Peritty maa

Cédric Klapischin uraa on leimannut hänen monikansallinen trilogiansa, joka keskittyy Romain Durisin esittämän nuoren Xavierin juurettoman elämään. Espanjalainen kimppakämppä (2002), Sinkkuuden huuma (2005) ja Rakkauden palapeli (2013) kuvasivat miehen kasvutarinaa liki 20-vuotisella taipaleella ja ovatkin luultavasti ohjaajan Suomessa tunnetuimmat elokuvat. Niistä käy ilmi hänen kykynsä tuottaa mosaiikkimaisia tarinoita, joissa perhe rakentuu muustakin kuin verisiteistä. Uusimmassa elokuvassaan Viinitilamme Ranskassa Klapischin näkökulma perheeseen on kuitenkin konservatiivisempi.

Ce qui nous lieJean (Pio Marmaï) palaa monien vuosien jälkeen takaisin sukunsa viinitilalle. Vääjäämättömiä jäähyväisiä sairaan isän kanssa helpottaa sisarusten Julietten (Ana Girardot) ja Jérémien (François Civil) jälleennäkeminen. Välit isoveljeen ovat kuitenkin viilentyneet, kun Jean vuosia aikaisemmin jättäytyi pois äitinsä hautajaisista. Nyt sisarusten täytyy tehdä yhdessä päätöksiä viinitilan kohtalosta, kun mittavat perintöverot odottavat maksajaa.

Klapisch on rakentanut sisarusten välille kemiaa, joka miltei pystyy ohittamaan hyvin stereotyyppiset ajatukset heidän asemastaan perheen sisällä. Jean on uhmakas isoveli, joka tuntee joutuneensa kantamaan vastuun sisaruksistaan, kun taas Jérémie nuorimpana kokee jääneensä aina kaksikon ulkopuolelle. Juliette ei lahjakkuudestaan huolimatta osaa näyttää auktoriteettiaan, vaan etsii tukea veljiltään.

Ce qui nous lieParhaimmillaan elokuva on, kun sisarukset toimivat yhdessä, erityisesti sadonkorjuujuhlan viininhuurteisissa jälkimainingeissa. Klapischin valinnasta elokuva kuitenkin nojaa erityisesti Jeanin tarinaan, joka on kolmikosta tavanomaisin.

Viinitilamme Ranskassa kuvaa viinitilan pyörittämistä antaumuksella. Työprosessi ja viinien makujen koostumiseen vaikuttavat asiat nostetaan kiinnostavasti esiin. Kaikki tämä tuntuu kuitenkin päälle liimatulta kiilteeltä sisarusten tarinassa. Viinin valmistusprosessin esittely ja loppumattomat kuvat auringon syleilemistä viinipalstoista ovat kuin otoksia viinilehden sivuilta. Tyylikäs pinta ei missään vaiheessa tunnu orgaaniselta osalta perhetarinaa, vaan ainoastaan hyvin näyttävältä kulissilta.

Ce qui nous lieKlapischin elokuvia on aina vaivannut hienoinen televisuaalisuus, mistä hän ei nytkään pääse eroon. Yritys on kova ja erityisesti leikkaukselliset elementit ovat usein läsnä hänen teoksissaan, mutta nyt ne jäävät vain näyttävien ajankuvauksien tasolle. Hänen vahvuutensa ovat maailmojen luomisessa, joihin on helppo sukeltaa. Viinitilamme Ranskassa onkin harmiton elokuva ja sopii katsojille, jotka haluavat viettää muutaman tunnin sohvalla viinilasi kädessä. Oikein muuhun siitä ei ole.

* *
Arvostelukäytännöt