The Wave valkokangas

Katastrofielokuva ei lajityyppinä synnytä erityisen myönteisiä mielikuvia. Löylynlyömissä tehostehumpuukeissa tuhon spektaakkeli jyrää tarinan ja draaman eikä paperiohuista päähenkilöistä piittaa palaneen puupennin vertaa. Ihmispoloja liiskaava tuhokin synnyttää enemmän naureskelua kuin kauhistelua. Toki poikkeuksiakin on. Wolfgang Petersenin Meren raivossa (2000) draama rakentui myrskyn ja jättiaallon sijaan kalastajaporukan suhteista ja kohtalosta, joka ainakin sipaisten kosketti kyynisempääkin katsojaa. Norjalaisessa katastrofielokuvassa The Wave on ripaus samaa maan, tai paremmin sanottuna merenläheisyyttä.

The Wave on paperilla kuin mikä tahansa Hollywoodin katastrofielokuva. Tutkijalla on haiku tulevasta tuhosta, mutta kukaan ei kuuntele jääräpään varoituksia. Sitten rytisee. Ja tuhon jälkeen tutkijasta kuoriutuu toiminnan mies, joka pelastaa perheensä.

Umpikliseisen elokuvan pelastaa tarina, jossa on ripaus totta ja annos arkea. Samat elementit toimivat aikanaan myös Meren raivossa. Mittakaava on myös pieni Hollywoodin jöötien rinnalla. Nyt vaarassa ei ole koko maailma vaan yksi piskuinen kaupunki norjalaisen vuonon rannalla, ja keskiössä on vain muutama ihminen.

Elokuvan dynamiikka perustuu tutkijan perheeseen, josta rakennetaan mahdollisimman samaistuttava. Toki vuorellakin on osuutensa jännityksessä. Norjassa epävakaat rinteet ovat todellisuutta ja niitä on historian saatossa romahtanut alas aiheuttaen paikallisia katastrofeja. The Wavenkin kohtalon kallio on oikeasti olemassa, joten perusfaktat ovat uskottavuuden osalta kohdillaan, vaikka itse tarina henkilöineen onkin fiktiota.

Onnistumisen kannalta olennaisinta ovatkin henkilöt ja heidän tarinansa. Heistä välittäminen muuttaa tuhon spektaakkelin luonteen vakavaksi. Jos tahattoman koomisten Hollywood-spektaakkelien paniikkijaksot aiheuttavat naurua, vetää vuonoon vyöryvä hyöky hiljaiseksi.

Kotimaassaan Norjassa elokuva oli maan historian suurimpia kassamenestyksiä, mikä kontekstin huomioiden on sangen ymmärrettävää. Eikä The Wavella ole näyttävyydessä mitään hävettävää suhteessa Hollywoodin tehostevyörytyksiin, siinä määrin vaikuttavasti kallion romahdus ja sen aiheuttama aalto on toteutettu.

Raamatullinen tuho on kiehtonut ihmisiä kirjoitetun kertomusperinteen alkuajoista lähtien, eikä tälle kiinnostukselle näy loppua. Katastrofitarinat selviytymiskertomuksineen muistuttavat meitä pienuudestamme, mutta valavat samalla meihin uskoa kyvystämme selviytyä äärimmäisistäkin koettelemuksista. Kunhan muistamme, että selviytyminen edellyttää oikeamielisyyttä ja perhekeskeisyyttä.

Moraalinen paatos onkin katastrofielokuvissa usein vahvasti läsnä, eikä norjalaiselokuvakaan siltä välty. Häiritseväksi se ei kuitenkaan äidy, kiitos arjen harmauden, joka vuonomaisemissa on vahvasti läsnä läpi elokuvan.