Sirpaleisuuden leima

Perhe on ollut vahvasti esillä kotimaisissa elokuvatuotannoissa viime vuosina. Oskari Sipolan Ollaan vapaita ja Tiina Lymin Äkkilähtö rakensivat molemmat tahoillaan uusiksi yhteiskunnan totuttua perhekäsitystä. Biologisten linkitysten sijaan perhe rakentui enemmän sosiaalisena läheisverkostona, jonka keskeisenä tekijänä oli toisista välittäminen ja huolehtiminen.

Tyttö nimeltä Varpu Oscar-ehdokas lyhytelokuvan Pitääkö mun kaikki hoitaa? ohjanneen Selma Vilhusen ensimmäinen kokopitkä näytelmäelokuva Tyttö nimeltä Varpu tuo perheen jälleen keskiöön. Elokuvassa varhaisteini-ikäinen Varpu (Linnea Skog) lähtee etsimään tuntemattomaksi jäänyttä isäänsä Oulusta. Siivoojana elantonsa tienaava äiti (Paula Vesala) kauhistuu kuullessaan tyttärensä lähteneen tien päälle omin päin. Matka johtaa lopulta vastausten äärelle, jotka eivät ole aivan sitä mitä Varpu osasi odottaa.

Sirpaleisen perheen jättämä kaipaus ei ole aiheena vieras Vilhuselle. Kadonneen isän kohtalo nousi viimeksi esille ohjaajan dokumenttielokuvassa Laulu (2014). Taiteen kautta vastaamatta jääneitä kysymyksiä käsittelevä päähenkilö oli samankaltaisten mietintöjen äärellä kuin uutukaisen 12-vuotias Varpu.

Tällä kertaa henkilökohtaisen kaipauksen lisäksi mukaan liittyy myös häpeän tunne. Isättömyys on kuin näkyvä arpi, jota Varpu yrittää peitellä ulkomaailmalta. Esteratsastuspiireissä hän kertoo kuvitteellisia tarinoita näyttelijäisästään luoden ympärilleen keinotekoista kulissia, jonka läpi kaikki kuitenkin näkevät.

Tyttö nimeltä VarpuYksinhuoltajaäidistä ei ole juuri tukea. Autokoulun ajokokeessa jatkuvasti pomppaava nainen kärvistelee omassa riittämättömyyden tunteessa, jota hänen tyttärensä joutuu rauhoittelemaan olemalla perheen lohduttava olkapää. Varpusta on kasvanut omavaltainen persoona, joka kuitenkin hakee täydennystä repaleiseen arkeensa. Tämä sysää tytön lopulta valtatielle kohti pohjoista.

Lähtökohdissa on jotain samaa kuin Vilhusen käsikirjoittamassa nuorisokuvauksessa Espoon viimeinen neitsyt (2003). Teoksessa kiltin tytön leimaa kantava päähenkilö pyrkii tuomaan säröä omaan ulkokuvaansa luomalla sepitteellisiä kertomuksia raskaasta elämästään. Kumpikin elokuva puskee päähahmonsa tien päälle, mutta suunta on eri.

Tyttö nimeltä Varpussa matkan sijasta tärkeämpää on päämäärä. Se ei vain tarjoa vastauksia päähenkilön ongelmiin vaan myös luo kehykset, joiden valossa Varpun äiti määrittyy elokuvan henkilöhahmona. Yksinhuoltajuuden taakse kätkeytyy päätösten ja pakotteiden historia, joiden valossa on ajateltu lapsen parasta. Tämä nousee esille myös erään oululaisen perheen kohdalla, jonka idyllinen ulkokuori peittää sisälle sykkivän perhehelvetin.

Tyttö nimeltä VarpuSanattomasti hahmojaan auki purkava elokuva kutsuu katsomaan stigma-ilmiöiden taakse. Lopulta kyse on itsensä ja muiden hyväksymisestä. Tämän jälkeen myös ulkomaailma on lohdullisempi, kuin mitä olisimme aluksi osanneet odottaa.

Loppupuolen drastisten käännösten siivittämä kokonaisuus ei kuitenkaan kanna täysin maaliin asti. Vilhusen temaattinen käsittely on kypsää, mutta elokuvasta jää kaipaamaan sitä inhimillistä kosketuspintaa, jota henkilökeskeinen tarina kovasti tavoittelee. Hyvistä aineksista huolimatta Vesalan esittämä äitihahmo jää turhan vaitonaiseksi samoin kuin myös hänen ja Varpun välinen suhde.

Ilmavan kerronnan ja henkilöiden tasolle viedyn kuvailmaisun puitteissa Tyttö nimeltä Varpu on silti taiten luotu kokonaisuus. Vesalan ja Sjöroosin hienovaraisesti virittyvä musiikki ei korosta itseään riisuttujen kuvien keskeltä. Viimeisen niitin antaa Linnea Skog, joka kantaa monisyisen päähenkilönsä ilmaisua varmoin ottein.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,5 / 4 henkilöä



Lue myös