Patricia Highsmithin tunnetuin, rakastetuin ja monisyisin kirjallinen luomus on ilman muuta Tom Ripley. Viiden kirjan muodostamassa "Ripliadissa" esiintyvä hahmo on omaatuntoa vailla oleva liukas huijari, mukavuudenhaluinen ja ulkoisesti hyvätapainen psykopaatti, joka tavoittelee kultivoitunutta, vaurasta elämää maaseudulla. Tämän tavoitteen saavuttaakseen Ripley on valmis mihin tahansa, jopa murhiin.

Ripley-tarinoista ensimmäinen, Lahjakas herra Ripley (1955) on filmattu useastikin, viimeksi Anthony Minghellan samannimisenä versiona vuonna 1999. Matt Damonin tulkitsema Ripley irtaantui alkuperäistarinasta useissa kohdin, lisäten ylimääräisiä sivuhahmoja ja tehden Ripleystä alkuperäistarinan vastaisesti lähes puhtaan homoseksuaalin. Myöhemmissä alkuperäiskirjoissakin Ripley on onnellisesti naimisissa, joten Minghellan trenditietoinen vähemmistövaihde vaikutti päälleliimatulta.

Vaikka Ripley Under Groundia jossain vaiheessa markkinoitiinkin Minghellan elokuvan jatko-osana ja Ripleyn "paluuna", kyseessä ovat kaksi täysin erilaista elokuvaa ja täysin erilaista Ripley-tulkintaa. Ripley Under Ground modernisoi alun perin vuonna 1970 ilmestyneen tarinan nykyaikaan, mutta on muuten varsin uskollinen alkuperäistekstin jännitteille. Ainoastaan Ripleyn tuleva vaimo Heloise (Jacinda Barrett) on aiempaa aktiivisemmassa roolissa.

Huijarielämäänsä Euroopassa jatkavan, liki gigolomaisen Ripleyn (Barry Pepper) eksentrinen taiteilijaystävä Derwatt (Douglas Henslell) on juuri tekemässä läpimurtoa, kun kuolo korjaa taiteilijan äkisti. Ripley ystävineen päättää suuren rahan toivossa kätkeä ruumiin, ilmoittaa Derwattin siirtyneen erakoksi ja väärentää keskeneräiset työt itse loppuun. Mutkia tulee kuitenkin matkaan, kun fanaattinen Derwatt-asiantuntija Murchison (Willem Dafoe) saapuu Yhdysvalloista ja uhkaa paljastaa totuuden.

Pepperin Ripley-tulkinta on kameleonttimainen ja veijarimainen, mikä kuvastaa Highsmithin omia tulkintoja hahmostaan. Highsmithin mukaanhan Ripleyllä on omat kunniakoodinsa ja oikeita ystäviä, mutta herrasmiesmäisyydestään ja kultivoituneisuudestaan huolimatta hahmo on myös häikäilemätön selviytyjä.

Elokuva on yhtä liukasliikkeinen ja vikkelä kuin itse Ripley. Dynaaminen, ilkikurisen mustalla huumorilla varustettu kerronta vain kiihdyttää kierroksia loppua kohden. Pahoihin paikkoihin joutuneen Ripleyn kekseliäissä edesottamuksissa on paikoin jopa tahattoman tilannekomiikan makua, mikä sopii valittuun linjaan ja tekee Ripleystä inhimillisemmän, suorastaan sympaattisen rikollisen.

Muut näyttelijät kuten aina palkkansa arvoinen Claire Forlani tekevät hyvää jälkeä, ja ohjaaja Roger Spottiswooden tyyli on huomattavasti enemmän henkilöohjausta tukeva kuin Spottiswooden tunnetuimmassa teoksessa, Bond-elokuvassa Huominen ei koskaan kuole (1997). Pätevä jännäri on näyttävää laatutyötä, jonka lopussa ei hurskastella millään pahan ansaitsemalla tekopyhällä palkalla, vaan seurataan valittua kehityskaarta loogisesti loppuun.

Kronologisesti Ripleyn tarinasta kiinnostuneet voivat Ripley Under Groundin jälkeen katsoa sarjan kolmannesta osasta tehdyt filmatisoinnit. Wim Wendersin vuoden 1977 tulkinnassa Amerikkalainen ystävä Ripleytä esitti Dennis Hopper, ja vuoden 2002 versiossa Ripley’s Gamessa pääosaa esitti John Malkovich. Neljättä ja viidettä osaa ei valitettavasti ole koskaan filmatisoitu, varsinkin neljännen osan synkeät visiot turmeltuneen 1980-luvun Länsi-Saksan alakulttuureista ansaitsisivat paikan valkokankaalla.

Jussi Lahtonen

 © Film-O-Holic.com 24.1.2008
- kaikki oikeudet pidätetään -