Vares ja alamaailman lonkerot

Reijo Mäen kirjoihin pohjautuva Vares-elokuvasarja ehättää uusimman filmatisoinnin myötä yhdeksänteen osaansa asti. Viimeiseksi se tuskin jää. Tämän puolesta puhuvat Solar Filmsin ryhtiliikkeet, joilla kuuden aikaisemman Vareksen jättämät tunkkaiset jälkimaut pyritään pyyhkimään suusta pois.

Vares – SheriffiElokuvan ohjaajaksi on hankittu Saksassa uraa tehnyt Hannu Salonen. Ohjaajavaihdoksen myötä uuteen Varekseen on panostettu myös tuotannollisesti – kuuden elokuvan sijaan työryhmä on keskittänyt voimavaransa vain yhteen. Aiempia osia elokuvamaisempi kokonaisuus sisältää paljon yrittämistä, mutta vähän onnistumista.

Jussi Varesta (Antti Reini) vaivaavat menneisyyden haamut. Poliisin ja tämän ex-vaimon raaka murha kärventää yksityisetsivän mieltä. Kun Ruissalon varakas leski (Hannele Laaksonen) tarjoaa Varekselle toimeksiantoa murhien uudelleen tutkintaan, ei mies epäröi kahdesti. Jäljet johtavat Turun alamaailmaa hallinnoivan Raadin pakeille. Pian Vares huomaa olevansa puun ja kuoren välissä, sillä myös Raati tuntuu olevan kiinnostunut ratkaisemattomasta tapauksesta.

Vares – Sheriffi on tyyliltään paluu elokuvasarjan alkujuurille. Kuvakieli kuplii visuaalista kikkailua aina hyppyleikkauksista kalansilmälinsseihin asti. Karikatyyriset hahmot lisäävät kokonaisuuden sarjakuvamaisuutta.

Vares – SheriffiTällainen Robert Rodriguezin elokuville ominainen estetiikka taipuu Vareksen höhlään dekkarirälläykseen varsin kivuttomasti. Jenkkielokuvien gangsterityylittely on tietenkin Turun maisemiin sijoitettuna yhtä uskottavaa kuin iglu aavikolla, mutta painoarvo onkin enemmän camp-sävyissä. Kun pohjana toimii kioskipokkarina myytävä tusinadekkari, niin on turvallisempaa lyödä koppavasti yli.

Kirjojen jättämä jälki on muutenkin vahva. Päähenkilön kertojaääni suoltaa laiskan typerää fraasinheittoa, maskuliininen maailma on täynnä nistejä, gangstereita sekä oluenlipittäjiä ja suhde seksuaalivähemmistöihin ja naishahmoihin on taantumuksellinen.

Vares – SheriffiVares-elokuvien ydinongelma tuntuu usein olevan se, että niiden kerronta ei kanna mielenkiintoista rikosmysteeriä pidemmälle. Lupaukset lässähtävät siinä vaiheessa, kun palaset alkavat loksahdella kohdilleen. Yksityisetsivän panostus on lopulta melko vähäistä, sillä tapaukset ratkeavat lähinnä sattuman kautta.

Ytimekkyyden ja jännitteen luonnissa Aleksi Mäkelän ensimmäiset Vares-ohjaukset onnistuivat keskiverroin muita paremmin. Kovaksikeitetyn dekkarin piirteet oli otettu hyötykäyttöön, eikä kohtausten painoarvo levännyt pelkästään sen varassa kuinka monta jallupaukkua Vares oli vetänyt ja minkä pöydän alta hän tällä kertaa heräsi.

Salosen Vareksessa on samankaltaista yrittämistä, mutta rahkeet eivät kuitenkaan kanna maaliin asti. Poikamainen leikittely ei kykene kannattelemaan heikkoa juonipohjaa. Sheriffissä tapahtuu paljon ja äkkiä kerronnan rakentuessa sadan eri twistin ja vähintään yhtä monen henkilöhahmon kautta.

Vares – SheriffiPuolentoista tunnin kesto ei riitä millään pitämään hommaa linjakkaana. Iskevyys katoaa, kun kokonaisuus turpoaa yli äyräiden. Tämä on pulma, johon pistävällä estetiikalla lyövä elokuva ei saisi missään nimessä sortua. Eittämättä ongelma on varmaan ollut myös keskivertoa heikommassa lähdeteoksessa.

Erityisen onnistuneeksi dekkarimukaelmaksi uudesta Vareksesta ei ole. Pulp-henkisyydelle uskollinen kuvasto hahmoineen osoittaa, että Salosella on ollut selkeä käsitys siitä mihin Mäen kirjat parhaiten taipuvat. Vaikka tyylitajua voi arvostaa, niin se ei pelasta muotopuolista lopputulosta. Linjattoman kerronnan pauloissa kärvistelevän teos on yritteliäs mutta ei ansiokas.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,4 / 5 henkilöä


Powered by Preview Networks