Tropa de Elite 2 – Eliittijoukot valkokangas

Rio de Janeiro. Upporikkaita pohattoja, korruptoituneita vallanpitäjiä ja huumeloordien hallitsemia rutiköyhiä favelia. Jumalan kaupungin (Cidade de Deus, 2002) tutuksi tekemä kuoleman ja epätoivon täyttämä brasilialainen suurkaupunkimiljöö ei houkuttele rutiinirantalomalle myöskään José Padilhan ohjaamassa elokuvassa Tropa de Elite 2 – Eliittijoukot, joka on jatkoa Suomessa dvd-levityksen saaneelle Tropa de Elitelle (2007).

Jatko-osilla on sairaalloinen tarve olla niin puitteiltaan, tapahtumiltaan kuin budjetiltaan vähintään kertaluokkaa massiivisempia kuin edeltäjänsä. Padilhan, Bráulio Mantovanin ja Rodrigo Pimentelin kirjoittama tarina ei halua loukata elokuvahistoriaa. Alkuperäisteoksen juurista otetaan etäisyyttä – joskaan niitä ei hylätä. Suuremmat mittasuhteet eivät kumise tyhjyyttään, vaan nostavat elokuvasarjan tv-sarja The Wiren kaltaiseksi, aidonoloiseksi kaupunkikuvaukseksi.

Tropa de Eliten armoton protagonisti Roberto Nascimento (Wagner Moura) jättää favelien rapistuneiden hökkelien pölyt taakseen ja siirtyy salakuunteluyksikön nokkamieheksi. Hänen vaikutusvallallaan kovaotteiset ja väkivaltaan ongelmien ratkomisessa uskovat BOPE-erikoisjoukot putsaavat slummin toisensa jälkeen. Ruumiita ja tulosta syntyy samaan tahtiin. Aurinko pysyy kuitenkin pilvessä, sillä ilman huumetalouden lahjusrahoja jääneet poliisit eivät katso hyvällä tilipussin laihtumista vaan perustuvat mafiamaisen suojelurahaorganisaation.

Samoin kuin tauotonta ylistystä nauttineessa The Wiressa, myös Padilhan näkökulmasta järjestelmä on ihmisyksilön onnen este numero yksi. Politiikka, poliitikot ja lehdistö nousevat kaikki mielenkiintoisella tavalla merkittäviin rooleihin paitsi henkilöhahmojen, niin ennen muuta temaattisten tekijöiden kautta. Järjestelmä ei ole mahdoton vastustaja, mutta sen houkuttelevuus sekä kyky tarpeen mukaan näennäisuudistua ovat vaarallisia ja mukaansa vetäviä ominaispiirteitä.

Tropa de Elite 2:n kaltaisissa elokuvissa nähdään taajaan tavallisia kansalaisia, jotka joutuvat kerta toisensa jälkeen toteamaan painovoimalakien pätevän myös politiikassa: uloste valuu alaspäin. Molemmista Tropa de Elite -elokuvista tällaiset hahmot ovat kuitenkin puuttuneet. Tavikset ovat sivullisia ilman yksilöllisyyttä. Tätä voi pitää sorrettujen marginalisointina, mutta tarinankerronnallisesti ratkaisu on toimiva. Vaikka seurattavia ryhmittymiä on runsaasti, ne toimivat kaikki samalla tasolla. Tavallisia kansalaisia ei kuitenkaan unohdeta, sillä elokuvissa voi olla puheenvuoroja ilman dialogiakin.

Taistelukenttänä toimivan järjestelmän esille nostamisen lisäksi ensimmäisen elokuvan virittelemä, ristiriitojen täyttämä tekojen oikeutuksen aihealue on vahvasti läsnä myös jatko-osassa. Tropa de Elitessa kidutuksen ja teloittamisen kaltaiset metodit kuuluivat molempien osapuolten repertuaariin. Jatko-osassa muovipussia käytetään vähemmän hengityksen salpaamiseen ja enemmän arkaluontoisten paperien hävittämiseen, mutta alkuhetkiin sijoittuva vankilamellakan ratkaisu tahraa pysyvästi eliittisotilaiden pääkallo-tunnuksen.

Sotilaallisesta voimankäytöstä ja sen oikeutuksesta voi olla montaa mieltä. Ainakin ensimmäistä Tropa de Elitea moitittiin rankoin sanankääntein väkivallan mahdin ihannoinnista huumeongelman ratkaisijana. Myös tällä kertaa erikoisjoukot tekevät tulosta samaan aikaan kun heidän toimintatapansa sylkevät jokaisen ihmisoikeuslain kasvoille. Annettu maailmankuva ei kuitenkaan ole niin yksioikoinen kuin kritiikki toisinaan antaa ymmärtää. Toisekseen, omilla aivoillaan ajatteleva katsoja näkee tehokkaasti rytmitetyissä tapahtumissa ja niiden jännitettä pursuavissa ratkaisuissa rutkasti ongelmakohtia. Näille tunnoille on Tropa de Elite 2:ssa myös oma trubaduurinsa (Irandhir Santos).

Padilhan elävästi ja koruilematta Rio de Janeiroa ruotivat Tropa de Elite -elokuvat ovat rajuja kannanottoja, jotka eivät sellaisenaan varmastikaan miellytä kaikkia – kaikkein vähiten järjestelmän jäseniä. Kiiltokuvasankarit ovat kortilla, ja niiden harvojen tätä statusta lähentyvien voi nähdä tekevän tulosta vain kovia otteita käyttävien henkilöiden tuottamilla tuloksilla. Milloin keinoja ei enää voida pyhittää tarkoituksella ja tuloksilla?