| Æon
Flux
Parjattu elokuva onkin
vain erilainen
Futuristisesta ja
seksikkäästä palkkatappajasta kertova
Æon Flux on
tieteiselokuva, jota tehtiin suurella
rytinällä, mutta julkaisun jälkeen
projektista oltiin erittäin hiljaa.
Leffa ei saavuttanut toivottuja
yleisöjä ja viimetalviset uutiset sen
tulosta Suomen teattereihin muuttuivat
pian epämääräiseksi mutinaksi
keskikesän dvd-julkaisusta.
Levittäjien toimintatapa herättää
tietysti epäluottamuksen tunteen koko
tuotteeseen. Miten suhtautua
ennakkoluulottomasti elokuvaan, jonka
ovat kaikki mahdolliset tahot piirretyn
hahmon luojasta Peter Chungista
lähtien haukkuneet maan rakoon.
Æon
Flux (Charlize Theron) elää vuonna
2415 viiden miljoonan muun ihmisen
kanssa Maan viimeisessä kaupungissa,
Bregnassa. Toisinajatteleva Æon on
monicalaisiksi kutsutun
kapinallisryhmän lahjakkain
palkkatappaja, joka tekee täsmäiskuja
Bregnan hallituksen horjuttamiseksi.
Æon saa unelmatehtävän, kun
hallituksen puhemies Trevor Goodchild (Marton
Csokas) on eliminoitava. Homma sujuu
jouhevasti huikeiden akrobaattitemppujen
avulla, kunnes Æon joutuu nokikkain
Goodchildin kanssa. Tähän mennessä
elokuvasta on kulunut vajaa kolmannes,
joten on helposti pääteltävissä,
että varsinaista juonikuviota vasta
kehitellään.
Koska
ennakko-odotukset ovat miinus
kymmenessä, on Æon Flux erittäin
positiivinen yllätys. Sen näkemisen
jälkeen tulee miettineeksi, perustuuko
elokuvan huono maine ainoastaan siihen,
että alkuperäisen piirrossarjan
ystävät eivät pitäneet
Hollywood-versiosta. Æon Flux -tv-sarja
on erittäin kokeellinen dialogin
puutettaan myöten ja tuntuu melko
hassulta, että on edes odotettu
uskollista piirrosten siirtoa
valkokankaalle. On totta, että elokuvan
maailma voisi olla vielä synkempi ja
hahmot enemmän nyrjähtäneitä, mutta
jos alkuperäinen sarja unohdetaan,
kulkee Æon Flux myös
omillaan ja vertaukset Catwomanin
(2004) tapaisiin kammottaviin
kalkkunoihin voi unohtaa saman tien.
Girlfightin
(2000) ohjaaja Karyn Kusama
kiinnitettiin varsin
ennakkoluulottomasti tekemään Æon
Flux. Kuvauspaikkoja myöten
Kusamalla onkin vahva visio siitä,
miltä elokuvan tulisi näyttää.
Megalavasteiden rakentamisen sijaan
leffa on kuvattu Berliinissä, mikä
antaa sille mukavaa todellisuuden
tuntua, vaikka jotkut tunnistettavat
paikat saattavatkin aiheuttaa kylmiä
väristyksiä. Kokonaisilmeen kanssa on
nähty vaivaa ja Bregnasta on tehty
selkeästi kaupunki, jossa asuu eläviä
ja useimmiten iloisia ihmisiä. Kun
toimivaan lavastukseen lisätään
huimia temppuja ja voltteja, on elokuvan
visuaalinen osuus kaikin puolin
kunnossa.
Mutta muun suhteen
ollaan valitettavasti puolitiessä.
Kusama on lähtenyt ohjaamaan rohkeasti
erinäköistä ja tiivistä
scifi-elokuvaa, mutta päätyy
tekemään liiaksi kompromisseja.
Bregnan kulissien takaa paljastuva
biologinen kupru on ajatuksia
herättävä, mutta se ajetaan sisään
ja ulos vauhdilla. Näyttelijöissä,
etenkin Charlize Theronissa ja Marton
Csokassa, menee hukkaan hyvää
materiaalia, sillä näille on varattu
vain puupökkelöiden patsastelijoiden
rooli. Syytä voi lähteä hakemaan
tuotantovoimista, joista löytyy itse
Music Television. Neljän minuutin
musiikkivideoiden pohjalta ponnistaneen
kanavan arvoihin kun tuskin kuuluu kovin
syvällinen tulevaisuuden eettisten
ongelmien pohdinta, kunhan vauhtia ja
kauniita näkymiä piisaa.
Johanna Siik |