Tuntematon mestari valkokangas

Klaus Häröllä on suomalaisohjaajaksi poikkeuksellinen elokuvantaju. Esikoispitkästään Näkymättömästä Elinasta (2002) lähtien Härön elokuvat ovat olleet audiovisuaaliselta kerronnaltaan sujuvia ja elokuvallisia silloinkin, kun käsikirjoitus ja tarina eivät ole olleet aivan parhaimmillaan. Tarinan ja elokuvakerronnan lyödessä täydellisesti kättä on syntynyt Postia pappi Jaakobille -elokuvan (2009) kaltaisia pieniä mestariteoksia.

Tuntematon mestari jatkaa Härön tuttua käsialaa. Yksityiskohtia myöten hiottu audiovisuaalinen kerronta vie mennessään tarinassa, josta vastaa Härön edellisen elokuvan Miekkailijan (2015) kirjoittanut Anna Heinämaa.

Heikki Nousiainen esittää vanhaa taidekauppiasta Olavia, jonka bisnes ei enää kukoista takavuosien tapaan. Eläkkeelle siirtyäkseen hän tarvitsisi vielä yhden hyvän kaupan, jollainen tulee kuin tarjottimelle miehen vainutessa huutokaupasta signeeraamattoman taulun, jonka tekijäksi hän uumoilee tunnettua mestaria.

Taide- ja antiikkimaailmaan sukeltava tarina luo mielleyhtymiä aikansa yhteen parhaimpaan televisiosarjaan Lovejoyhin (1986–1994) rahahuolisen Olavin yrittäessä keplotella itselleen halumaansa diiliä osin läheistensä kustannuksella. Sympaattisuudestaan huolimatta Olavi on omapäinen omien asioidensa ajaja, joka on jättänyt elämästään niin tyttärensä kuin tyttärenpoikansa. Lopulta tauludiiliäkin vaikeampaa on tehdä sovitusta läheisten kanssa. Hiljalleen rakentuva suhde nuoreksi mieheksi varttuneeseen tyttärenpoikaan avaa vähitellen Olavin silmiä. 

Taulukaupan mysteereistä jännitteensä hakeva tarina syvenee perhedraamaksi, mutta ei aivan saavuta hahmojensa kautta niitä inhimillisiä syvyyksiä, joita Näkymätön Elina ja Postia pappi Jaakobille niin ansiokkaasti luotasi. Mihinkään totutun helppoihin ratkaisuihin ei tarinassa sorruta, mutta tietyt juonenkäänteet ovat aavistuksen itsestään selviä ja odotettuja, mikä hieman tasoittaa muutoin ansiokasta kokonaisuutta. Muutamilta osin, erityisesti perhesuhteiden käsittelyn osalta, tarinalle olisi ainakin kertakatselun perusteella voinut suoda hieman lisää aikaa.

Parhaimmillaan Tuntematon mestari on Härön vahvoilla alueilla näyttelijäohjauksessa ja kuvailmaisussa. Näyttelijätyöskentely on elokuvallisen luontevaa kautta linjan. Härön toisen luottokuvaajan Tuomo Hutrin kameratyöskentely on jälleen kerran ihailtavan hallittua. Taitavalla kuvasommittelulla ja valaistuksella on luotu vahvan tunnelmallisia kohtauksia, joihin taitava äänisuunnittelu tuo hienon lisän.

Suomalaisen elokuvan saralla Tuntematon mestari on erittäin korkealuokkainen kansainvälisen tason elokuva. Härön tuotanto on kuitenkin niin korkeatasoinen, että hänen teoksiaan voi verrata lähinnä tekijänsä edellisiin. Siinä mielessä jotain pientä jää saavuttamatta suhteessa Härön vaikuttavimpiin teoksiin Postia pappi Jaakobille ja Näkymätön Elina. Liki täydelliseksi hiotun elokuvallisuutensa ansiosta Tuntematon mestari on joka tapauksessa alkaneen vuoden hienoimpia kotimaisia elokuvia.