Syntynyt idoliksi

Tunnustan. The Doorsin kasetit kuluivat omassa nuoruudessani 1990-luvulla puhki, eikä kipinän syttymiseen vaikuttanut mitenkään vähässä määrin Oliver Stonen mieletön ja mahta(ile)vaThe Doors-elokuva (1991). Val Kilmerin kasvot ovat melkein korvanneet Jim Morrisoninmonien muistissa. The Doorsista on mahdotonta tehdä elokuvaa herättämättä vertailua tuohon elämäkertojen aateliseen. Siksi on hienoa saada katsottavaksi kokonainen elokuva antoisaa materiaalia Liskokuninkaasta itsestään. Kesän kunniaksi nimittäin teatteriin saadaan ensimmäinen The Doorsista tehty dokumenttielokuva.

When You’re StrangeTom DiCillon ohjaama elokuva ei tarjoa Stonensa katsoneille varsinaisesti uusia faktoja bändistä tai Morrisonista, mutta olennaisintaWhen You’re Strangessa ovat ennennäkemättömät materiaalit. Paul Ferraran ja Jim Morrisonin lyhytelokuvanHWY: An American Pastoral (1969) kuvat autiomaassa ajelevasta Jimistä herättivät kyseisen dokumentin ilmestyessä suurta kohua, sillä niitä ei yksinkertaisesti pidetty aitoina. Runsaan parran takana piileskelevästä miehestä on toki vaikea mennä takuuseen, mutta materiaalit ovat autenttisia. Tom DiCillo on ohjaajana vielä kohtalaisen tuntematon, mutta hän on toiminut kuvaajana useassa Jim Jarmuschin elokuvassa (mm.Loputon loma, 1980). Tämä näkyy elokuvan vahvassa visuaalisessa ilmeessä.

Dokumenttien yleisestä käytännöstä poiketenWhen You’re Strangessaei nähdä lainkaan puhuvia päitä analysoimassa tai muistelemassa menneitä. On vain bändin luontainen karisma, aidot materiaalit keikoilta ja studiosta, ja kertojana Johnny Depp nautittavine äänineen. Myös koko aikakautta taustoitetaan valokuvin, lehtileikkein ja videopätkin, ja The Doorsin tarinasta tehdään yhden sukupolven symboli: sukupolven, jonka Kennedyn ja Woodstockin innoittamat illuusiot kariutuvat Nixonin ja Altamontin festarien raadollisuuteen. Tulevaisuus on epävarma ja loppu aina lähellä.

When You’re StrangeJim Morrison oli kiistämättä yksi elämää suuremmista rock-kukoista, ja The Doors eli ja kuoli Jimin mukana. Onneksi dokumentissa nostetaan kuitenkin myös bändin muut jäsenet esille, sillä jokainen heistä toi oman persoonallisen kosketuksensa bändin soundiin. Erityisesti Ray Manzarek nousee esiin yhtyeen kantavana ja koossapitävänä voimana Morrisonin upotessa yhä syvemmälle huuruiseen elämäänsä. When You’re Strangelle bändi on myös antanut hyväksyntänsä, toisin kuin Stonen tulkinnalle. (Ks. Ray Manzarekin haastattelu Movieline.comissa.)

Pääosassa on lopulta loistava musiikki, joka pistää kaivamaan vanhat levyt jälleen kerran esiin. Lataus on vahva läpi koko elokuvan historiallisten tapahtumien mukaan lomittumisen ansiosta. Mitä elokuva sitten voi antaa ei-fanille ajankuvan lisäksi? Vaikka dokumentti on yhtyettä fanittavien ihmisten tekemä, uskoisin bändin ja musiikin energian välittyvän neutraalimmillekin katsojille. Toisaalta heille Stonen dramatisoitu versio voi olla viihdyttävämpää katsottavaa. Tämän dokumentin jälkeen itse kuitenkin leijuin kadulla pää täynnä musiikkia ja sen autuaaksitekevää voimaa.

Ja kun musiikki loppuu, on aika sammuttaa valot.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 6 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com