The Visit valkokangas

Kun omat projektit alkoivat olla sekä taiteellisia että kaupallisia floppeja, M. Night Shyamalan kokeili onneaan isojen Hollywood-projektien palkkasoturina. The Last Airbender ja After Earth jatkoivat kuitenkin mahalaskua. Kun budjetit olivat jättimäisiä, olisi tulostenkin pitänyt olla satumaisia.

After Earthista saamallaan palkkiolla Shyamalan sai silti ostettua itselleen vapautta. Megatuotantojen jälkeen hän tuotti, ohjasi ja kirjoitti itse seuraavan projektinsa, piskuisen mittakaavan ja budjetin The Visitin. Se on Shyamalania hyvässä ja pahassa. Mitä vähemmän puhutaan Shyamalanin komedian tajusta ja elokuvan teinipojan freestyle-räpeistä, sen parempi.

Mutta jännityksen luomisen Shyamalan hallitsee, ja iso osa The Visitista koostuukin katsojan odotusten ja oletusten kanssa pelaamisesta. Jännitystä luodaan kirjaimellisesti tyhjästä, kun vierailulla olevat teini-ikäiset sisarukset Becca ja Tyler alkavat huomata isovanhemmillaan outoja tapoja.

Tapahtumat voivat olla viattomia ja kyse vain teinien ennakkoluuloista, mutta hahmojen reaktio määrittää paljon. Tunnelma syntyy puhtaasti muodosta ja viitekehyksestä. Kaivossa ja vajassa oletetaan olevan jotain kamalaa kauhuelokuvien malliin, ja mielleyhtymiä ohjataan viittauksilla satuihin ja faabeleihin. Lähestymistapa on hauskempi kuin yksikään elokuvan vitsi.

Tämä yhdistettynä found footage -toteutukseen tekee The Visitista elokuvan, joka muistuttaa keinotekoisuudestaan joka hetki. Se on hahmojen muka kuvaama ja leikkaama, ja Beccan puheenaiheet pyörivät elokuvallisuuden ja mise-en-scenen ympärillä. Kun itsetietoisuuden taso on tätä luokkaa, on outoa, että lopussa The Visit syöksyy innolla ja vailla huumorintajua kalutuimpien kauhukliseiden kimppuun.

Lopun juonipaljastus tapahtumien todellisesta luonteesta on sinänsä toimiva, ja samasta paljastuksesta olisi saatu aikaan täysin erilainenkin lopetus. Siksi on pettymys, että siihen asti verenvuodatusta vältellyt elokuva sortuu tympeään väkivaltaan ja hahmojen toimintaan kauhuelokuvalogiikan malliin.

Mikä pahinta, lopun tapahtumat vetävät maton koko elokuvan alta. Kaikessa kiinnostuksessaan faabeleita kohtaan M. Night on unohtanut sen, että niissä, kuten niin monessa kauhuelokuvassakin, on jokin moraalinen opetus. Ja sellaista tämäkin elokuva olisi kaivannut: jotain moraalista näkökulmaa teinien kokemiin tapahtumiin. Nyt The Visit on vain leikki- ja ilkeämielistä säikyttelyä vanhusten kanssa.