| Muutama
päivä syyskuussa
Tekotaiteellista
terrorismia
Vuoden 2001 syyskuun
terroristi-iskun käsittely ei ole
jäänyt amerikkalaisten viihdejättien
yksinoikeudeksi. Tunkiolla tonkivat
myös toisenlaiset tuottajat.
Ranskalaisen näkemyksen tragedian
taustoihin luo Nick Nolten ja Juliette
Binochen tähdittämä Muutama
päivä syyskuussa.
 Lähtökohtaisesti
elokuva ei sorru valtameren takaisten
kilpailijoidensa tavoin yksinkertaiseen
hyvän ja pahan vastakkainasetteluun,
vaan tavoittelee monimutkaista kuvaa eri
osapuolten päämääristä. Trilleri
perustuu siihen, ettei katsoja voi
tietää, kenen puolelle olisi
oikeudenmukaista asettua. Sen sijaan
oikeudenmukaisuus esitetään
näkökulmasta riippuvaiseksi ja tutut
arvot, kuten yksilönvapaus,
ongelmallisiksi.
Toteutus jää
kuitenkin lähtökohdan jalkoihin ja
tunnelma ei pääse kehittymään,
sillä se mikä on kaiketi tarkoitettu
monitulkintaiseksi, osoittautuu katsojan
kannalta vain ristiriitaiseksi.
Argentiinalais-syntyinen ohjaaja
Santiago Amigorena ei saa luotua
jännitystä, joka perustelisi rainan
trillerimainetta tai kantaisi tarinan
tapahtumia.
Sisällön sijasta
ohjaaja panostaa taiteellisuuden
vaikutelmaan, joka liiallisen
yrittämisen takia sortuu olemaan
itsetarkoituksellista, keinotekoista ja
ennen kaikkea pintakiiltoista.
Huolelliset kuvaussommitelmat ovat
tekijöille juonen kehittelyä
tärkeämpiä ja lopputulos on tylsä ja
mielikuvitukseton kertomus FBI-agenttien
toiminnasta ennen kohtalokkaita iskuja.
 Vaikka
elokuvassa politiikasta vihjaillaan, ei
siihen kunnolla päästä käsiksi. Sen
sijaan huomio kiinnitetään
salaperäisen FBI-agentin monimutkaisiin
ihmissuhteisiin. Päähenkilöiksi
nousevat hänen Ranskaan hylkäämänsä
tytär, amerikkalainen poikapuolensa
sekä entinen työtoverinsa, jotka
matkaavat halki Euroopan kohdatakseen
Nick Nolten esittämän mysteerihahmon
ja kohtalokkaan menneisyytensä.
Politiikan kiemurat
ja vallankäyttö jäävät irrallisiksi
sivujuonteiksi, kun henkilöiden
rosoisuus korostuu kaiken muun ylitse.
Tarinan hahmot tahallisen selvästi
poikkeavat Hollywoodin pintakiiltoisista
vahanukeista, mutta sortuvat sitten
totaaliseen ylilyöntiin toiseen
suuntaan. Näistäkin ihmisistä on
uskottavuus kaukana, ja kun mukaan
ympätään tekosyvällisyyttä, on
loppuvaikutelma holhoavan ärsyttävä.
Aihepiirissään
amerikkalaisten kansallistunnetta
huokuvat United 93 ja jopa
World Trade Center
pesevät tekeleen kirkkaasti. Amigorenan
olisi pitänyt saada enemmän irti
katsojan pakottamisesta amerikkalaista
virallista totuutta vastustavaan
asemaan, mutta henkilöhahmot eivät ole
riittävän uskottavia, jotta heihin
haluaisi samastua. Niinpä pelkkä
kuvaussommittelu ei pelasta
lopputulosta, jossa juonen käsittely
epäonnistuu. Muutama päivä
syyskuussa osoittautuu
epäuskottavaksi ja tekotaiteelliseksi.
Outi Hakola |
