| Dreamer
– laukkaratsun tarina
Heppa yhdistää
perheen
Löyhästi
tositapahtumista ideoitu Dreamer
– laukkaratsun tarina on
perinteinen koko perheen elokuva. Vaikka
ideaalein kohderyhmä lienee
kymmenkesäisissä hevostytöissä,
varttuneempikin katsoja viihtyy elokuvan
parissa, kiitos karismaattisen
näyttelijäkaartin.
Kurt
Russell on Ben Crane, hevosvalmentaja,
jonka kiellosta huolimatta tiukka
kilparatsutallin omistaja (David Morse)
pistää lupaavan Soñador-tamman mukaan
laukkakilpailuun ikävin seurauksin.
Hevonen loukkaantuu vakavasti ja
metvurstin kohtalolta tamman säästää
vain Benin tyttären (Dakota Fanning)
kaihoisa katse. Ben menettää
tapahtuman myötä työnsä ja ottaa
hoiviinsa jalkansa murtaneen hevosen.
Vaikka tilanne vie perheen
taloudelliseen ahdinkoon, yhdistää
hepan hoivaaminen hajalleen ajautuneet
perheenjäsenet, kun pihan perällä
elelevän isoisänkin apua tarvitaan.
Rähisevän vaarin saappaisiin on
istutettu Kris Kristofferson.
Russellin
ja Kristoffersonin karismalla
kannatellaan heikompaakin skenaariota.
Nuortenelokuvat ovat
pääsääntöisesti konventioidensa
vankeja, eikä Dreamer ole
tässä suhteessa mikään poikkeus.
Olennaisempaa nuorempien kohderyhmien
elokuvissa onkin niiden sisällöllinen
sanottava. Eläimen arvon näkeminen
muunkin kuin rahan kautta ja elämisen
oikeuden puolesta puhuminen edustavat Dreamerin
ansiokkaampaa arvomaailmaa, jota
kuitenkin vesitetään loppua kohden
pönkittämällä kilpailemisen ja
voittamisen kulttuuria.
Elokuvan
taustalla olevassa tositarinassa
jalkansa murtanut laukkaratsu palasi
juoksuradoille, mutta ei enää suurten
kilpailujen voittajaksi. Elokuva on
tietysti dramatisointia ja elävissä
kuvissa kaikki on mahdollista.
Aikuiskatsojalle kaavamaisuudet ovat
niin silmiinpistäviä, että niihin
osaa suhtautua tarvittavalla huumorilla,
mutta nuoremmille katsojille
selviytymistarinan puleeraminen
perityypilliseksi amerikkalaiseksi
vaikeuksien kautta voittoon -fanfaariksi
ja voittamisen ihanuuden alleviivaaminen
eivät ole niitä suotavimpia
arvolinjauksia, vaikka perheen
yhtenäisyys ja eläimen elämän
kunnioitus vahvasti läsnä ovatkin.
Juha Rosenqvist |