| Armoton
maa
Miehen on tehtävä
mitä miehen on tehtävä
Kevin Costnerin paluu
ohjaajaksi tuskin olisi voinut komeammin
tapahtua. Armoton maa on
pieteetillä lajityyppinsä parhaita
perinteitä ylpeydellä ja antaumuksella
kantava pastissi, jonka rukiinen maku
miellyttänee suurimpaa osaa
amerikkalaisen lännenelokuvan
ystäviä. Jylhä ja askeettinen western
on jykevällä itsetunnolla vuorattu
katselunautinto, kaivattu paluu
perusasioihin.
Vakuuttavasti
kautta linjan näytellyn elokuvan suurin
hehku loimottaa konkari Robert Duvallin
suorituksessa. Hänen Boss Spearmanille
Costner on kuuliaisesti antanut
vetovastuun ja syvältä sykkiviä
vuorosanoja, jotka lämmittävät kuin
rakovalkea kalsean erämaan syleilyssä.
Ainoat todellisesta täysosumasta
verottavat miinukset tapahtuvat aivan
lopussa, kun ohjaaja-näyttelijän
narsismin kukkanen pääsee
pilkahtelemaan ylimitoitetun
siirappisissa hyvästelykohtauksissa,
jotka eivät tunnu ikinä päättyvän.
Villin
lännen murrosaikaan sijoittuva
perustarina laiduntavien lehmipoikien ja
ahneen tilallisen yhteenotosta on
konstailemattoman tyhjentävä ja
maltillinen kliseineen päivineen sekä
kuvastoltaan täydellisyyttä hipova.
Varmaan joidenkin mielestä näin
perinteistä konseptia noudattava
hidastempoinen kertomus vaikuttaa
tylsämieliseltä ja rautalangasta
väännetyltä paatokselta, jollainen Armoton
maa kieltämättä onkin.
Mitään uutta ja ihmeellistä ei
tarjota, mutta se ei ole ollut
tekijöiden tarkoituskaan. Genren
ystäville elokuva on taas herkkua, joka
on nykyään erittäin harvinaista.
Maistuuhan se ruisleipäkin aina
samalta, mutta pakko sitä on välillä
saada. Muuten tulee vieroitusoireita.
Armottomassa maassa uhan edessä
elämäntapaansa puolustavat cowboyt
sinetöivät lännenmiehen
moraalikoodiston kuten kymmeniä kertoja
aiemminkin. Ylivoimankaan edessä ei
tutista eikä luikita häntä koipien
välissä lippahivoon. Lännenmiehellä
kun ei ole mitään arvoa, jos hän
menettää itsekunnioituksensa ja
sielunsa pelkuruuden tähden. Rujo ja
pitkä lopputaistelu ei ole taistelu
sankaruudesta vaan kunniasta. Se on
taistelu oikeudesta elää ja vapaudesta
valita. Miehen on tehtävä se, mikä
miehen on tehtävä. Edes myytissä.
Janne Rosenqvist |
    |

|
|
©
Film-O-Holic.com 19.08.2004
- kaikki oikeudet pidätetään
- |
|
|
OPEN
RANGE
Armoton maa
(2003) |
 |
Ohjaus:
Kevin Costner
Pääosissa: Kevin Costner, Robert Duvall, Annette
Bening, Michael Gambon, Michael Jeter, Diego Luna,
James Russo, Abraham Benrubi
Julkaisu: 04.08.2004 (dvd & vhs)
Pituus: 132 min
Ikäraja: K15
Levittäjä: Nordisk Film
Tuotanto: Touchstone
Pictures, Cobalt Media Group, Beacon Pictures, Tig
Productions, Columbia TriStar
Tuotantomaa: USA
Kuvat © 2003
Touchstone Pictures
|
DVD
Kuva: 16:9 anamorfinen 2.35:1
Ääni: DTS 5.1
Lisämateriaalit: traileri, dokumentti, storyboard
[tiedot
levittäjän ilmoittamia]
|
Linkit
- ensi-ilta
- kotisivu
- IMDb
|
|