Jotta emme unohtaisi

Väinö Linnan Tuntematon sotilas (1954) on romaani, jonka jokainen suomalainen tietää vaikka ei olisi sitä koskaan lukenutkaan. Kirjan merkityksestä kertoo paljon, että siitä on tehty lukuisia näytelmiä ja muita esityksiä sekä nyt jo kolmas elokuvasovitus.

Sodalla on suomalaisten historiakäsityksessä iso rooli, niin iso, että maassamme vierailleet amerikkalaisprofessoritkin ovat ihmetelleet historiakäsityksemme sotakeskeisyyttä. Pienen kansakunnan identiteetin rakentumisessa maan itsenäisyyden ratkaisseella sodalla on ymmärrettävästi iso merkitys, jota ei käy kiistäminen, mutta sodan merkityksen korostaminen on isommassa historiakuvassamme jättänyt varjoonsa niin sotaa edeltäneen ajan kuin myös sodan jälkeisen, suuria ponnistuksia vaatineen jälleenrakennuksen ajan. Näille historiassamme tärkeille ajanjaksoille on löytynyt sijaa ja huomiota oikeastaan vasta viimevuosikymmeninä, mutta silti edelleen monelle suomalaiselle esimerkiksi sotaa edeltäneet vuosikymmenet ja itsenäistymisen aika ovat paljolti hämärän peitossa.

Tuntematon sotilasPitkälti edeltä mainitusta syystä Aku Louhimiehen ohjaamaan kolmanteen Tuntematon sotilas -elokuvaan on suhtauduttu varauksella, jopa kriittisesti. Louhimiehen kykyä tehdä hyvää elokuvaa ei ole niinkään epäilty, mutta perustellusti on koettu, että eikö sata vuotta juhlivassa Suomessa olisi ollut muita tarinoita kerrottavaksi. Varmasti olisi, siitä AJ Annilan ohjaama Ikitie (2017) on hyvä esimerkki, mutta tarinoiden priorisoinnilla sen suhteen, mikä historiassamme on tärkeää, ei lopulta ole paljoakaan tekemistä kolmannen Tuntemattoman sotilaan kanssa.

Merkittävistä teoksista tehtävät uudet sovitukset palvelevat omaa aikaansa nostamalla alkuteoksen tärkeiksi koettuja teemoja nykyhetkessä samaistuttaviksi. Edvin Laineen ohjaaman ensimmäisen Tuntematon sotilas -elokuvan (1955) historiallista merkitystä tuskin kukaan kiistää, mutta nuorempien sukupolvien on aika hankala samaistua tarvittavalla vakavuudella teatraalisesti näyteltyyn mustavalkoelokuvaan, jonka sisällölliset painotuksetkaan eivät vastaa nykykäsityksiä sodasta. Linnan romaanissa on pohjimmiltaan kyse sellaisesta tragediasta, jota toivottavasti ei koskaan jouduta kokemaan uudestaan. Tämän takia tragedioista tarvitaan uusia sovituksia, jotta inhimilliset kärsimykset eivät unohdu, sillä se minkä ihmiset kollektiivisesti unohtavat, joudutaan usein kokemaan uudestaan. Sen historia on opettanut.

Tuntematon sotilasTuntemattoman sotilaan elokuvaversiot tarjoavat myös mielenkiintoisen mahdollisuuden tarkastella, miten alkuteosta on eri aikoina painotettu ja miten elokuvat suhteutuvat lajityyppinsä, sotaelokuvien, kehityskulkuun.

Laineen ohjaamalla ensimmäisellä Tuntemattomalla (1955) on lähes alkuteoksensa veroinen asema suomalaisessa kulttuurihistoriassa. Suomen kaikkien aikojen katsotuin elokuva on monen silmissä edelleen myös Suomen tärkein elokuva. Laineen Tuntematon sotilas tehtiin aikana, jolloin Suomi sodanjälkeisessä jälleenrakennuksessa kaupungistui ja rakenteilla oleva hyvinvointivaltio tarvitsi kansakuntaa voimaannuttavia kulttuurituotteita. Sodan inhimillistä kärsimystä olennaisempaa oli korostaa sodan merkitystä kansakunnalle. Laineen Tuntematon oli ajalleen hyvin tyypillinen sotaelokuva. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä sotaelokuvissa sodan oikeutus ja välttämättömyys olivat tärkeämpiä teemoja kuin sodan aiheuttamat inhimilliset kärsimykset – kunnes Vietnamin sota muutti kaiken, myös sotaelokuvissa.

Tuntematon sotilasUuden Hollywoodin aikakaudella Vietnamin sota hallitsi sotaelokuvia 1970-luvulta alkaen. Sodan välttämättömyys ja oikeutus jäivät menneisyyteen ja keskiöön nousivat sotilaiden kokemukset. Tässä sotaelokuvien kehityskulussa Rauni Mollbergin Tuntematon sotilas (1985) ja samana vuonna valmistunut Elem Klimovin Tule ja katso (1985) olivat eräänlaisia suunnannäyttäjiä, sillä ne käsittelivät toista maailmasotaa pitkälti samaan tapaan kuin amerikkalaiselokuvissa käsiteltiin Vietnamin sotaa. Hollywoodissa toisesta maailmansodasta tehtiin vastaavia elokuvia vasta vuosikymmen myöhemmin.

Mollberg ja Klimov riisuivat kunniakkaana pidetyltä sodalta kunnian ja nostivat keskiöön sodassa olleet ihmiset ja heidän kokemuksensa. Tämä on myös Linnan romaaniin keskeisimpiä sisältöjä, ja Mollbergin elokuva olikin aivan eri tavalla uskollinen alkuteokselleen kuin Laineen elokuva kolmekymmentä vuotta aiemmin. Tuntemattoman filmatisoinneista Louhimiehen elokuva vertautuukin ennen kaikkea Mollbergin versioon, jolla on elokuvataiteen ja sotaelokuvan lajityypin kannalta edelleen merkitystä toisin kuin Laineen elokuvalla, jolla on enää lähinnä kulttuurihistoriallista arvoa.

Tuntematon sotilasMollbergin Tuntematon on kuvaukseltaan ja erityisesti taistelukohtauksiltaan moderni sotaelokuva, jossa katsoja viedään hyvinkin kouriintuntuvasti mahdollisimman realistisesti kuvattujen tapahtumien keskelle. Louhimies on pyrkinyt samaan, jopa siinä määrin, että Louhimiehen Tuntematon on ensimmäisen tunnin osalta varsin identtinen Mollbergin elokuvan kanssa.

Petroskoihin saapumisen jälkeen ja sitä seuraavassa asemasotavaiheessa Louhimiehen elokuva alkaa rakentua selkeämmin omakseen. Tarina on luonnollisesti sama, mutta painotukset ovat erilaisia. Esimerkiksi teloituskohtauksesta Louhimies tekee sotilaisiin enemmän vaikuttavamman kuin Mollberg.

Mitä pidemmälle Louhimiehen elokuva etenee, sen kriittisemmäksi se sotaa kohtaan muuttuu. Linnan romaanin kriittisyys sotilasjohtoa ja komentajin tekemiä ratkaisuja kohtaan oli läsnä jo Mollbergilla, mutta Louhimies syventää kriittistä luentaa. Erona aiempiin filmatisointeihin Louhimiehen elokuva perustuu Väinö Linnan Sotaromaanina tunnettuun Tuntemattoman käsikirjoitusversioon, joka julkaistiin vuonna 2000. Käsikirjoitusversiossa on materiaalia, jota kustantaja aikanaan siivosi pois julkaistusta versiosta.

Tuntematon sotilasLouhimiehen kolmituntisessa Tuntemattomassa draaman kaaren jännitettä kiristetään onnistuneesti loppua kohden, mikä pitää pitkän elokuvan sujuvana ja rakenteellisesti toimivana. Draaman rakentamisessa Louhimies onnistuu jopa edeltäjiään paremmin syventäessään keskeisten henkilöiden henkilökuvia rintamatodellisuuden ulkopuolelle. Eniten syvennetään Rokkaa, josta muotoutuu vähitellen elokuvan keskeisin henkilö, samaistumiskohde, jossa sodan velvoitteet ja uhraukset konkretisoidaan hyvinkin emotionaalisesti. Eero Ahon roolisuorituksella on hahmon onnistumisen kannalta valtaisa merkitys.

Muutkin näyttelijät täyttävät varsin ansiokkaasti rooliensa vaatimukset. Erityisesti on nostettava esiin Jussi Vatanen, jolta on vaadittu paljon Risto Tuorilan Mollbergin Tuntemattomassa tekemän ikonisen Koskela-tulkinnan jälkeen.

Kuvastoltaan ja taistelukohtauksiltaan Louhimiehen Tuntematon on nykymittapuussa maltillinen. Tekijät ovat viisaasti tiedostaneet suomalaisen elokuvanteon rajallisuudet, ja visuaalisesti suurien taistelukohtausten sijaan kuvalla ja äänellä on rakennettu tarinaa tukevaa kuvailmaisua. Visuaalisen kerronnan tyyliratkaisussa ja nyansseissa kyse ei ole niinkään rahasta vaan tekijöiden tyylitajusta ja kyvystä visuaaliseen kertovuuteen.

Tuntematon sotilasSotaan aina välittömästi liittyvän väkivallan graafinen esittäminen on elokuvassa hyvä esimerkki tyylitietoisesta visuaalisen kerronnan syventämisestä. Elokuvan ensimmäisellä kolmanneksella etenemisvaiheen taistelukohtauksissa väkivallan graafisuus on hyvin vähäistä ja monet asiat, kuten Lehdon itsemurha, tapahtuvat kuvan ulkopuolella kuin pitääkseen yllä optimistista tunnelmaa. Elokuvan edetessä ja sodan kurimuksen syvetessä väkivalta tulee koko ajan näkyvämmäksi ja hallitsevammaksi, mikä tukee tarinan teemoja ja mielikuvaa sodan turruttavuudesta inhimillisenä kokemuksena.

Louhimiehen elokuvassa Linnan teoksen sanoma sodasta on hyvin tavoitettu. Louhimiehen versio lunastaakin paikkansa aiempien filmatisointien rinnalla ja on tässä ajassa jopa niitä olennaisempi elokuva katsoa.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,3 / 4 henkilöä



Lue myös