Wetlands – Kosteikkoja valkokangas

Jos ruumiinnesteet ja niiden näkeminen aiheuttavat yökötystä, Wetlands – Kosteikkoja (2013) kannattaa ehkä jättää väliin. 18-vuotiaasta, vapaasti ja varsin estottomasti seksuaalisuuteen ja ruumiin eritteisiin suhtautuvasta Helenistä (Carla Juri) kertova elokuva tarjoilee näet roppakaupalla groteskeja kuvia kaikesta siitä, mitä meissä ihmisissä velloo ja mitä meistä ulos sinkoaa. Verestä, spermasta, paskasta. Sietorajoja koetteleva limashow hirvittää heikompaa, mutta ohjaaja David Wnendtin ajatuksissa on, onneksi, muutakin.

Peräpukamista kärsivä Helen joutuu sairaalaan leikattavaksi ja ystävystyy siellä söpön sairaanhoitaja Robinin (Christoph Letkowski) kanssa. Robin ei kovinkaan hätkähdä Helenin avointa olemusta, vaan tukee tätä Helenin vanhempien loistaessa lähinnä poissaolollaan. Samalla käydään Helenin vanhemmista johtuvaa epätasaista ja emotionaalisesti arvaamatonta lapsuutta takaumin läpi. Vaikka Helen on ronski puheissaan ja teoissaan, toivoo hän pohjimmiltaan, että hänen eronneet vanhempansa palaisivat yhteen.

Paikatakseen lapsuutensa rakkaudettomuutta ja tyhjyydentunnetta pörröpäinen Helen kokeilee milloin seksiä satunnaisten ohikulkijoiden kanssa, milloin vetää huumeita ja juttelee provokatiivisesti perseistä ja pilluista. Tai ehkä hän vain on keskimääräistä kokeilunhaluisempi teini-ikäinen, jolla ei ole muutakaan tekemistä kuin skeitata läpi kaupungin ja pitää hauskaa. Naisenkuvana Helen on tässä mielessä vapaa, vaikka sisällä itkettäisikin.

Tästä juuri Wetlands – Kosteikoissa on kyse. Vaikka Helenin elämässä on sattunut ikäviä asioita, epäkronologisesti etenevä elokuva ei moralisoi päähenkilöään eikä rankaise tätä valinnoistaan. Kevyenä komediana alkava elokuva vakavoituu edetessään, ja lapsuuden takaumat avaavat Helenin nykyhetkeä tragikoomisin kääntein. Vanhempien kyvyttömyyttä täyttää tehtävänsä, eli olla rakastavia ja huolehtivia aikuisia, valotetaan myös vähitellen. Sympatia säilyy silti Helenin puolella, oli hän tahmasormineen ja äärimmäisine tekoineen sitten kuinka vaikeasti sulatettava tahansa. Tämä on räjähtävän kerronnan lisäksi elokuvan olennainen tenho.

Wetlands – Kosteikkoja hämmentää shokeeraavuudellaan, eikä sen agendasta voi olla täysin varma. Tarinassa on puutteita, ja sen loppu on yllättävän konventionaalinen. Mutta mainosmaiset kuvakulmat, hidastukset ja leikkaukset yhdistettynä reteään tyttöpunkiin, spermakarkeloihin ja muihin banaaleihin ruumiintekoihin luovat sanalla sanoen mykistävän yhdistelmän.

Näinä kaiken ruumiillisuuden kätkennän aikoina on aika hätkähdyttävää nähdä valkokankaalla, mistä meissä pohjimmiltaan on kyse. Elimistä, verestä, ja no, siitä paskasta. Tämä kaikkihan halutaan mainos- ja viihteen maailmassa perinteisesti häivyttää. Sveitsiläisessä Carla Jurissa on Helenin överistä eksentrisyydestä huolimatta säkenöivää karismaa, ja hänen naurussaan ja hymyssään lumoavaa aseistariisuvuutta.