| Bird
Elävä taitelijakuva
Muusikkoelokuvien
ehdottomia helmiä on Clint Eastwoodin Bird.
Siinä missä elämäkertaelokuvat ovat
pääasiassa ulkokohtaisia ja
kiillotettuja kuvakertomuksia
nimihenkilöidensä edesottamuksista,
niin Eastwoodin ohjaustyön kohdalla
voidaan ennemminkin puhua syvälle
uurtavasta tulkinnasta jazzlegenda
Charlie Parkerista.
Virallisen
elämäkertamuotin sijaan Eastwoodin
elokuva perustuu pääosin Parkerin
vaimon Chanin muisteluista rakennettuun
käsikirjoitukseen. Pyrkimyksenä ei
ilmeisestikään ole ollut Parkerin
elämän pilkuntarkka seuraaminen vaan
tulkinnan kautta luotu henkilökuva,
joka saa Charlie Parkerin muotokuvan ja
musiikin sykkimään harvinaisen
rosoista inhimillisyyttä.
 Lopputuloksen
onnistumisesta suuri kiitos lankeaa
pääosanesittäjä Forest Whitakerille,
jonka maaninen roolisuoritus on jotain
aivan muuta kuin Jamie Foxxin mekaaninen
Ray Charlesin jäljittely. Birdin
ja Rayn vertailulta on
muutoinkin vaikea välttyä, kun
molemmat kertovat jazzin kenties
tunnetuimmista nimistä. Taylor
Hackfordin ohjaus noudattelee
tavanomaisen elämänkertaelokuvan
ahtaita raameja tukahduttaen musiikin
pakollisiksi esiintymisnumeroiksi.
Eastwood sen sijaan saa jazzin soljumaan
vapaan taitelijakuvan kautta.
Käsikirjoitus
tarjoaa riittävästi särmiä Charlie
Parkerista, jotta katsoja voi kokea
hänet Whitakerin fyysisen tulkinnan
kautta oikeaksi henkilöksi hyveineen ja
paheineen. Persoonan kautta rakentunut,
jopa henkilökohtainen näkökulma ei
sulje pois Parkeria muusikkona, vaan
päinvastoin saa Parkerin elämään
myös musiikintekijänä.
 Elokuvassa
kuultava musiikki on aitoa Parkeria,
jonka alkuperäinen soitto on lähes
taianomaisella tarkkuudella sovitettu
elokuvaan. Illuusio on täydellinen.
Elokuva voitti aikanaan ansaitusti
Oscarin parhaasta äänestä, ja vaikka
ei olisikaan vannoutunut jazz-diggari,
niin elokuvan musiikki on lumoavaa.
Parkerin päihteiden
langettaman kohtalon kuolla nuorena on
sittemmin kokenut turhan moni
populaarimusiikin legenda. Viisaasti
Eastwood on kuitenkin karttanut aiheessa
niin helposti piilevän romantisoinnin
ja mystifioinnin sävelen. Bird
on tragedia; surullinen kertomus
luovuuden kääntöpuolesta.
Dvd on tekniseltä
laadultaan moitteeton, mikä lienee
vähimmäisodotus musiikkielokuvalta.
Onnistunut elokuva ei sinällään
kaipaa lisämateriaaleja, mutta tietäen
Eastwoodin henkilökohtaisen
suhtautumisen aiheeseen ja Whitakerin
roolisuorituksen olevan laajalti
kiitetty, olisi tekijöiden
näkökulmiin perehtynyt mielellään
tarkemminkin elokuvan katsomisen
jälkeen.
Juha Rosenqvist |
