Peilistä katsoo muukalainen

Ihmiskunta on fiktiossa vallattu moneen kertaan ulkoavaruudesta käsin aina H.G. Wellsin Maailmojen sodasta alkaen. Yleensä uhka on ollut ulkoinen, mutta erityisesti kylmän sodan aikoina korostui uudenlainen, sisäinen uhka. Muukalaiset eivät olleetkaan helposti tunnistettavia ökkömönkiäisiä vaan he olivat joko naamioituneet ihmisiksi tai vallanneet ihmisten kehot ja mielet.

Mustanaamion tavoin he kulkivat keskellämme kuin kuka tahansa meistä niin Robert Heinleinin The Puppet Mastersissa (1951) kuin Jack Finneyn The Body Snatchersissa, jonka perusteella tehtiin yksi kaikkien aikojen tieteiselokuvista, Don Siegelin ohjaama Ruumiinryöstäjät tulevat – Invasion of the Body Snatchers (1956). Kylmä sota ja kommunismin kauhujen uhka antoi erinomaisen viitekehyksen tapahtumaketjuille, jossa ihmisyyttä uhkasivat soluttautujat tai tahdottomat, henkisesti täysin vieraat muukalaiset.

The HostAjatus täysin ihmisen kaltaisista muukalaisista on saanut 2000-luvulla taas uutta puhtia erityisesti Yhdysvalloissa lisääntyneen vainoharhaisuuden ja niin sanotun terrorismin vastaisen sodan myötä, kun jälleen kerran kansalaisia kehotetaan tarkkailemaan lähimmäisiään, ja jos ei kansalainen valvo niin yhteiskunta kyllä valvoo milloin milläkin CCTV-kameralla, läpivalaisulla tai nettikyttäämisellä.

Esimerkiksi tieteissarja Galactican uusintaversiossa nähtiin ihmisenkaltaisia cylon-robotteja, joita ei voinut erottaa ihmisestä ja jossa kehenkään ei voinut luottaa. Kirjailija Stephenie Meyerin Vieras-kirjassa sen sijaan ollaan jo tilanteessa, jossa näyttää päällisin puolin olevan jo liian myöhäistä. Avaruudesta saapuneet, Sieluiksi kutsutut kosmiset loistoukat ovat ottaneet ihmisten kehot ja mielet hallintaansa yhdistymällä näihin symbioottisesti. Vain pieni ryhmä ihmisiä on vielä ilman uutta isäntää kehossaan.

The HostMeyerin teos sisältää kirjailijalle tyypillisen kolmiodraama-asetelman ja nuorten aikuisten romantiikkaa, mutta muilta lähtökohdiltaan se on selvästi erilainen, omaperäisempi ja kypsempi teos kuin Meyerin megasuosioon nostaneet Twilight-teokset. Kirjailija pohjustaa huolella Sielujen tarkoitusperiä ja taustaa sekä pyrkii tuomaan esille erilaisia filosofisempia näkökulmia. Muukalaisetkaan eivät ole yhtenäistä massaa vaikka alussa siltä näyttääkin.

Osa näkökulmista on hieman yksioikoista nojatuolifilosofiaa ja osassa kirjailijan oma tausta paistaa ajoittain läpi, mutta Twilightin tapaiset latteat ja vesitetyt mytologiatulkinnat loistavat poissaolollaan. Pyrkimys konfliktien ratkaisemisesta rauhanomaisesti ja mahdollisimman vähäisellä väkivallalla kuulostaa toisinaan naiivilta, mutta ainakin se toimii vastapainona nykytieteiselokuvien standardiratkaisuille, joihin kuuluvat yleensä isot räjähteet.

The HostOhjaaja Andrew Niccolilla oli ennalta ajateltuna erinomaiset lähtökohdat teoksen filmatisointiin, sillä usea Niccolin elokuva kuten Gattaca, The Truman Show ja In Time käsittelevät ihmisen identiteettiä ja sitä, miten muu yhteiskunta määrittelee yksilön. Niccolin kädenjälki näkyy positiivisesti myös Vieras-elokuvassa, joka seurailee pääpiirteittäin alkutekstiä mutta onnistuu tiivistämään sen olennaisimmat juonikuviot ja asetelmat. Vieras on toki ensisijaisesti nuortenelokuva ja kokonaisuus on tarkoituksella temaattisesti kevyempi kuin mitä Niccolin aiemmat teokset.

Tempoltaan Vieras on varsin verkkainen, sillä pääpaino ei ole niinkään konflikteissa muukalaisten kanssa vaan maanalaisen piilopaikan painostavassa ilmapiirissä ja pienen selviytyjäryhmän sisäisissä suhteissa. Varsinkin William Hurt tekee hyvän suorituksen jämptinä Jeb-setänä, joka ei ole menettänyt inhimillisyyttään muukalaisinvaasion aikana, mutta joka on kuitenkin samalla valmis tekemään mitä tarvitaan, jotta ihmiskunnalla olisi vielä mahdollisuus.

The HostElokuva päänsisäisestä identiteettikriisistä vaatii ehdottomasti asiansa osaavan päänäyttelijän. Vieraassa siitä ei ole pelkoa, sillä aiempien Meyer-filmatisointien tavaramerkkien eli yhden ilmeen nyrpistelijöiden ja tyhjyyteen tuijottelijoiden sijasta pääosassa on A-luokan draamanäyttelijä Saoirse Ronan. Vahvoissa aiemmissa rooleissa, kuten Sovituksessa ja Hannassa, kyntensä näyttänyt Ronan kykenee uskottavasti esittämään henkilöä, jonka pään sisällä on kaksi eri persoonaa eli ihmispersoona Melanie sekä muukalaissielu Vael. Ronan ei ylinäyttele kahta rooliaan vaan käyttää hienovaraisesti eri aksentteja ja äänenpainotuksia sekä pieniä eleitä. Lopputulos on varsin raikas.

Kokonaisuutena Vieras ei välttämättä yllä ohjaaja Niccolin parhaimmistoon, mutta se jatkaa luontevasti ohjaajan aiemmin käsittelemiä teemoja. Se, onko elokuva katsojalleen positiivinen vai negatiivinen kokemus riippuu pitkälti siitä, kuinka syvällä ennakkoluulot ja etukäteen päätetyt mielipiteet Stephenie Meyeristä ja tämän vakaumuksista ovat. Ruumiinryöstäjien kaltaisesta mestariteoksesta ei ole kyse, mutta ei myöskään mistään kaikkien aikojen kalkkunasta.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 2 henkilöä


Powered by Preview Networks