| 28
viikkoa myöhemmin
Hurmeen viemää
Danny Boylen 28
päivää myöhemmin (2002) oli
aikoinaan naseva piristys niin sanottuun
zombigenreen, vaikka ei zombielokuva
edes ollut. Mutta sen verran Boylen
raivotautiset berserkit olivat velkaa
zombeille, että näin voidaan sanoa.
Espanjalainen ohjaaja Juan Carlos
Fresnadillo jatkaa alkuperäiselokuvan
jalanjäljillä etenkin tiukasti
rytmitellyllä ja visualisoidulla
kerronnallaan tilanteessa, jossa tauti
on talttunut saarivaltiossa ja Lontoota
aletaan asuttamaan amerikkalaisvetoisten
Nato-joukkojen valvonnassa. Ei mikään
yllätys, että löytyy kuitenkin vielä
taudinkantaja, ja helvetti on taas
kerran irti.
28
viikkoa myöhemmin vaikuttaa
alussa niin ahdistavalta tykitykseltä,
että olin sitä menoa jo nostamassa sen
Boylen hienon teoksen yläpuolelle,
mutta sittemmin iski toppuuttelu.
Pirullisen ilkeä perheteema latistuu
tahattoman kököksi komiikaksi muuten
jännitteisessä elokuvassa
viimeistään siinä vaiheessa, kun isä
ilmestyy raivotautisena jokaisen kulman
takaa lapsiaan jahtaamassa.
Muutenkin
espanjalaisohjaajalla on tautinen kiire,
kun koodi vaihtuu punaiseksi lähes
silmän räpäyksessä.
Yhteiskuntarakenteiden sortuminen
romahtaa ohi vielä nopeammin kuin Zack
Snyderin Kuolleiden aamunkoiton
(2004) remakessa. Sotilaiden siviilien
teurastus latistuu muutamaksi
pällisteleväksi one lineriksi ja homma
jatkuu yksioikoisena räiskintäpelinä.
Perheen
isän ja hänen pelkuruuttaan
hylkäämänsä vaimon
jälleennäkemiseltä odotin myös
paljon enemmän latausta kuin peukaloa
saman tien silmään. On myös
liioiteltua etsiä Fresnadillon
elokuvasta sen suurempia
maailmanpoliittisia vertauksia, vaikka
asetelmallisuus onkin olemassa. On menty
veren ehdoilla, ja jos siihen haluaa
tyytyä, on varmasti tyytyväinen.
Jatko-osaksi 28
viikkoa myöhemmin sisältää
ideatasolla hyviä ja loppuun asti
kantavia juonikulkuja, mutta nyt on
annettu hurmeen viedä mennessään ja
unohdettu se, että hiljaisuus ja
odottelu vasta kovia tehokeinoja
ovatkin. Elokuvan alussa ne ovatkin
ohjaajalla loistavasti vielä näpeissä
mutta mopo karkaa myöhemmin.
Visuaalisesti 28 viikkoa
myöhemmin on upea, rujo ja
verinen niukemman budjetin tyylinnäyte,
joka näyttää aidolta tekemisen
meiningiltä. Siitä todistavat myös
lisämateriaalien making offit. Elokuva
päättyy lohduttomaan kuvaan
pandemiasta, eli jatkoa seuraa varmasti.
Janne Rosenqvist |
  |

|
|
©
Film-O-Holic.com 15.11.2007
- kaikki oikeudet pidätetään
- |
|
|
28
WEEKS LATER
28 viikkoa myöhemmin
(2007) |
 |
Ohjaus:
Juan Carlos Fresnadillo
Pääosissa: Robert Carlyle, Rose Byrne, Jeremy
Renner, Catherine Mccormack, Mackintosh
Muggleton, Imogen Poots, Harold Perrineau,
Idris Elba
Julkaisu: 9.11.2007
(dvd)
Kesto: 96 min
Ikäraja: K18
Levittäjä: FS Film
Tuotanto: DNA Films, Figment Films, Fox Atomic,
Koan Films, Sociedad General de Cine S.A., UK Film
Council, 20th Century Fox
Tuotantomaat: Iso-Britannia, Espanja, USA
|
DVD
Kuva: 16:9 anamorfinen widescreen 1.85:1
Ääni: DD 5.1
Lisämateriaalit: kommenttiraidat; kaksi
poistettua kohtausta; traileri; koosteet: "Code
Red: Making of 28 Weeks Later", The Infected",
"Getting Into the Action", "28 Days
Later: The Aftermath: Stage 1 Development",
ja "28 Days Later: The Aftermath: Stage 3
Decimation".
|
Linkit
- ensi-ilta
- kotisivu
(UK)
- kotisivu
(US)
- IMDb
|
|