Äklönmakea vadelmakarkki

En ole lukenut Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaista, mutta olen kuullut, että elokuva eroaa jonkin verran kirjasta ja painottaa eri asioita. Yritän lähestyä elokuvaa avoimin mielin, mutta jokin sen kerronnassa tökkii. Elokuva on hauska ja avautuu niin suomalaisille, ruotsalaisille kuin myös norjalaisille, mistä todisteena sikäläinen Nordisk Filmpris Haugesund -palkinto.

VadelmavenepakolainenVadelmavenepakolainen naureskelee suomalaisten alemmuudentunnolle päähenkilönsä Mikko Virtasen kautta. Virtanen uskoo syntyneensä väärään maahan ja haluaa tulla ruotsalaiseksi. Epätoivo ajaa hänet ruotsinlaivan kannella itsemurhan partaalle, jolloin myös ratkaisu kävelee vastaan. Ruotsalainen psykologi tarjoutuu antamaan henkilöllisyytensä Mikolle. Hänestä tulee ruotsalainen Mikael Anderson.

Ruotsinsuomalaisen ohjaajan, Leif Lindblomin, kädenjälki näkyy ennen kaikkea ruotsalaisen näkökulman korostumisena. Kansankotia ei enää ole ja suuri osa Mikko Virtasen Ruotsi-mielikuvista on jo aikaa sitten historiaan siirtynyttä fantasiaa. Tästä syntyy paljon toimivaa huumoria, sillä Jonas Karlssonin esittämä Mikko eli Mikael on länsinaapurifanituksensa vuoksi jopa ruotsalaisempi kuin muut ruotsalaiset.

VadelmavenepakolainenVadelmavenepakolainen alkaa satiirina, mutta päättyy ihmissuhdekomediana, mikä tekee elokuvasta pohjimmiltaan viallisen. Se on paikoitellen hauska, mutta kääntyy lopuksi turhan tutuille poluille ollakseen erityisen mieleenpainuva. Siitä puuttuu räväkkyyttä, jota satiirimaisen asetelman ja Karlssonin varman näyttelemisen olisi pitänyt tarjota.

Virtanen on alusta alkaen sekaisin päästään. Jos joku täysjärkinen haluaisi olla ja elää kuin ruotsalainen, hän yksinkertaisesti muuttaisi Ruotsiin. Puhumattakaan siitä, että jos joku täysjärkinen sattuisikin lainaamaan jonkun ruotsalaisen identiteettiä, hän ei tosiaankaan menisi sairaalaan tapaamaan esittämänsä henkilön oikeaa äitiä!

VadelmavenepakolainenTällaisella premissillä varustettu elokuva ei voisi toimia, jos joku päähenkilöistä ei olisi pikkuisen kajahtanut, eikä valituksessa siitä olekaan kysymys. Tästä kuitenkin alkavat Vadelmavenepakolaisen ongelmat. Elokuva nimittäin etenee täysin väärään suuntaan ja unohtaa edetessään päähenkilönsä ominaispiirteen tarjoamatta muutokselle kunnollista selitystä.

Loppua kohden Virtasen pakkomielteenomainen suhtautuminen Ruotsiin alkaa karista pois, kunnes kutkuttavasta premissistä ei ole enää mitään jäljellä. Elokuva muuttuu kuin varkain kaavamaiseksi ihmissuhdekomediaksi. Virtanen joutuu hyväksymään tosiasiat, mutta tekee sen liian vaivattomasti. Eikö tässä ollut kuitenkin pelissä hänen elinikäinen haaveensa, jonka takia hän oli valmis alun alkaen harkitsemaan itsemurhaa?

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 5 henkilöä


Powered by Preview Networks