| Black
Sheep – musta lammas
Susi lammaselokuva
Onneksi olkoon
Uusi-Seelanti. Nyt kun Peter Jackson
on tehnyt maisemat tunnetuiksi ja
lisännyt monen ammattitaitoa
mammuttieepoksellaan Taru
sormusten herrasta, on aika
pienempienkin elokuvien tulla esille.
Sellainen tämä vaatimaton kauhukomedia
on, huolimatta laajasta
levityksestään.
Kauhun
aiheena ovat nyt viattoman oloiset
olennot, lampaat. Niiden vaarallisuuden
takana on paha lammastohtori, jonka
geneettiset kokeet ovat synnyttäneet
sivutuotteenaan lihaa syövät lampaat.
Tapa leviää pureman välityksellä ja
teurastus onkin sitten valmis. Lampaista
kun tulee tällä tavoin melkoisia
lihamyllyjä. Elokuva ottaa esikuvansa
pääasiassa kahdesta
kauhuelokuvaperinteestä. Toinen perinne
on zombie-elokuvat, joissa mielettömät
elävät kuolleet metsästävät
elävää lihaa. Toinen on
ihmissusielokuvat, joissa ihmiset
muuttuvat susiksi saatuaan pureman.
Näin käy tässäkin elokuvassa. Tosin
ihmiset eivät muutu susiksi vaan
lampaiksi.
Irtoaako tästä
sitten nauruja? Perinteet huomioiden
täytyy sanoa, että aika vähän.
Zombie-elokuvat ovat kokonaisuudessaan
melko höhliä, lukuun ottamatta
viimeaikaisia 28 päivää
-elokuvia, joissa zombiet ovat pirun
pelottavia. Ihmissusielokuvat eivät
suurelta osin taas ole erityisen hyvä
komedian aihe. Ihmisen muuttuminen
toisenlaiseksi synnyttää alkukaltaisia
kauhun aiheita. Sekoitus yrittää olla
hauska, ja siinä on hetkensä.
Valitettavasti hauskoja hetkiä on
sittenkin liian vähän.
Kauhu
on vaikea laji. Kauhukomedia on astetta
vaikeampi ja nämä uusiseelantilaiset
onnistuvat herkullisesta ja
älyttömästä alkuasetelmastaan
tekemään vain höhlän elokuvan
zombilampaista. Peter Jackson teki
tämän kaiken paremmin jo
minibudjettielokuvissaan. Bad
Taste oli oikeasti hauska, koska
se oli jo niin älytön ja syyllistyi
jatkuviin ylilyönteihin.
Varsinaisesti Black
Sheep onkin eettinen elokuva,
sillä sen perusteema on geneettisen
muuntelun vastaisuudessa. Ihmisen ei
tule puuttuman perimään, sillä Luojan
sijaan ihminen on luonnostaan
erehtyväinen olento. Huumori sopii
tähän väittämään turhan huonosti.
Markus Ylijoki |