Lautalla kohti unelmia

The Peanut Butter Falcon oli viime vuonna Yhdysvalloissa pienimuotoinen yllättäjähitti. Sikäläisittäin pikkurahalla tehty ja mukavasti menestynyt indie-elokuva on paljon velkaa Mark Twainin kirjaklassikolle Huckleberry Finnin seikkailut (1884). Ohjaajakaksikko Tyler Nilsonin ja Michael Schwartzin hatunnosto Twainille on niin suoraa, että etelävaltioihin sijoittuvan elokuvan dialogissakin viitataan Twainiin.

The Peanut Butter Falcon Kuten Twaininsa lukeneet muistavat, kirja kertoo hyväsydämisen mutta osin lain ulkopuolella elävän rasavillipojan sekä vapauteen pyrkivän mustan orjan Jimin kumppanuudesta. The Peanut Butter Falconissa omanlaisensa Huck-variantin tulkitsee Shia LaBeouf, jonka esittämä Tyler on veljensä kuolemasta traumatisoitunut työtön kalastaja ja partainen kulkumies. Monitahoinen roolihahmo on täynnä vivahteikkaita nyansseja. LaBeouf on selvästi enemmän kotonaan pienimuotoisempien elokuvien luonneroolinäyttelijänä kuin Hollywood-spektaakkelien tähtenä.

LaBeouf ei kuitenkaan ole teoksen pääosassa, vaan tarinan keskipiste on down-syndroomaisen Zach Gottsagenin valovoimaisesti esittämä Zak. Siinä missä Twainin tarinan Jim oli lakisääteisesti alisteisessa asemassa ihonvärinsä vuoksi, on Zak altavastaajana kromosomiensa takia. Jim oli orja, joka halusi vapauteen, parikymppinen down-nuorukainen Zak haluaa pois vanhainkodista, jonne hänet on valtion toimesta pakkosijoitettu ja jossa hänen ikkunaansa on asennettu kalterit, ettei hän karkaisi niin sanotusta kodistaan.

The Peanut Butter FalconZak karkaa kaiken uhallakin ja pyrkii tavoittelemaan omaa unelmaansa päästä vapaapainikouluun Floridaan. Avukseen hän saa lain kouraa välttelevän Tylerin, joka kohtelee Zakia ihmisenä ja auttaa tätä viranomaisnormeista piittaamatta kuten Huckleberry Finn aikana, jolloin orjuus oli normi. Twain varmasti arvostaisi kirjansa ydinsanoman luovaa soveltamista, sillä kuten orjat ennen, niin turhan moni kehitysvammainen on nykymaailmassa vailla todellista itsemääräämisoikeutta, aitoja valinnan mahdollisuuksia ja viime kädessä vapautta päättää omista kiinnostuksen kohteistaan.

Hyvän mielen vaelluselokuva pitää pääosin pintansa ja kantaa hyvin koko draaman kaaren ajan. The Peanut Butter Falcon on vetovoimainen ja lämminsydäminen elokuva ilman imelän laskelmoitua silottelua. Hahmoissa ja erityisesti Zakissa on persoonallista särmää, ja erityisesti lauttakohtaukset merellä ovat sekä visuaalisesti että kerronnan osalta mieleenpainuvia. Yksittäisiä kohtauksia kuten toilailuja pontikan kanssa olisi tosin voinut miettiä harkitummin. Elokuvatodellisuus pönkittää turhan usein näkemystä, että kahden miehen syvempi ystävyys voi syntyä vain viinan kanssa ja kännissä sekoilemalla. Myös Zakin ja Tylerin ryyppäysepisodi kuuluu tähän kategoriaan.

The Peanut Butter FalconVaikka aseiden käyttö on osa amerikkalaista kansanperinnettä ja elokuvan kontekstissa ymmärrettävää, niin pohjoismaisesta näkökulmasta on hieman erikoista, että osana Zakin uutta itsenäistymistä ja miehistymistä on tuliase. Elokuvan arvottamisen kannalta ei toisaalta ole mielekästä liikaa ruotia paikallisia traditioita, joiden peili teos on. Kaipa rapakontakaisen perustuslain kuuluisa toinen lisäys sitten takaa, että myös down-syndroomainen henkilö saa tasa-arvoisesti uhkailla toisia torrakolla siinä missä muutkin.

Teoksen yleissävy on näennäisen realistisen oloisesta lähtöasetelmasta huolimatta tunnelmoiva ja unelmoiva, ja sitä tukee oivallinen soundtrack, jonka kappaleet valittiin tukemaan kohtauksia jo varhaisessa vaiheessa. Vaellukselle lähtenyt kaksikko kohtaa sekä isolla pensselillä väritettyjä tilanteita että amerikkalaisen folk-perinteen mukaisia juurevia hahmoja, kuten sokea musta saarnamies. Paikoin elokuva on puhdasta americanaa.

The Peanut Butter FalconSadunomaisten juonenkäänteiden elämää suuremmat kohtaamiset voi tulkita nykyaikaisena faabelina ja toivefantasiana, joista symbolisin on koko elokuvan halki kulkeva Zakin synttäritoiveteema. Tämä jättää katsojalle ambivalenssia tulkinnanvaraa erityisesti teoksen loppuvaiheissa, jonka voi lukea joko perinteisenä satukertomuksen lopetuksena tai halutessaan myös traagisempana näkemyksenä, jossa hetkellinen irtiotto ei riitä karistamaan ankeaa reaalitodellisuutta kannoilta ja jossa voi vain puhaltaa synttärikakun kynttilät sammuksiin ja toivoa parempaa.

Pääosanesittäjä Zach Gottsagen on luonteva ja aito roolissaan. Siinä missä hänen roolihahmonsa unelmana on tulla vapaapainijaksi, niin näyttelijän itsensä unelma on ollut tulla näyttelijäksi kehitysvamman tuomista esteistä huolimatta. Unelma toteutui hienosti ja esteet ovat olleet vain hidasteita. Toivottavasti The Peanut Butter Falconin menestys antaisi suuremman äänen kaikille hiljennetyille ihmisille, jotka tähän asti ovat olleet huomattavan aliedustettuina valkokankaalla, eikä vain niille vähemmistöille, joista pidetään eniten melua sosiaalisissa medioissa.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 4 henkilöä