Masismusa masentaa

Luurankoiseksi haamuksi tylsistynyt Cheyenne (Sean Penn) oli maailman huipulla jokunen vuosikymmen sitten. Itsesäälin sivelemät lyriikat löysivät kohdeyleisönsä, eikä kartano ole rapistunut. Joka-aamuinen meikkausoperaatio tekee nuoresta rokkikukosta tyttömagneetin, mutta viisikymppisestä omituisuuden.

This Must Be the PlaceFestivaalimaailman kultapojan Paolo Sorrentinon ohjaus alkaa ex-rokkarin aamutoimilla ja kaulurilla rajoitetun hauvan vertautumisella. Pennin väsynyt goottijyrä on aika pitkälti pintaa. Toisin kuin vaikkapa Alexander Paynen elokuvissa, This Must Be the Placessa sisäisesti hapero ja ympäristöönsä väsynyt mies ei ole kovinkaan kiinnostava ilmiö.

Elokuvat usein opettavat, miten kaikki teini-iässä elämään mukaan tuleva on ainakin jossain määrin naiivia ja lapsellista. Kunhan tietty ”vaihe” menee ohi – joksi myös seksuaalisen suuntautumisen arvuuttelu ajoittain lasketaan – saavutetaan aikuisuus. Sorrentino ja toinen käsikirjoittaja, Umberto Contarello, päätyvät tarinassaan tämänkaltaiseen opetukseen. Aito, helpottunut hymy ansaitaan vasta kun vanha hylätään.

This Must Be the PlaceJos taloudellinen menestys hetkeksi unohdetaan, on This Must Be the Place musiikkikonservatiivin unelma. Vaikka goottirokki ei taidakaan tänä päivänä olla kukkahattutätien vihollislistan kärkikahinoissa, on Sorrentinon ohjaus selkeä kannanotto särökitaran lumoja vastaan. Tuoksukynttilöiden loimussa raapustetut nuottirivit tuottavat lähinnä kuolemaa, ahdistusta ja sosiaalista epävarmuutta.

Oli This Must Be the Placen kohtalaisen konservatiivisesta maailmankuvasta sitten mitä mieltä tahansa, se ei ole elokuvaa kaatava tekijä. Varsinaiseksi ongelmaksi muodostuu hajanaisuus. Roadtrip-kohkauksiin kuuluva laaja henkilögalleria ei tällä kertaa säväytä sen enempää persoonillaan kuin dialogillaan. Tavisjenkkien keskellä Cheyenne on outolintu, mutta keskustelut eivät onneksi pyöri tämän dynamiikan ympärillä. Sävyltään matka on hitusen lämmittävällä huumoripakkauksella varustettu draama.

This Must Be the PlaceCheyennen määränpäänä toimiva epämääräinen kosto edesmenneen isäukon natsi-kiusaajaa kohtaan on niin väsynyt motiivi, että se tuntuu samaan aikaan sekä päälle liimatulta että saarnaavalta. Ihmiskunnan hirvittävimpiin rikoksiin on pureuduttu tolkuttoman monta kertaa osuvammin, hauskemmin ja koskettavammin. Cheynnelle kyse ei tosin ole päähänpinttymästä tai jalosta pelastuksesta, vaan pikemminkin arjen paosta ja mielikuvituksen puutteesta.

Todella onnistuneella reissulla matka on vähintään liki yhtä tärkeä kuin määränpää. This Must Be the Place ei suoriudu kummastakaan osiosta puhtain paperein, vaikka sillä hetkensä onkin. Kuten goottirokin viehätys monille, kestää myös Cheyennen itsensä etsinnän kultaiset taipaleet liian lyhyen tovin.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,3 / 8 henkilöä


Powered by Preview Networks