| Underdog
– Alakynsi
Supersankarikoira
pelastaa päivän
Onko se lintu,
lentokone vai rupikonna? Ei, eikä edes
Teräsmies, vaan Disney-yhtiöiden
kierrätysosaston esiin kaivama
animaatiohahmo, superkoira Underdog eli
Alakynsi. Supermiestarinoita parodioiva
tunarisankari ei ole meikäläisille
vanhemmillekaan tv-sukupolville tuttu
hahmo, mutta amerikkalaisessa
televisiossa hyvää tarkoittava joskin
jatkuvasti myös mokaileva piirrosbeagle
hääri 1960-luvun alkupuolelta aina
1970-luvulle saakka.
Vanhan
televisiopiirretyn asetelmiin ja
muutamiin hahmoihin hyvin löyhästi
pohjaava Underdog – Alakynsi
on kokoperheen näytelmäelokuva, jossa
oikeat ihmiset ja cgi-animoidut puhuvat
koirat seikkailevat nykyteknologian
mahdollistamissa hulppeissa puitteissa.
Entinen epäonnistunut poliisikoira
Alakynsi saa supervoimansa hullun
tiedemiehen geenikokeissa.
Koe-eläimeksi joutunut koira karkaa
konnatohtorilta, tarinan
arkkiviholliselta, ja löytää kivan
adoptioperheen, jonka vastentahtoisen
teinipojan kanssa ystävystyy. Kun
teinijolppi hoksaa koiran piilevät
kyvyt, kaksikko alkaa harjoitella
Alakynnen uutta roolia supersankarina.
Ja sitten mennään eikä meinata.
Elokuva käynnistyy
nasevasti. ja päähahmolle on
kirjoitettu varsin hauskaa, lakonista
dialogia. Näin ainakin
alkuperäiskielisessä versiossa.
Supervoimiinsa ja yläasteikäiseen
isäntäänsä tutustuvan koirasankarin
törmäys ihmisten tapojen ja maailman
kanssa on hetkittäin ihan hupaisaa
katsottavaa. Rosvojahdin alettua ja
toiminnan lisääntyessä tarina
lässähtää tavanomaiseksi
takaa-ajokohellukseksi ja elokuvan loppu
onkin aikuiselle aika puuduttavaa
katsottavaa.
Kuten
mikä tahansa toiminnallinen komiikka,
Alakynnen seikkailut uppoavat varmasti
parhaiten lapsikatsojiin. Aikuisen
silmiin piirroselokuvista tuttu mäiske
ja mättö näyttää välillä aika
karmivalta, kun kohteena on aivan oikean
oloinen ja näköinen koira. Talojen
seinien läpi lentely ja koiraparan
kimmahtelu milloin mistäkin näyttää
liian todelliselta ollakseen
pelkästään hauskaa. Nuorimmille
katsojille on ainakin on syytä
selittää, ettei meidän Mustia voi
tuolla lailla paiskoa seiniin tai sille
käy oikeasti huonosti.
Underdog – Alakynsi
sopii parhaiten alakouluikäiselle
yleisölle, noin kymmenkesäisille
katsojille, jotka ymmärtävät jo
jotain supersankarikuvastoon
viittailevista vitseistä – ja jotka
osaavat jo lukea! Dvd:ltä löytyvää
suomenkielistä dubbausta ei voi kuin
ihmetellä, ellei suorastaan paheksua.
Jälkiäänitys on täysin turha
elokuvassa, joka ei ole tarkoitettu alle
kouluikäisille. Dubbauksen taso on
myös todella kehno, ja
ihmisnäyttelijöiden jälkiäänitys
nyt on vain ihan kaikkiaankin aivan
hanurista: kamalan näköistä ja
hirveän teennäiseltä kuulostavaa.
Jokke Ihalainen |