Urhea valkokangas

Pixarin alkuperäisideoihin perustuvat elokuvat ovat aina olleet merkkitapauksia. Olipa kyse sitten animaation toteutuksesta tai käsikirjoituksen laadusta, Pixar on ollut vankka laadu tae. Uusin elokuva Urhea vie sekin taas animaatioteknologiaa eteenpäin ja siinä on kutakuinkin eheä käsikirjoitus, eli sitä voi pitää onnistuneena. Elokuva on hauska ja kaunis, ja hahmojen kohtalosta välittää. Silti se tuntuu pettymykseltä. Miksi ihmeessä?

Tämä on kenties epäreilua elokuvaa kohtaan, mutta verrattuna Pixarin aikaisempiin elokuviin Urhea ei tunnu lainkaan niin ainutlaatuiselta tarinan tai hahmojen puolesta kuin vaikkapa Wall-E tai Up. Pikemminkin se vertautuu Pixarin omistajan Disneyn animaatioihin. Muutama laulunumerokin elokuvassa kuullaan. Prinsessa Merida on jatkoa pitkälle linjalle Disneyn prinsessoja, vaikka omapäisempi onkin kuin monet heistä. Urhea on myös selkeästi sadun muotoon puettu tarina.

Keskiajan Skotlantiin sijoittuvassa tarinassa Merida ei halua seurata äitinsä jalanjälkiä. Hovin velvollisuudet ovat niin tylsiä jousiammunnan ja seikkailun rinnalla, eikä järkiavioliitto kilpailevan klaanin vesan kanssa kiinnosta. Noidalta saatu taika lupaa muuttaa asiat. Niin tapahtuukin, mutta eri tavalla kuin Merida ajatteli.

Tarina korostaa vastuun ottamista teoistaan ja toimii tältä osin, mutta elokuvassa on myös liikaa umpikujia ja huteraa mytologiaa. Lopussa asiat järjestyvät liiankin näppärästi.

Merida on Pixarin ensimmäinen naispäähahmo, mihin on kiinnitetty paljon huomiota. Paljon on huomiota saanut myös se, että idean kehittänyt ja elokuvaa ohjannut Brenda Chapman sai potkut kesken tuotannon "luovien erimielisyyksien" vuoksi. Pahojen kielten mukaan elokuvasta haluttiin tehdä vähemmän tyttökeskeinen. 

Lopullisessakin versiossa Meridan ja hänen äitinsä välinen suhde on elokuvan tärkein asia, jonka ympärillä teema ja tarina pyörivät. Erityisesti tytöille suunnatuksi elokuvaa ei tosin voi sanoa.

Jos elokuva ei olisi jatkuvalla syötöllä huvittava, näihin puutteisiin kiinnittäisi varmasti enemmän huomiota. Nyt iso sivuhahmojen kavalkadi pitää huolen siitä, ettei elokuvassa ole tylsää hetkeä. Myös sanallinen huumori varmasti toimisi, mutta pitää myöntää, että dubatun version näkeminen alkuperäisen sijasta ärsytti suuresti.

Alkuperäisessä kun kauniilla skottiaksentilla puhuvat muiden muassa Kelly Macdonald ja Billy Connolly. Sinänsä laadukas dubbaus vesitti silti paljon ylämaille sijoittuvan elokuvan tunnelmasta, etenkin kun laulunumerotkin kuullaan suomeksi. Outona ratkaisuna elokuvan viimeistä laulua ei olekaan dubattu, mutta sen päällä kuullaan silti suomenkielistä kertojaa. Ratkaisu on omiaan syömään tehoa elokuvan lopusta, joten aikuiskatsojille ei dubattua versiota voi mitenkään suositella.