| 1 puhelu
tullut
Sadistista
kännykkäkulttuuria
Kuinka monelle
meistä on tapahtunut niin, että
kännykkä pärähtää soimaan
pelottaen puolikuoliaaksi? Ainakin niin
tapahtui käsikirjoittaja Yasushi
Akimotolle. Arkinen, tuiki tavallinen
esine on tällä kertaa ohjaaja Takashi
Miiken kauhun keskiössä elokuvassa 1
puhelu tullut. Miike muistetaan
sadistista väkivaltaa tihkuvista
elokuvistaan, kuten Audition
(1999) ja Ichi the Killer
(2001). Edellisten kanssa samoihin
aikoihin valmistunut Dead or Alive
-trilogia mässäilee ohjaajalle
tyypillisellä yakuza -väkivallalla.
 Yumin
(Kou Shibashaki, Battle Royale)
ystäväpiiri saa outoja puheluita. Käy
ilmi, että ääni vastaajassa on
puhelimen omistajan – parin päivän
päästä tulevaisuudesta. Vielä
oudompia ja kammottavampia alkavat olla
myös ystävien kohtalot. Yumi tajuaa
olevansa seuraavana tulilinjalla ja hän
alkaa selvittämään soittajaa.
Hänelle paljastuu kiemurainen, mutta
traaginen tarina täynnä väkivaltaa ja
surua. Jälleen kerran taistelu alkaa
aikaa ja yliluonnollista uhkaa vastaan.
Selvittääkö hän mysteerin ennen kuin
karmea kohtalo osuu hänenkin
kohdalleen?
Hideo Nakatan Ringun
(1998) ja Takashi Shimizun Ju-Onin
(2000) jälkeen valmistunut 1
puhelu tullut ei räjäytä
pankkia teknologiakauhun genren suhteen.
Keskeistä on kuitenkin Miiken tapa
käsitellä aihetta. Hän näyttää
keskittyvän pieniin yksityiskohtiin,
sisällöllisiin omituisuuksiin sekä
visuaalisiin täkyihin
mielenkiintoisella tavalla. Toisaalta
kummittelevat lapsukaiset, kiemurtelevat
hiukset ja urbaanilegendat eivät vain
jaksa enää sytyttää.
 1
puhelu tullut on helpommin
sulatettavaa Miikeä. Suhteellisen
tyypillinen juoni, viehättävät
näyttelijät ja "pehmeämpi"
kuvasto takaavat hyväksyvämmän
vastaanoton. Aikaisempien elokuvien
groteskiuden ja ahdistuksen kuvat sekä
vaikeasti aukeava mustanpuhuva huumori
ovat edellytyksiä kulttiklassikkojen
syntymiseksi. Miiken elokuvissa
kidutetaan ja kärsitään.
Sadistisuuden takaa paljastuu surullisia
ihmiskohtaloita, jotka jatkavat
väkivallan viitoittamalla tiellä.
Jos on pitänyt
aikaisemmista Miiken ohjauksista,
saattaa ehkä pettyä kuvaston ja juonen
köyhyyteen. Valitettavasti kauhun
kokemuskin rakentuu tyypillisiin
säpsähtelyihin. Aikaisemmin kasvava
jännite ja pahoinvoinnin herättely
tuottivat takuuvarmaa Miikeä. Nyt
sekava juoni ja hidas tempo vievät
terää teokselta. Viehtymys
irtojäseniin ja epätavallisiin
kuolemiin luonnollisesti jatkuu, mutta
suuremman yleisön kosiskelu pakottaa
tiettyihin myönnytyksiin.
Mailis Saralehto |
