The Wife valkokangas

Palkintokauden pyörähdettyä käyntiin ovat rakkausprojektit nousseet taas otsikoihin ja Glenn Closen 14 vuotta kestänyt matka saada The Wife valkokankaille on saanut paljon huomiota. Vaikka taustalla oli Meg Wolitzerin menestyskirja sekä kuusi Oscar-ehdokkuutta kerännyt Glenn Close, ei elokuva meinannut löytää rahoitusta. Naisen näkökulmasta kerrottu tarina avioliitosta suurmiehen kanssa ei katsottu olevan erityisen kaupallinen idea ja jopa miespääosaa oli vaikea löytää tarinalle, jossa aviomies ei olekaan tapahtumien keskiössä.

Aamuöinen soitto Tukholmasta muuttaa Castlemanin perheen arjen. Joe Castleman (Jonathan Pryce) on voittanut Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuosien odotuksen jälkeen. Vaimo Joan (Glenn Close) iloitsee ylpeänä, mutta samalla häntä hirvittää valokeila, joka mieheen osuessa tulee paljastamaan myös hänen historiaansa. Kirjailijapojan (Max Irons) palkinto syöksee yhä syvemmälle isän varjoon. Elämänkertaa varten pariskunnan menneisyyttä nuuskivan toimittajan (Christian Slater) kysymykset ovatkin kuin hieno tuulenvire, joka uhkaa vuosien varrella rakennettua herkkävaraista tasapainoa.

Ulkopuolisille Joan näyttäytyy kuuluisan kirjailijan vaimona, joka jätti uransa omistautuakseen perhearjen ylläpitämiseen. Hän on nimetön vaimo, joka edustaa kuvissa, mutta juhlallisuuksien aikana ohjataan sivuun katsomaan miehensä vuolaita kiitospuheita. The Wife pureutuu tähän läpinäkyvyyteen ansiokkaasti. Vaimona oleminen on Joanille ammatti ja osa hänen parisuhdettaan, mikä on tehnyt hänestä mestarin erottamaan nämä kaksi osa-aluetta toisistaan.

Älykkyys ja ylpeys vaativat kanavan purkautuakseen, jos niitä ei saa näyttää julkisesti. Glenn Closen roolisuoritus on hiljaisen tarkkaileva ja tuo Joanin tilanteeseen kiinnostavia kerroksia. Suuret tunteenpurkaukset eivät kuulu Joanin maailmaan, mutta Close tavoittaa hienosti tyynen pinnan alla vyöryvän tunnemyrskyn. Jonathan Pryce on turhamaisena kirjailijanerona luonteva ja kaksikon välinen kemia toimii hienosti. Closen vahva roolityö on kuitenkin elokuvan kantava pilari, jota ympäröivät näyttelijät muuttuvat yhtä läpinäkyviksi kuin Joan omassa tarinassaan.

The Wife on kiinnostava luonnetutkielma, mutta siitä ei koskaan tule aihettaan isompi elokuva. Lähikuvissa kerrottu tarina korostaa hienosti näyttelijöitä ja antaa heidän työnsä hengittää. Tarina kerrotaan kuitenkin hyvin perinteisesti, mitä alleviivaavat menneisyyttä valotavat takaumat. Laadukas draama on onnistunut, mutta siitä jää olo, että se olisi voinut olla paljon muutakin. Tarinassa on kaikuja myös erään parisuhteen taitekohtaan sijoittuvasta 45 vuodesta (2015), mutta samaan tarkkailevaan katseeseen se ei yllä.