Urban Legend - Kauhutarinoita valkokangas

Oletko kuullut tarinaa mummelista, joka kuivasi kissaansa mikroaaltouunissa - tai kertomusta teinejä kiusaavasta puhelinterroristista, joka ryhtyi toteuttamaan reaalielämässä verisiä fantasioitaan – tai juttua kesäleirien painajaisesta, jossa menneisyyden pahat teot tuli kostettua kirveellä terästettynä? Tuntuuko tutulta? Tarinoita, juttuja, legendoja ja kertomuksia maasta, jossa kaikki on suurempaa ja ihmeellisempää, typerykset ovat typeriä potenssissa... ja kauhutarinat kilpailijoitansa verisempiä. Robert "Freddy Krueger" Englund luennoi professorina nykyajan kansantarinoista, Amerikan omista sydänmaan pikku punaniskoista, psykoista ja pervoista ja antaa samanaikaisesti oppia alkeita vääntävälle murhakoneelle. Tuntuuko jälleen tuttuakin tutummalta?

Kyllä! Tämä on nähty jo aikaisemmin! Kauhuelokuvan pitkän linjan tallaaja Wes Craven osoitti kynsiensä terävyyden kassamenestykseksi yllättäen nousseessa ohjauksessa Scream (1996). Ohjaaja velmuili rakastamansa lajiperinteen kustannuksella oikein olan takaa. Kunnon satiirilla kyllästettyyn kyyditykseen joutuivat niin tunnustetut vanhat klassikot kuin uudemmatkin kauhuilut. Screamissa elokuvaharrastelijat joutuivat huomaamaan tulleensa osaksi halvalta kauhuleffalta haiskahtavaa verikekkeriä. Mustaan kaapuun ja kuminaamariin sonnustautunut lahtari toteutti viettiään tiukkaakin tiukemmin kauhuelokuvan abc-oppaan mukaisesti, kaikki kauhu oli tehtävä "by the (horror film) book". Toimivaa virnuilua riitti myös jatko-osan verran. Onnistuneet teinikauhut houkuttivat apajille joukon halpoja ja ilmeettömiä klooneja: mainittakoon vaikka Suomeenkin saapunut Tiedän mitä teit viime kesänä (1997), ja vielä huonoakin huonomman jatko-osan kera, vain varoittavana esimerkkinä.

Menneisyyden paha painolasti

Jamie Blanksin esikoisohjauksessa, Urban Legend – Kauhutarinoita, tabloid-lehtien lööpeistä poimitut painajaiset ovat vain korvanneet Cravenin Screamien viittaukset elokuvaperinteeseen. Elokuvassa uhrit tietävät jälleen tarkkaan, mitä pahinta on odotettavissa. Valitettavan paljon on kuitenkin edelleen tuttua ainesta b-kauhuelokuvien perinteestä, aina rasitteeksikin saakka. Yhä uudelleen ja uudelleen runsaat neitokaiset eksyvät alusvaatteissaan hämyisiin kuolemanloukkuihin julmasti surmattavaksi ja kerta toisensa jälkeen sankarittaret joutuvat vakuuttelemaan turhaan ahdasmielisiä campus-valvojia pöpeliköissä vaanivasta vaarasta. Teinikauhusarjat epäonnen perjantaipäivän Jason Voorheesista Jalavatien kakaroiden unimaailmassa hääräävään käristyneeseen partaveitsikäteen kummittelevat pahasti Urban Legendin taustalla. Oliko tämä sittenkin jonkin aikaisemman mitättömän kauhun saama jatko-osa?

Urban Legend ei yksinkertaisesti puutteiltaan toimi kunnon kauhuna! Se lähtee heti alkumetreistä laahaamaan pääsemättä kunnolla vauhtiin ja se sortuu helppoihin, aiemmin nähtyihin ratkaisumalleihin. Se jättää roolihahmot rakentamatta, ei onnistu luomaan tarvittavaa määrää kauhua, eikä lopulta pysty edes yllättämään katsojaansa kaiken yhteen vetävässä finaaliveristelyssä - paitsi ehkä murhaajan motiivilla. Jäyhällä asenteella tehty parodiointi ei yksinkertaisesti toimi. Pitkä on vielä matka alan todellisten mestareiden kunnon kaiken näyttäviin ja intensiivisiin slasher-puristuksiin. Sen vielä ymmärtää, että vanhat koirat ovat huonoja oppimaan uusia temppuja, mutta kun vasta uransa ensimmäistä työnäytettä punnertava ohjaajan lupaus sortuu kauhussaan vain pröystäilemään tehostekuolemilla ja suorasäärisiksi silpaistujen määrällä, ollaan etenemässä turhan heppoisin eväin. Urban Legendista jää sama fiilis kuin nykyajan kaupunkitarinoiden psykopaateista ja pervoista: sen on pakko olla huuhaata!