The Man Who Knew Infinity valkokangas

Tiedemiesten elämäkertojen tarinat toistavat usein samaa kaavaa. Nerokas nuorimies joutuu kohtaamaan urallaan suuria vastoinkäymisiä ja henkisiä taisteluja ennen kuin saavuttaa ansaitsemansa arvostuksen. Henkilötarinoihin tartutaan innokkaasti, kun itse tiede on liian vaikeaa selitettäväksi valkokankaalla. The Man Who Knew Infinity kulkee Kaiken teorian (2014) ja The Imitation Gamen (2014) jalanjäljissä kertoen intialaisen matemaatikon Ramanujan taistelusta läpi englantilaisen akatemian tiukan rivistön.

Itseoppinut matematiikkanero Srinivasa Ramanujan (Dev Patel) etsii väylää, jota kautta saisi äänensä kuuluville. 1900-luvun alun Intia ei tarjoa tilaisuuksia lahjojen käyttöön, joten kun professori G.H. Hardy (Jeremy Irons) Trinity Collegesta kutsuu hänet Englantiin, tarttuu Ramanujan tilaisuuteen. Hänen vaimonsa Janaki (Devika Bhise) jää taloudellisen tilanteen takia kotiin ja pian syttyvä ensimmäinen maailmansota tuo pariskunnan väliin valtamertakin isommat vaikeudet.

Kuten Kaiken teoria ei The Man Who Knew Infinity voi sukeltaa liian syvälle päähenkilönsä työhön, sillä puhtaan matematiikan ympärillä käytävät keskustelut ovat siihen liian korkealentoisia. Elokuva ei kuitenkaan keskity Kaiken teorian tavoin rakkaustarinaan vaan Hardyn ja Ramanujan yhteistyöhön. Ulkopuolisuus yhdistää tiensä Cambridgen sisäpiiriin raivanneita miehiä. Hardyn luokkatausta esitetäänkin Ramanujan kohtaaman rasismin kaltaisena esteenä, jonka Hardy on joutunut kokemaan aikaisemmin urallaan.

Elokuva nostaa esiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin syöpyneen rasismin ja yläluokkaisen etuoikeuden, jota hauras poliittinen ilmapiiri vahvistaa. Vaikka elokuva tuomitsee yksiselitteisesti väkivallaksi yltyvän syrjinnän, jää se silti itse toistamaan toiseuttavia stereotypioita Intiasta. Vapaus ja luonnonläheisyys asetetaan akateemisen maailman vastakohdaksi ja Hardyn vaatima matemaattinen ajattelu esitetään keinona päästä osaksi englantilaista yhteiskuntaa. Oman älykkyyden piilottaminen ja kurinalainen harjoittaminen lannistavat Ramanujanin ja elokuva menee jopa niin pitkälle, että rinnastaa hänet kesytettyihin eläimiin.

Toisin kuin Kaiken teoria ei The Man Who Knew Infinity aseta uskontoa ja tiedettä vastakkain, vaan lähtee etsimään uskoa matematiikan sisältä. Ateisti ja tieteen kautta todistettavia totuuksia etsivä Hardy yrittää taivuttaa Ramanujanin ajattelun länsimaisen akatemian vaatimuksiin. Ramanujania kiinnostaa kuitenkin luovempi lähestymistapa matematiikkaan ja hän haluaa vaalia sen mystiikkaa. Numeroiden maailma antaa hänelle vapautta, jota yhteiskunnalliset rakenteet eivät hänelle muuten tarjoa. Kaavoja kaikkialla luonnossa näkevä mies, joutuu kohtaamaan maailman, jossa jopa luonto on nurmikon muodossa rajattu tavallisten opiskelijoiden saavuttamattomiin

The Man Who Knew Infinity on hyvin perinteinen tiedemieselämäkerta ja sen ainoaksi saavutukseksi jää Ramanujanin esitteleminen länsimaisten matemaatikkojen rinnalla. Vaikeat asiat sivuutetaan keskittymällä uskontoon ja heittäen tarinaan ripaus romantiikkaa vaimon irtonaisen tarinan kautta. Elokuva kerrotaan Hardyn näkökulmasta ja kuten ääniraidalla pauhaava länsimainen musiikki, myös siihen on päälle liimattu intialaisia elementtejä, joilla luodaan illuusio myyttisestä idästä. Ympäripyöreälle elokuvalle on vaikea löytää kohderyhmää, sillä se ei keskity tarpeeksi pitkään mihinkään teemoistaan.