Venom: Let There Be Carnage valkokangas

Kehonsa Venom-muukalaisparasiitin (Tom Hardy) kanssa jakava kovan onnen journalisti Eddie Brock (myös Hardy) jatkaa seikkailujaan Venom: Let There Be Carnagessa. Jatko-osa oli selviö kun ensimmäinen Venom-elokuva (2018) osoittautui yli 850 miljoonaa dollaria tuottaneeksi hitiksi. Hämähäkkimiehen vastustajana alkunsa saanut Venom on ollut Marvelin sarjakuvissa pitkään suosittu hahmo siitä huolimatta, että varsin yksioikoisen hahmon suurin myyntivaltti ovat isot hampaat, joilla uhkailla syövänsä vastustajien aivot.

Oli silti jonkinmoinen yllätys, että hahmon oma elokuva sai lähes yhtä kovan suosion kuin itsensä Hämiksen MCU-elokuvat. Suurin ansio tästä kuului Tom Hardylle, joka osoitti komediallisia taitojaan ja ajoituskykyään käymällä kirjaimellista taistoa itsensä kanssa. Myös kakkos-Venom ammentaa rutkasti äkäisen mutta huolehtivan Venomin ja veltomman Brockin välisestä koomisesta mutta kiinteästä siteestä. Hardy on kuin yhden miehen buddy cop -show, kaksi eriparista hahmoa yhdessä paketissa.

Koska Venom toteutetaan fyysisesti CGI:nä ja Hardyn ääninäyttelyllä, ohjaajaksi on tarvittu CGI-roolien erikoismies Andy Serkis. Serkis tekee hyvää työtä Venom/Brockin ollessa keskiössä, ja onnistuu kelvollisesti myös ihmisten välisen kanssakäymisen ohjaamisessa. Loppupään ylipitkän CGI-mäiskeen olisi kuitenkin voinut tallentaa vaikka automaattikamera, sen verran persoonatonta ja konsolipelimäistä se on. CGI-mätön keskiössä on elokuvan pahis, toinen alien-symbiootti Carnage, joka on kiinnittynyt sarjamurhaaja Cletus Kasadyyn (Woody Harrelson).

Carnage on Marvelin historiassa yksi tylsimmistä ja yksioikoisimmista sarjakuvahahmoista, joka on luotu sillä ajatuksella, että pelkkä verinen tappaminen ja sadismi vailla mitään muuta kiinnekohtaa ja lähtökohtaa olisi kiinnostavaa. Ei se ole. Kuten monet tosielämänkin sarjamurhaajat, Kasady ja Carnage ovat hyvin tyhjiä ja yksiulotteisia hahmoja. Woody Harrelson sen sijaan on näyttelijänä aina kiinnostava, ja hän melkein onnistuu tekemään elokuva-Kasadysta kiinnostavan. Ihmishahmossaan Kasady on joka tapauksessa pelottavampi ja vakuuttavampi kuin Carnage, joka on pelkkä punainen CGI-efekti.

Kasadylle on yritetty antaa lisäulottuvuuksia sarjakuvista tutulla morsiamella Shriekillä (Naomie Harris) ja heidän Bonnie ja Clyde -tyylisellä suhteellaan. Samoin Eddie Brock kipuilee exänsä Annen (Michelle Williams) perään. Sivujuonet jäävät pääosin torsoiksi. Toisaalta Serkis on tiivistänyt tarinan napakkaan ruotuun, ja elokuva kestää vajaan tunnin vähemmän kuin edeltäjänsä. Tämä on ilahduttava piirre nykypäivän ylipitkien mutta tyhjäkäyntiä käyvien mammuttimaisten action-teosten parissa. Kannattaa käydä suoraan asiaan, kun perusjuoni on muutenkin simppeli.

Kokonaisuutena Venom: Let There Be Carnage jää tavanomaiseksi, pääosin viihdyttäväksi mutta tarpeettomaan CGI-pauhuun sortuvaksi toimintakomediaksi. Hardyn antisankarointia seuraa kiinnostuneena, mutta kaavaan pitäisi hiljalleen lisätä jotain muutakin. Venomia voisi verrata vaikkapa klassiseen vihaiseen Hulkiin, joka toimii hyvin osana Kostajien tiimiä, mutta jonka soolomätkintöjä tuskin jaksaisi nykypäivänä montaa elokuvaa putkeen. Ehkä Venomkin kaipaisi seuraa?