Upseeri ja vakooja valkokangas

Kun Ranskan armeijassa palvellut juutalainen upseeri Alfred Dreyfus tuomittiin vuonna 1894 vakoilusta ja maanpetoksesta elinkautiseen vankeuteen Pirunsaarelle, sai vasta alkunsa yli vuosikymmenen kestänyt Dreyfusin tapauksena tunnettu oikeusmurha ja poliittinen skandaali. Kansainvälistä huomiota herättänyt tapaus paljasti Ranskan kolmannen tasavallan oikeusjärjestelmän puutteet, armeijan ylimmän johdon korruption sekä laajalle levinneet antisemitistiset tuntemukset, mikä jakoi yhteiskunnan kahtia.

Roman Polanskin pitkään suunnittelema elokuva Dreyfusin tapauksesta toteutui hänen ehdottaessaan yhteistyökumppanilleen kirjailija Robert Harrisille aiheeseen tarttumista. Harrisin vuonna 2013 julkaistu historiallinen romaani Upseeri ja vakooja (An Officer and a Spy) tarinallistaa laajaan taustatutkimukseen pohjautuen melko uskollisesti tapauksen monet käänteet ja siihen sekaantuneet tahot päähenkilönsä eversti Georges Picquartin silmin.

Elokuvana Upseeri ja vakooja (J'accuse, 2019) on hallittu, mutta tunnelmaltaan hillitty kokonaisuus. École Militaire -sotilasakatemian aukiolla tapahtuvan hienon aloituskohtauksen jälkeen Paweł Edelmanin kuvaus vaihtuu perinteisemmäksi sulkeutuen avarien tilojen sijaan Pariisin harmaille kaduille ja sotaministeriön tummiin toimistoihin. Mise-en-scene muistuttaa Polanskin elokuvien Tess – viattomuuden tarinan (1979) ja Pianistin (The Pianist, 2002) historian yksityiskohtaista ja kirjallista esittämistapaa. Ulkoisilta puitteiltaan kyseisten mestariteosten veroinen elokuva ei juonenkuljetukseltaan jätä katsojaan samanlaista pysyvää tunnejälkeä.

Vuosisadan vaihteeseen sijoittuvaa vakoojaelokuvaa ja oikeussalidraamaa yhdistävä Harrisin ja Polanskin adaptaatio jää elokuvalliselta ilmaisuvoimaltaan köyhäksi. Samankaltaisen aiheen parissa Stanley Kubrick teki monumentaalisen elokuvansa Kunnian polut (Paths of Glory, 1957). Tähän olisi ollut mahdollisuus myös Upseerissa ja vakoojassa sen tarkastellessa Ranskan armeijan johdon ja tiedusteluyksikön parissa vallitsevia sukujuuriin perustuvia valtarakenteita ja upseerien keskinäisiä kilpailuasetelmia.

Picquart (Jean Dujardin) on antisemitismistään huolimatta turhan ristiriidaton päähenkilö, joka toimii moraalinsa mukaan alkaessaan puolustaa väärin perustein tuomittua Dreyfusia. Hänestä paljastetaan ainoastaan suhde naimisissa olevaan Pauline Monnieriin (vakioroolin tekevä Emmanuelle Seigner). Dreyfusia taas tuodaan kirjaa enemmän esille elokuvan kuvittaessa tämän tuomitsemiseen johtaneita tapahtumia sekä kirjeiden kautta elämää Pirunsaarella. Louis Garrel (Pikku naisia, 2019) pääsee ilmaisemaan Dreyfusin kärsimyksiä ja kuuroille korville kaikuvia vetoomuksia.

Upseerista ja vakoojasta tuntuu jopa hieman yllättäen puuttuvan intohimo aihettaan kohtaan, ja se pääsee lentoon vain muutamassa kohtauksessa, kuten Émile Zolan avoimen kirjeen J’accuse…! (1898) julkaisussa, jossa syytettiin Dreyfusin tuominneita upseereja ja josta elokuva saa ranskankielisen nimensä. Tunnelmaa nostattamassa on jälleen Alexandre Desplatin dramaattinen musiikki.

#MeToo liikehdinnän myötä Polanskin sopimaton käyttäytyminen yksityiselämänsä seksuaalisissa hyväksikäyttötapauksissa on jälleen tarkastelun alla. Polanski on verrannut itseään Dreyfusin kokemaan epäoikeudenmukaiseen vainoon, mutta väite ei pidä paikkaansa selkeästi lavastetun Dreyfusin ja syyllisyytensä tunnustaneen ohjaajan välillä, vaikka yhtymäkohtia miehiin suhtautumisessa on nähtävissä. Ranskan César -palkintogaalassa nimekkäät elokuvantekijät kävelivät ulos vastustuksena Polanskin palkitsemiselle Upseerista ja vakoojasta, mikä johti lopulta Ranskan elokuva-akatemian hallituksen eroon ja vaatimukseen sen uudelleen järjestämisestä tasa-arvoisemmaksi.

Polanskin elokuvia voidaan teoslähtöisen taiteentutkimuksen tavoin katsoa ja tulkita auteurismin sijaan tekijästään ja tämän julkisesta persoonasta erillisinä sekä osaltaan myös kollektiivisen tekijyyden tuotoksina. Elokuvasäätiön levitystuella Suomeen tuotu Upseeri ja vakooja osoittaa, ettei laadukkaalle ja sisällöltään kohua herättämättömälle historialliselle elokuvalle uskota löytyvän yleisöä joko aiheen vaikeudesta tai Polanskin persoonasta johtuen.