yhtä onnistunein tuloksin. Marvelin sarjakuvaimperiumin lippulaivasta X-Menistä on tehty mainio elokuva, joka kulkee varsin sulavasti ja sisältää runsaasti toimintaa. Toimintaosuudet ja erikoistehosteet ovat hetkittäin loistavat, mutta tuntuvat välillä vievän suhteettomasti tilaa muulta elokuvalta. Esimerkiksi hahmojen taustoittamiseen ja syventämiseen olisi voinut uhrata lisääkin filmiä. Nyt elokuvasta saavat varmasti eniten irti fanit.