The Settlers valkokangas

On 1900-luvun alku Chilessä. Vaikka maa on jo itsenäistynyt, valta pysyy tiukasti eurooppalaisten käsissä. José Menéndez (Alfredo Castro) palkkaa itselleen miesjoukon kartoittamaan aluetta, jonka hän on hiljattain hankkinut Tierra del Fuegon alueelta Patagoniasta. Menéndezin joukkio koostuu entisestä sotilaasta skotti Alexander MacLennanista (Mark Stanley), amerikkalaisesta kaikkien punaniskojen isästä texasilaisesta Billistä (Benjamin Westfall) sekä alkuperäiskansajuuret omaavasta mestitsi Segundonsta (Camilo Arancibia), joka liitetään joukkoon ampumataitonsa vuoksi.

Segundon vaihtoehto ei ole häävi: paikoilleen jääminen tarkoittaisi sekin mielivaltaista väkivallan uhkaa. Joukkion tehtävään kuuluu raivata tieltä kaikki esteet, aidot ja kuvitellut, eivätkä sotajalalle käyvät valloittajat tunnu omaavan ihmisyyttä alkuunsakaan.

The Settlers (2023) on chileläisohjaaja Felipe Gálvez Haberlen ohjausdebyytti, jonka hän myös käsikirjoitti yhdessä Antonia Girardin ja Mariano Llinásin kanssa. Elokuva sai ensi-iltansa Cannesin elokuvafestivaalilla ja kilpaili niin Un Certain Regard kuin parhaan esikoisohjauksen Caméra d'Or -palkinnoista. Pokaali tuli kuitenkin kansainvälisten kriitikoiden myöntämän FIPRESCI-palkinnon muodossa. The Settlers on ensimmäinen chileläinen elokuva, joka palkinnon on saanut. Se valittiin myös Chilen ehdokkaaksi kisaamaan parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkinnosta.

Gálvez Haberle on kertonut elokuvansa motivaatioksi halunsa tuoda osan Chilen vaiettua historiaa päivänvaloon. Patagonian alkuperäisväestö, joita valloittajat kutsuivat Onaksi, pyyhittiin 1900-luvun alussa pois päiväjärjestyksestä. Kyseessä oli suoranainen kansanmurha. Chilen valtion opetussuunnitelmasta ja virallisesta historiasta tapahtumakulkuja ei löydy.

Elokuvan hahmoihin on vaikea löytää tunneyhteyttä. Se lienee tarkoituksellista. The Settlersin sanoman kannalta olennaisia eivät ole yksittäisten henkilöiden tarinat. Hahmot toimivat ikään kuin arkkityyppeinä, luonnoksina, joiden kautta historiaa peilataan.

Lännenelokuvien perinne tuppaa ripottelemaan uudisraivaajien päälle seikkailun taikapölyä. Gálves Haberleä ei valloittajien hehku saa hämilleen vaan elokuva maalaa uudenlaista kuvaa Etelä-Amerikan valloittajista. Eikä se kuva ole kaunis.

Eikä The Settlers ole oikeastaan lännenelokuva vaan on ennen kaikkea vahva kannanotto eurooppalaisen siirtomaavaltapolitiikan pitkään perintöön ja epäinhimilliseen tapaan, jolla valkoiset valloittajat kokivat oikeudekseen vallata jo asutetun maan. Valloittajien ja alkuperäiskansan väliin jäävä Segundo on puun ja kuoren välissä – väkivaltainen elämä tai väkivallan uhka odottaa valitsi hän mitä vain. Kun valloittajat marssivat kohti päämääräänsä vailla moraalia ja empatian hiventä, kuolemakin voi olla armahdus.

Visuaalisesti elokuva on upea. Kamera kulkee hitaasti monumentaalisten maisemien yli. ja viipyilee Chilen karun kauniissa maastossa ja Patagonian vuorilla. Väkivallan uhka leijuu ilmassa välillä raakana, välillä myyttisenä, samalla oudon kauniina ja pelottavana. Elokuvan jylhä kauneus onkin jyrkässä, mutta kiinnostavassa ristiriidassa väkivaltaisen ja ruman tarinan kanssa. Juuri kuvauksensa takia The Settlers on syytä nähdä elokuvateatterissa.

Loppukohtaus on vahva. Potrettiin asettuva pariskunta tungetaan symbolisesti länsimaisiin kahleisiin kuin todistamaan vapauden ja hyvityksen ilosanomaa. Vaikuttaa siltä kuin ohjaaja kommentoisi osin myös omaa rooliaan historian uudelleenkirjoittajana. Hyvitystä murjotut ihmiskohtalot saavat silti edelleen jäädä odottamaan.

The Settlers nähdään Cinemaissi-festivaalin ohjelmistossa 26. lokakuuta.