Kunniaksi klassikolle

Ranskan kautta aikojen kuuluisimman kirjailijan Alexandre Dumas’n tuotantoa on tallennettu runsaasti filmille. 15. toukokuuta Suomenkin televisiossa esitetään ihan mukiinmenevä tulkinta hänen suositusta Monte Criston kreivi -romaanistaan, pääosassa Richard Chamberlain (The Count of Monte Cristo, 1974). Dumas-tulkintojen ehdotonta huippua edustaa kuitenkin uusi Hollywood-elokuva, Rautanaamio, joka kuvattiin kokonaisuudessaan Ranskassa.

Eletään vuotta 1660 ja parikymppisen Ludvig XIV:n (Leonardo DiCaprio), tulevan Aurinkokuninkaan, valtakunnassa. Jo eläkkeelle jääneet legendaariset muskettisoturit Aramis (Jeremy Irons), Athos (John Malkovich) ja Porthos (Gerard Depardieu) lähtevät vielä kerran taisteluun vääryyttä vastaan, kun Ludvig tahallaan tapattaa Athoksen pojan lähettämällä tämän rintamalle eroon kuningasta kiinnostaneesta rakastetustaan. Ongelmana vain on, että kolmikon vanha ystävä D`Artagnan (Gabriel Byrne) on Ludvigin henkivartioston (=muskettisotureiden) päällikkö.

Kaverukset joutuvat velvollisuuksien ja ystävyyden väliseen ristipaineeseen. Samaan aikaan kun Ranskan kansa näkee nälkää, kuningas järjestää ökykalliita juhlia ja jahtaa naisia. Kansakunta kulkee kohti tuhoa ja jotain on tehtävä. Ratkaisu piilee pahamaineisen Bastiljin vankilalinnoituksen uumenissa, jossa säilytetään salaperäistä vankia, jolla on rautainen naamio kasvojensa peittona…

The Man In The Iron Mask - (c) 1998 MGM © 1998 MGM

Kolme muskettisoturia - Aramis (Jeremy Irons), Athos (John Malkovich) ja Porthos (Gerard Depardieu) - ja D’Artagnan (Gabriel Byrne) sekä itse kuningas Ludwig XIV seikkailevat Randall Wallacen elokuvassa The Man In The Iron Mask / Rautanaamio.

Onnistunut esikoiselokuva

Rautanaamion ohjaaja Randall Wallace tunnetaan vielä toistaiseksi paremmin Mel Gibsonin Oscar-jyrän Braveheartin (1995) käsikirjoittajana. Nyt tilanne varmasti muuttuu, sillä mies onnistuu hyvin yrityksessään saada elokuvan tähtikaarti esiintymään luontevasti ilman turhia manööverejä. Jokainen näyttää omaksuneen rooliinsa siinä tarvittavaa nöyryyttä, onhan kyse sentään 1600-luvulle sijoittuvasta seikkailusta. Wallace on myös kirjoittanut elokuvan käsikirjoituksen Dumas’n romaanin pohjalta ja tässä piileekin produktion ehkä selkein ongelma.

Rautanaamion pääjuonen kehittelyyn kuluu elokuvassa julmetusti aikaa. Sillä välin muskettisoturit tuovat omat luonteenpiirteensä esille. Siinä, missä Depardieun Porthos on elämäänsä kyllästynyt naistenmies, Malkovichin Athoksen paatoksellinen karjunta pitää yleisön mielenkiinnon yllä, kun muuten juonellisesti eletään suvantovaihetta. Wallace yrittää pitää jännitystä yllä leikkaamalla väliin lyhyitä kohtauksia, joissa epätoivoinen naamiovanki käyskentelee sellissään. Kestää kuitenkin kauan ennen kuin vangin substanssi juonen kannalta selviää.

DiCaprio osaa näytellä

Wallacen varsin vapaasti adaptoitu käsikirjoitus keskittyy Leonardo DiCaprion Ludvig-kuninkaan ympärille. Nuori näyttelijä osoittaa, että puheet hänen kykenemättömyydestään hallita vaikeita rooleja ovat puppua – niin intensiivinen on hänen tulkintansa ja vielä kaksoisroolissa. Titanicin (1997) siloposkisuudesta ei näy jälkeäkään. Vaikea oli toki DiCaprion edellinenkin roolityö James Cameronin elokuvassa, mutta siinä hänen venymiskykyänsä testattiin enemmän fyysisellä puolella. Rooli Rautanaamiossa saattaa olla jopa Oscar-ehdokkuuskamaa.

Elokuvan alkupuolen hitaan juonenkehittelyn seurauksena myös muut roolihenkilöt saavat äänensä kuuluviin. Erityisesti työn sankari Gerard Depardieu (hänen 102. elokuvaroolinsa) on varsin mielenkiintoinen tuttavuus likaisine hiuksineen ja rääsyineen. Itsemurhayrityskään ei onnistu, vaikka hirttoköysi ei katkeakaan. Tunarista kehkeytyy kuitenkin vielä kerran vastuunkantaja, kun muut tarvitsevat häntä. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.

Romantiikan hengessä

Dumas kirjoitti romaaninsa aikana, jolloin ranskalainen romantiikka kukoisti, ja ne olivat osaltaan vastuussa tyylisuunnan maihinnoususta myös muuhun manner-Eurooppaan, tosin romantiikkaa pikemminkin vahvistavana tekijänä kuin sen käynnistäjänä. Randall Wallace on jättänyt elokuvaansa kyseisen aikakauden hengen. Muskettisotureiden kuuluisaa tunnuslausetta toistetaan vähän väliä ja elokuvan harvat taistelukohtaukset ovat verettömiä. Rautanaamion lopun taistelu tukee komeasti kolmen muskettisoturin urhoollista legendaa, jossa realismi on unohtunut.

Wallace on naiivisti jättänyt mukaan myös Dumas’n vaaliman kuvan hyvästä hallitsijasta, Ludvig XIV:sta. Nuoruuden kopeasta nautiskelijasta kasvoi myöhemmin muka vastuuntuntoinen hallitsija. Todellisuudessa Aurinkokuninkaan käymät valloitussodat muuta Eurooppaa vastaan romahduttivat Ranskan finanssijärjestelmän ja viennin. Kuninkaan kuollessa vuonna 1715 Ranskan eteneminen oli pysäytetty ja edessä oli pakkoasennoituminen rauhantilaan. No, milloinkas seikkailuelokuvat ovat kyynisiä olleet?

Vanhaa kunnon seikkailua

Toinen kuuluisa muskettisoturielokuva on niin ikään Metro-Goldwyn-Mayer -tuotantoyhtiön The Three Musketeers vuodelta 1948, tähtinään Gene Kelly ja Lana Turner. Tämä tuleekin tyylillisesti kaikkein lähelle Rautanaamiota. Molemmissa eletään kauniissa palatseissa ja tanssitaan vanhoja seuratansseja hassuissa vetimissä. Niitä leimaa myös usko ihmisen perimmäiseen hyvyyteen ja oikeus voittaa vasta yksilöiden suurten uhrausten jälkeen.

Terveisiä vaan tonyscotteille, johnwooille ja richarddonnereille - elokuvissa voi viihtyä myös ilman yli-inhimillisiä sankaritekoja tai takaa-ajoja.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2,6 /5 henkilöä