Amor yllättää

Amor – ketku jätkä

Huonojen elokuvien takakansitekstit ovat ihmeellisiä. Niissä elokuvan ainekset käännetään sikamaisesti päinvastaisiksi, jotta pahaa aavistamattomat katsojat lankeaisivat ansaan. Huono on hyvää, latteus koskettavaa, tylsyys elämänmakuisuutta ja niin edelleen. Amor yllättää -nimisen elokuvan takakansi jakelee juuri näitä tyhjiä lupauksia.

Jennifer Garnerin ja Keira Knightleyn halpiskopiot esittävät Ol Parkerin ohjaamassa komediassa hetero-Rachelia (Piper Perado) ja lesbo-Lucea (Lena Headly), jotka ihastuvat ensisilmäyksellä edellisen häissä. Uskomattoman ihmeellistä näin vuonna 2007 on ilmeisesti se, että rakkaus kohdistuu samaan sukupuoleen.

”Sukupuoliroolit heittävät häränpyllyä”, kaikkitietävä takakansi kertoo. Pyllyä ennemminkin näytetään niille, jotka tuoreempaa kuvastoa odottavat: Isä saattaa morsiamen ylpeänä odottavan sulhasen luo kirkossa. Avioliittoa kuvaillaan vankilaksi, johon mies on joutunut. Heteromies uskoo kääntävänsä lesbonaisen pään. Ilkeä matriarkka piiskaa hyväntahtoista ja kilttiä miestään. Kylläpä roolit saavat kyytiä!

Häät ovat elokuvien mukaan tosi hassu juttu. Amor yllättää näyttää ne samat, lukemattoman monta kertaa nähdyt kuvat, jotka eivät enää jaksa kiinnostaa saati naurattaa. Keski-ikäisten miesten nolot tanssityylit, känniset sukulaisvieraat ja hääpuheiden aikana vinkuvat mikrofonit tiivistävät hääjuhlan, ja elokuvan yllätyksettömyyden.

Yllätyksettömyydestä elokuvan henkilöt kuitenkin yrittävät tarinan tasolla rimpuilla irti. Kolmiodraaman osapuolet ja heidän lähipiirinsä samanaikaisesti pelkäävät ja kaipaavat elämää. Henkilöhahmot alkavat draaman kehittyessä kyseenalaistaa omaa olemistaan, tunteitaan ja tekosyitään, mutta itsestään selvät päätökset kuljettavat turruttavaa elokuvaa liian turvallisesti kohti loppukohtausta, jossa melankolinen pianomusisointi kiihtyy ja huulet kohtaavat kameran pyöriessä ympärillä.

Näyttää pahasti siltä, että Amor on aika ketku jätkä, kun ei yllätä yhtään, vaikka kovasti niin lupailee.

Jenna Antila