| Hairspray
Tyhjäpäistä
energiaa
Alan Shankman on
ohjannut uusintaversion musikaalista Hairspray,
joka kertoo 1960-luvun Baltimoresta ja
muuttuvasta amerikkalaisesta
yhteiskunnasta. Tarinassa yhdistetään
teinielokuville tyypillisiä itsensä ja
muiden hyväksymisongelmia
yhteiskunnalliseen rotuongelmaan.
Alkuperäisen
elokuvaversion ohjasi vuonna 1988 John
Waters, mutta tunnetumpi versio on
pyörinyt Broadwayn näyttämöillä
vuodesta 2002. Alan Shankmanin tuoreen
ohjauksen ongelmaksi jääkin, ettei se
tuo aiheen käsittelyyn mitään uutta,
vaan se tyytyy musikaalisten kohtausten
kertaamiseen.
 Ohjaajan
tausta ensisijaisesti koreografioiden
tekijänä ja vasta toiseksi
komediaohjaajana näkyy turhan selvästi
läpi lopputuloksesta. Tanssi- ja
laulukohtaukset ovat toki näyttäviä
ja musikaali on värikäs, energinen ja
viihdyttävä, kuten asiaan kuuluukin.
Valitettavasti Hairspray
jää alusta loppuun show’n tasolle.
Sekä juoni että rotuerotteluteema
jäävät kulisseiksi eteenpäin
rynniville tanssijoille.
Useassa kohtauksessa
vaikuttaa, että Shankmanin esikuvana on
nimenomaan Broadwayn versio, ei
alkuperäinen elokuva, sillä kerronta
luo jatkuvasti näkymätöntä lavaa
katsojan ja henkilöhahmojen välille.
Tämä johtaa siihen, että hahmot
säilyvät karikatyyreinä, joiden
kohtalo ei katsojaa hetkauta. Nimenomaan
hahmojen etäisyys erottaa tuotoksen
esikuvastaan Greasesta
(1978), joka toi nuorisokuvauksiin
mielenkiintoisen jännitteen. Siinä
missä Grease nosti esille
nuorison ryhmäpaineen ja West
Side Story (1961) roturyhmien
väliset jännitteet, ei Hairspray
onnistu sanomaan aiheestaan tai
henkilöhahmoistaan mitään
mielenkiintoista.
 Elokuvaa
mainostetaan John Travoltalla, jonka
Shankman on valinnut sankarittaren
äidiksi. Musikaali- ja
tanssitaustastaan huolimatta Travolta ei
suinkaan loista roolissaan.
Herkullisesta hahmosta ja
ristiinpukeutumisesta olisi pitänyt
saada enemmän irti. Sen sijaan eturivin
valloittaa Queen Latifah, joka
heittäytyy rooliinsa lähes yhtä
tenhoavasti kuin jokunen vuosi
aikaisemmin valmistuneessa Chicagon
(2002) elokuvaversiossa. Latifahin
sivuroolista tuleekin elokuvan
peruspilari ja yhdessä tulokkaan Nicki
Blonskyn kanssa hän kannattelee
elokuvaa.
Hairsprayn
dvd ei loista oheistuotteilla, sillä
ekstrana palvelee ainoastaan elokuvan
karaokeversio. Aluksi halvalta
vaikuttava ratkaisu osoittautuu
julkaisun parhaaksi puoleksi. Elokuvan
ainoaksi anniksi jäävät
viihdyttävät laulukohtaukset, joten
karaoken kautta katsoja pääsee vihdoin
osaksi elokuvakokemusta. Elokuvasta
saakin eniten irti laulamalla ja
pyörimällä mukana yhtä
tyhjäpäisesti kuin hahmot ruudulla.
Outi Hakola |
