Norjalaisohjaaja Hans Petter Molandin The Beautiful Country alkaa siitä, mihin Hyvää huomenta Vietnam päättyi. Se ei kerro Vietnamin sodasta vaan konfliktin seurauksista yksilöiden ja yhteisöjen elämässä. Yhtenä jälkimaininkina Vietnamissa syrjittiin sodan päätyttyä amerikkalaisten sotilaiden jälkeensä jättämiä rakastettuja ja lapsia. Elokuva kuvaa jännitettä, jossa osapuolet haluaisivat painaa menneestä muistuttavat asiat ja ihmiset unholaan.

Binhillä, yhdellä rakkauslapsista, on Vietnamissa vihollisen kasvot. Surulliset sattumukset pakottavat hänet pakenemaan maasta pienen veljensä kanssa, mukanaan vain isänsä vanha osoite Houstonissa. Vastaanottoleirien ja ihmissalakuljetuksen aallokoista huolimatta hän luovii kohti menneisyyttään ja tulevaisuuttaan Amerikkojen ihmemaassa. Teemaksi nousee itsensä löytäminen tilanteessa, jossa nuorukainen on osa kumpaakin kulttuuria ja samalla molemmissa ulkopuolinen.

Teemaa symbolisoi oivasti jalkojen ja katseiden yksityiskohtainen kuvaus. Vietnamissa Binh voisi muita pidempänä katsoa ihmisten ylitse, mutta alistettuna hän kulkee kumarassa ja arvioi ihmisiä jalkojen perusteella. Pakomatkallaan hän kohtaa kiinalaisen naisen, joka yrittää opettaa miestä katsomaan silmiin. Silti edelleen jalat muodostavat hänen maailmansa. Vasta matkan lopulla hän saa mahdollisuuden katsoa ihmistä silmiin, kuin vertaistaan.

Elokuvaa katsoessa mietitytti ohjaajan suhde projektiinsa. Norjalaisena hän kertoo vietnamilais-amerikkalaisen tarinaa ilmeisesti ilman omaa taustaa kummassakaan kulttuurissa. Onko hänen tarkoituksensa ulkopuolisena kommentoida tilannetta vai onko kyseessä yleisempi kuvaus siirtolaisista? Jotain omakohtaisen piinaavaa katsoja jää kaipaamaan tarinasta, joka on ulkokohtaisesti toteutettu analyysi ihmisen ja historian törmäyksestä. Tätä korostaa pääosan esittäjän ja valkokankaalla ensikertalaisen Damien Nguyenin jäykkyys ja vähäilmeisyys. Hahmoon ja samalla elokuvaan on vaikea sitoutua emotionaalisesti ja mukaansatempaavuus korvautuu sanoman pohtimisella.

Draamoissaan Hans Petter Moland on traagisten tarinoiden kertoja ja elämän nurjan puolen kuvaaja. The Last Lieutenant (1993) kertoo natsimiehityksestä norjassa ja Aberdeen (2000) tyttären kohtaamisesta alkoholisoituneen isän kanssa. Kansainvälisiltä elokuvafestivaaleilta tuttu mies on draamojensa ohella kotimaassaan palkittu mainoselokuvaohjauksen saralta. Visuaalisuudelle Molandilla on silmää, mutta mainoksista poiketen hänen draamansa eivät perustu nopeille leikkauksille, vaan rauhallisille otoksille ja leikkauksille.

The Beautiful Countryssakin hidastempoinen kerronta, lähikuvat ja yksityiskohdat kuljettavat tarinaa. Ohjaajalla on erinomainen draaman taju ja hän osuvasti yhdistelee länsimaisen ja itämaisen elokuvan esteettisiä perinteitä. Teemallisesti elokuvalla on mahdollisuudet realistisen perinteen traagiseen ihmiskuvaukseen. Amerikkalaiselle isälle Vietnam on kaunis. Amerikkaan rantautuville maahanmuuttajille on uusi manner kaunis. Kauniit maat ovat ihmisten toiveiden ja haaveiden täyttymyksiä, joista Binh saa kokea unelmien kääntöpuolet. Onkin harmillista, että tämä mielenkiintoinen ja haastava asetelma hajoaa elokuvan loppupuolella ohjaajan sortuessa amerikkalaisen unelman ja mahdollisuuksien ihannointiin.

Moland kuvaa herkästi hyljeksityn ihmisen taistelua ihmisarvostaan. Elokuva on matkalla ihmisen sisimpään, menneisyyteen, tulevaisuuteen ja toiseen maahan. Seuraamalla yhtä yksilöä nousevat Vietnamin sodan seuraukset inhimillisesti esille. Seesteisesti etenevä elokuva perustuukin enemmän henkilökuvaukseen kuin jännittäviin juonenkäänteisiin. The Beautiful Country on älykästä draamaa kauniissa ja laadukkaasti toteutetussa, mutta hieman kylmäksi jättävässä paketissa.

Outi Hakola

 © Film-O-Holic.com 5.1.2006
- kaikki oikeudet pidätetään -