|
Alligaattori
Letkeää hirviökauhua kieli poskessa
Mitä voi odottaa elokuvalta, jonka aiheena on viemärissä
kasvava, hormoneilla jättikokoiseksi kasvava alligaattori? Asetelma on jo
niin pöljä, että ""vakavasti otettavaa" kauhuelokuvaa on
vaikea saada millään ilveellä. Onneksi tekijät eivät ole
yrittäneetkään paisuttaa aihetta, vaan tehneet jutun ronskisti ja
rempseästi kieli poskessa. Ei tässä nyt mikään merkkiteos ole kyseessä,
mutta Alligaattori ei ole lainkaan niin huono elokuva kuin mitä
ensi silmäykseltä luulisi, vaan huomattavasti onnistuneempi tekele kuin
suurin osa nykyisistä teinilahtauselokuvia parodioivista
"kauhukomedioista".
Rennon otteen takaa voi silti niin halutessaan löytää
myös yhteiskunnallisia piikkejä, jotka on upotettu kokonaisuuteen ilman
turhaa itsekorostusta. Käsikirjoittajana olikin itse John Sayles, joka oli jo
aiemmin Joe Danten Piraijassa kalastellut samoilla 1950-luvun
hirviökauhun apajilla. Todellisena uhkana ei ole viemäriverkoissa mateleva
alligaattori, vaan kaupunkia hallitseva ja pormestaria pompottava mahtimies ja
häntä pokkuroivat tiedemiehet. Eläimiä säälimättä rääkkäävät
tiedemiehet ja fallistisesti aseitaan pullisteleva armeija saavat testata
alligaattorin leukojen pitävyyden.
Saylesin käsikirjoitus onnistuu naamioimaan aiheen
hölmöyden ja epäuskottavuuden. Samaa ei voi sanoa ohjaaja Teaguesta, joka
ei tunnu tietävän, tehdäkö enemmän kauhuelokuvaa vai satiirista
kauhukomediaa. Niinpä Saylesin pyrkimykset jäävät vain lisämausteeksi,
kun pääosaan nousee sittenkin eri puolilla riehuva kumilisko sekä etsivän
ja alligaattoritutkijan kiusallisen kömpelö romanssi. Tämä
"leikkaamaton" (?) versio vain korostaa päättämättömyyttä
kokonaisuuteen tyystin sopimattomine verilotrauksineen.
Roolivalinnoissa on nykypäivän näkökulmasta tiettyä
nostalgiaa. Liskojahtia johtaa Jackie Brownista sittemmin tuttu
Forster, hänen aisaparinaan Kummisetä II:ssa nähty kähisijä
Gazzo ja sivuosassa paikallisena mahtimiehenä Hollywoodin studiokauden
sivuosakasvo, tuolloin jo liki kahdeksankymppinen Dean Jagger. Älkää uskoko
dvd:n takakannen sitaattia, jonka mukaan Alligaattori on
"sekoitus korkealuokkaista jännitystä ja piinaa". No ei varmasti
ole, vaan irtonainen kauhukomedia.
Kimmo Ahonen
|