| The
Shiver of the Vampires
Pohdintaa kauhun
olemuksesta
The Shiver of the
Vampires on mielenkiintoinen
1970-lukulainen vampyyrielokuva. Se
hyödyntää yhtä aikaa Hollywoodin
klassisia kauhuelokuvia ja ranskalaista
ekspressionistista auteurismia.
Paradoksisesti teos on liiaksi näiden
perinteiden kaltainen, jotta se
juurikaan muistuttaisi muita samoista
lähteistä ammentavia tuotantoja.
Kyseessä on ohjaaja
Jean Rollinin kolmas vampyyrielokuva.
Siinä on vielä nähtävissä sama
alkuaikojen tuoreus, kuvaston uutuus ja
kokeilevuus kuin edeltäjässään The
Nude Vampiressa (1969) ja
Ranskan ensimmäiseksi
vampyyrielokuvaksi tituleeratussa The
Rape of the Vampiressa (1968).
 Elokuvassa
nuori pari saapuu morsiamen sukulaisten
luokse ja huomaa näiden muuttuneen
vampyyreiksi. Miehen myöhemmästä
tuotannosta poiketen The Shiver of
the Vampire rakentuu
merkittävästi dialogille ja
kerronnassa vuorotellaan kahden
vastakkaisen vakuuttelun välillä.
Yhtäältä sulhanen korostaa
morsiamelleen elämisen, moraalisuuden
ja heidän välisensä rakkauden
merkitystä ja toisaalta vampyyriseurue
ylistää serkulleen vaihtoehtoisen
olemassaolon muotoa.
Kerronta rakentuukin
filosofiselle pohdinnalle ja tuttujen
kauhuasetelmien kyseenalaistamiselle.
Ryöpytyksen kohteeksi joutuvat niin
Hollywoodin vampyyrimytologia kuin
laajemmassa mielessä okkultismikin.
Älykkään irrottelevaa tunnelmaa
korostaa ja laajentaa entisestään
elokuvassa kuultava progressiivinen
rock-musiikki.
 Etenkin
vampyyrien absurdit ilmestymiset ovat
ironisuudessaan loistavaa kritiikkiä
klassiselle vampyyrikuvaukselle.
Rollinin vampyyrit ilmestyvät
keskiyöllä kellokaapista, putoamalla
savupiipusta kömpelön
joulupukkikokelaan tavoin, muka
piilotetusti verhojen takaa tai
helmoihinsa kompastelevina hahmoina
arkuistaan.
The Shiver of the
Vampires on syystä ollut
Rollinin suosituin vampyyrielokuva.
Ohjaaja on urallaan luisunut usein omien
tavaramerkkiensä ylikorostamiseen.
Tässä elokuvassa kuitenkin samat
elementit nousevat vahvuuksiksi.
Eroottisuus, banaalisuus,
ekspressionistinen kuvaus ja
visuaalisuus tukevat juonta ja kerrontaa
sekä ennen kaikkea pirteää asennetta
vampyyrikuvauksia kohtaan.
Outi Hakola |
